Ensimmäisen yrittäjävuoden oppeja

Muistatko silloin, kun aloitit ensimmäisen luokan? Miten pihalla olit. Miten kaikki oli jännittävää: luokkakavereille ja opettajalle puhuminen, uusien asioiden oppiminen. Miten opettelit aakkosia Aapisesta yksi kerrallaan, ja sitten vähitellen nuo kirjaimet muodostui yhteen lyhyiksi sanoiksi, joita toisteltiin useaan otteeseen tunnin aikana. Muistatko sen, miten matematiikassa ensin opeteltiin tunnistamaan luvut, ja vasta sitten niitä lukuja alettiin yhdistää tai vähentää. Ei edes tiedetty vielä, mitä osataan hyvin ja vähemmän hyvin, oltiin kaikki niin samalla viivalla. Meillä oli päässä keltainen lippis, jotta muut osasi varoa meidän herkkyyttä ja haavoittuvuutta.

Jos vertailtiin itseämme muihin, vertailtiin niihin, jotka olivat kanssamme samalla luokalla. Jos opimme uutta, kertasimme ensin sen, minkä osasimme, ja asteittain opettajan avustuksella vaikeusaste lisääntyi. Tukiopetusta saimme tarvittaessa. Niin, silloin meillä oli opettaja, jonka ohjeita saimme seurata. Oli lukujärjestys, jossa päivämme oli lyhyitä, jotta meille jää leikkiaikaa, aikaa palautua ja tehdä muita meitä kiinnostavia asioita kavereiden kanssa. Viikonloppuna meillä oli vapaata. Kaverit ja perhe oli kaikkein tärkeintä meille silloin. Lomat oli merkattuna kalenteriin jo ennen ensimmäistä koulupäivää. Lomalle lähdettiin innosta kiljuen ja lomat pidettiin aina, vaikka kaikkea ei vielä osattukaan!

Emme vertailleet taitojamme niihin, jotka olivat ylemmillä luokilla. Halusimme kyllä olla ylemmillä luokilla, mieluiten heti jo isoja kuudesluokkalaisia, hehän olivat niin fiksuja meidän silmissä. Ihailimme heidän (hyvin näennäistä) itsevarmuuttaan. Uutta oppiessa emme silloin haalineet isoa kasaa mahdottomilta tuntuvia tehtäviä, joista itsepäisesti päätimme suoriutua yksin, apua kysymättä. Silloin pyysimme apua, sitä tarjottiin meille päivittäin, otimme sitä vastaan. Muuten emme olisi oppineet. Emme tehneet pitkää päivää väsyttäen itseämme, koska tiesimme, että tarvitsemme voimavaroja jaksaaksemme noille ylemmillekin luokille.

Ensimmäisellä luokalla ja yrittäjyyden ensimmäisellä vuodella on hyvin paljon yhteistä siinä, että olemme pihalla. Kaikki on uutta ja jännää. Opimme koko ajan uutta. Suhtautuminen keskeneräisyyteen ja epäonnistumisiin sen sijaan on elämänkokemuksemme värittämää, ei enää niin innolla haluta oppia vaan haluaisimme vaan menestyä heti. Suoraan astua sinne kuusi vuotta yrittäjänä olleen saappaisiin. Hänhän on (näennäisesti) jo niin itsevarma, menestynyt ja osaa kaiken. Avun pyytämisen taito on saattanut unohtua kokonaan. Entäs lukujärjestys sitten? Tai lomien pitäminen? Moni meistä ei pitänyt ensimmäisen yrittäjävuoden aikana yhtään lomaa, eikä välttämättä edes yhtäkään vapaata päivää tai viikonloppua. “Kaverit ja perhe, milloin me nähtiinkään viimeksi? Mä en nyt oikein ehtis, kun on tää yritys joka pitäis saada menestymään….”

Kuulostaako tutulta? Olen ollut reilun vuoden ajan yrittäjä, josta puoli vuotta yksinyrittäjänä. Tein kaikki nuo virheet: vertasin itseäni niihin, jotka ovat olleet yrittäjänä paljon pidempään, en pitänyt lomia, hädin tuskin edes vapaita iltoja, peruin tapaamisia läheisten kanssa, en pyytänyt apua kun sitä tarvitsin, enkä levännyt tarpeeksi. Vapaalla koin syyllisyyttä, moitin itseäni tekemättömistä töistä. Väsyin. Jos en olisi pysähtynyt ja tehnyt tarvittavia muutoksia, en olisi tässä, astumassa yrittäjyyden toiselle luokalle. Iloisena siitä, että ensimmäisen vuoden jälkeen edelleen nautin työstäni, opin rakastamaan myyntiä ja löysin ympärilleni ne luokkakaverit, joiden kanssa inspiroimme ja kannustamme toisiamme. Ilman aivan huikeita kanssayrittäjiä olisin varmuudella jättänyt yrittäjäkoulunkäyntini kesken. Kun olen kaikkien tekemieni virheiden myötä oppinut katsomaan yrittäjyyttä kuin koulunkäyntiä, elämä on helpottunut merkittävästi.

Jos minulla olisi ollut keltainen lippis merkkinä ensimmäisestä yrittäjävuodesta, niin nyt se lippis jäisi hattuhyllylle muistuttamaan kaikista upeista opeista, mokista, kohtaamisista, tunnemyrskyistä, ystävyyksistä ja epävarmuuden hyväksymisestä itsessä. Odotan nyt innolla, mitä kaikkea opin tänä vuonna ja kuinka erilainen ja hauska vuosi onkaan edessä. Olen itsevarmempi, joskin se on näennäistä. Aina niitä epävarmuuksia riittää, ollaan sitten kuinka pitkään tahansa taivallettu tätä polkua.

Lempeyttä yrittäjän arkeesi toivottaen,
Henriikka Konki
Varsinais-Suomen nuorten yrittäjien pj