YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Kannattaako alkaa startup-yrittäjäksi?
Millaista se yrittäjyys oikein onkaan, ja vielä tarkemmin startup-yrittäjyys? Miten startup-yrittäjyys oikein eroaa ”perinteisestä” yrittäjyydestä? Startupeissa ja ”tavallisissa” yrityksissä pätee samankaltaiset lainalaisuudet varsin pitkälle. Tiettyjä eroavaisuuksia kuitenkin löytyy, joita käsittelen tässä kirjoituksessa.
Yrittäjänä olin ehtinyt toimia viiden vuoden ajan, ennen kuin sain seuraavan haasteen. Koulukavereideni kanssa keksimme idean puhelinsovelluksesta, joka toisi kupongit hauskasti ja pelillistetysti nykyaikaan. Ajatuksesta siirryttiin käytännön toteutukseen ja pian meillä olikin osakeyhtiö pystyssä, minkä myötä lähdimme suunnittelemaan sekä kehittämään Coubonga-sovellusta.
Startupille ei ole olemassa yhtenäistä määritelmää. Eric Ries on tunnettu vaikuttaja startup-maailmassa, ja hän kuvaa startup-yrittäjyyttä kirjassaan ”The Lean Startup” vapaasti suomennettuna kuta kuinkin seuraavasti: Startup on instituutio, joka on suunniteltu luomaan uutta tuotetta tai palvelua äärimmäisen epävarmuuden olosuhteissa”. Kolme viimeistä sanaa ovat omaan silmääni ne tärkeimmät, jotka erinomaisesti kuvaavat startup-yrittäjyyttä. Operoiminen ”äärimmäisen epävarmoissa olosuhteissa” on matkan varrella tullut harvinaisen tutuksi.
Startupeille ehkäpä merkittävin yhtenäistävä tekijä on, että ollaan luomassa jotain uutta tai mullistavaa ja tavoitellaan tähtiä. Jos vaikkapa perustat yrityksen, jonka tavoitteena on kehittää lentävä auto jonka polttoaineena toimii vesi, niin tällöin olet takuulla tekemisissä startup-yrittäjyyden kanssa. Perinteistä yrittäjyyttä sen sijaan kuvastaa hyvin esimerkiksi ravintola-alan yrityksen tai parturi-kampaamon perustaminen, jolloin perimmäisenä tavoitteena tavallisesti on itsensä, sekä muiden työllistäminen.
Startupeille on ominaista siis korkeat tavoitteet, ja vieläpä yleensä lyhyellä aikajänteellä. Tämän myötä myös paineetkin kulkevat vähintään samassa suhteessa tavoitteiden kanssa. Tavallisesti startupit tarvitsevat toimintansa käynnistämiseen sekä skaalaamiseen merkittävästi pääomaa, minkä myötä ollaan usein riippuvaisia ulkopuolisesta rahoituksesta. Tällöin sinun pitää kyetä myymään ideaasi sekä liiketoimintaasi siinä määrin, että saat tarvittavat resurssit tavoitteiden saavuttamiseen.
Startupit pyrkivät siis voimakkaaseen kasvuun sekä liiketoiminnan skaalautuvuuteen yleensä uudenlaisella tuotteella / palvelulla. Usein tämän toteuttaminen edellyttää riskisijoittajien, eli vaikkapa enkelisijoittajien tai VC-yhtiöiden myöntämää rahoitusta.
Kahden vuoden aikana itselleni onkin tullut tutuksi pitkät päivät, suunnitelmien ja deadlinejen määrittäminen, niiden noudattaminen, niissä epäonnistuminen sekä epäonnistuneeseen mukautuminen, idean sekä tuotteen jalostaminen sekä myyminen, tiimin kasaaminen sekä johtaminen, vähäiset yöunet, täysin uudenlainen taso stressissä ja sitä myötä kehittynyt resilienssi sekä useat muut asiat.
Tämän lyhyen matkan aikana reppuun on kuitenkin kertynyt niin paljon kokemusta ja oppeja, etten vaihtaisi mihinkään pitkäksi venyneitä päiviä tai hetkiä jolloin ollaan hermoromahduksen partaalla.
Kerroin kumppanilleni ääneen tämän blogikirjoituksen otsikon. Että kannattaako alkaa startup-yrittäjäksi? Hänen puolelta vastaus oli selkeä ei – mistä ihmeestä tämä johtuukaan. Itse valitsen myönteisen vastauksen joka kerta.
Aapi Sotaniemi
Toimitusjohtaja
Coubonga Oy

Aapi Sotaniemi
aapi@coubonga.com