Ajankohtaista julkisista hankinnoista

Euroopan Unionin myötä Suomessa on julkisia hankintoja säännelty jo 30 vuoden ajan. Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö ovat kehittyneet ja ennen kaikkea hankintayksiköiden kuten kuntien sekä tarjoajayritysten hankinta- ja tarjoamisosaaminen ovat menneet harppauksia eteenpäin. Viime aikoina on kansallisesti noussut fokukseen kärkiteemoja, joista on sekä valtioneuvoston että viranomais- ja asiantuntijatahojen piirissä aktivoiduttu etsimään uusia avauksia ja mahdollisia sääntelyn muutostarpeita.

Julkisen sektorimme eri aloille on perustettu suuri määrä sidosyksiköitä ja näiden inhouse-yhtiöiden taloudellinen painoarvo liikevaihtoineen ja markkinavaikutuksineen on ollut merkittävä. Viimeisin ”inhouse-ilmiö” voidaan nähdä hyvinvointialueilla. Inhouse-yhtiön osakas kuten kunta, saa osakkuudellaan hyödynnettäväksi inhouse-yhtiön kilpailutettavia hankintasopimuksia ja näin välttyy omilta kilpailutuksilta. Toinen keskeinen kysymys on ollut tiettyjen inhouse-yhtiöiden epäterve vaikutus kilpailtuun markkinaan samalla rajoittaen kyseisten toimialojen yksityisten yritysten toimintamahdollisuuksia.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä markkinaoikeuden tuoreiden ratkaisujen (mm. Sarastia case) vuoksi inhouse-toimintaan on jatkossa tulossa rajoittavia muutoksia. Tiukentuvan lainsäädännön ja oikeuskäytännön myötä tullee sidosyksiköille ja niiden omistajille aiheutumaan erilaisia muutosvelvoitteita. Ne voivat merkitä esim. rajoituksia sidosyksikköjen omistuspohjiin ja yleisesti sidosyksikköjen toimintalaajuuteen. Tulevat vuodet kertovat tosiasiallisesti nämä muutokset.

Toinen ajankohtainen julkisten hankintojen kehityskärki on ollut tarjousten vähäinen määrä tarjouskilpailuissa. Aihe on jo pitkään tuonut hankintayksiköille haasteita kilpailutuksissa. Tutkimusten mukaan on hälyttävän yleistä, että tarjouskilpailuissa tehdään vain 1-2 tarjousta. Tämä merkitsee kilpailun vähenemistä ja tätä kautta suoraan myös hankintojen kustannustehokkuuden ja laadun heikkenemistä. Ratkaisuksi on ehdotettu hankintalakiin säännöstä, joka velvoittaisi kilpailuttamaan hankinnan uudelleen, jos ensimmäisellä tarjouskierroksella saadaan vain yksi tarjous. Tällaisen byrokraattisen sääntelyn sijaan on sekä tutkijoiden että käytännön hankkijoiden puolelta korostettu enemmänkin hankintatoiminnan kehittämistä ja markkinatietämyksen lisäämistä, jotta tarjouspyynnöt ja tarjoukset voisivat jatkossa paremmin kohdata. Tuloksellinen kehittäminen tämän osalta edellyttää suunnitelmallista otetta ja panosta hankintayksiköiltä, mutta myös valtion mukanaoloa.

Antti Tieva TkT, OTM Hankintaratas Oy