Oulaisten Yrittäjät

Oulaisten Yrittäjät

Tervetuloa sivuillemme!

Olemme paikallisten yrittäjien aktiivinen yhteisö. Uskomme yrittäjyyteen ja luomme työtä ja tulevaisuutta. Tule mukaan toimintaamme, yhdessä olemme enemmän!

Oulaisten Yrittäjät ry on paikallinen yrittäjäyhdistys, johon kuulumalla olet samalla mukana Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien ja Suomen Yrittäjien toiminnassa. Kuulut siis yrittäjäjärjestöön, jossa on mukana jo 115 000 yritystä Suomessa.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on parantaa alueellamme yritysten ja yrittäjien kannattavan toiminnan edellytyksiä, lisätä yrittäjien painoarvoa kunnallisessa päätöksenteossa ja luoda myönteistä asennetta yrittäjyyteen.

Edunvalvonnan lisäksi, yrittäjäyhdistyksen toiminta on Oulaisissa vilkasta esimerkiksi koulutus, – kuntoutus ja virkistystoiminnan muodossa.

Teemme tiivistä yhteistyötä pienten ja isojen kanssa mm. tapahtumien järjestämisessä.
Jatkuvasti on ”jotain meneillään” esimerkiksi 
Oulaisten kaupungin (katso myös tapahtumakalenteri) ja Oulaisten seurakunnan (katso heidänkin tapahtumakalenterinsa!) kanssa.

Jussi Riikonen

Mitä me teemme

Me pidämme yhtä ja yrittäjän puolta. Yrittäjyyteen mahtuu haasteita ja iloa, menetyksiä ja menestystä. Yrittäjäyhteisö tukee toinen toistaan. Järjestämme tapahtumia ja tutustumme yrittäjiin ympäri Suomen. Verkostostamme löydät avun, kun sitä tarvitset.

Keitä me olemme?

Paikallisyhdistyksemme hallituksessa tehdään päätökset siitä, millaista toimintaa Yrittäjillä on paikkakunnallamme. Ota meihin yhteyttä, jos haluat kuulla lisää toiminnasta tai työstä yrittäjien asian eteen. Yhteystietosivuiltamme voit hakea myös koko maanlaajuisen yrittäjäjärjestön yhteystietoja.

Tutustu jäsenetuihimme

Jäsenenämme olet oikeutettu moniin rahanarvoisiin jäsenetuihin. Katso, mitä kaikkea jäsenetuihimme kuuluu.

Tule mukaan tapahtumiimme

Katso paikalliset, alueelliset ja valtakunnalliset tapahtumamme ja koulutuksemme tästä.

Lue tuoreimmat yrittäjäuutiset

Paikalliset, alueelliset ja valtakunnalliset uutisemme kertovat, mitä tapahtuu ja mitä yrittäjien tulee tietää juuri nyt.