YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Miksi kukaan haluaisi jarruttaa lakia, joka lisää avoimuutta ja ehkäisee korruptiota?
Työ- ja elinkeinoministeriö on lähettänyt lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen hankintalain päivittämiseksi. Esityksessä muun muassa lisätään markkinavuoropuhelua, tehokkaampaa kilpailua ja tähdätään kustannussäästöihin. Näin taataan julkisen rahankäytön puolueettomuus ja avoimuus, jotka ovat vaarantuneet kyseenalaisilla inhouse- eli sidosryhmäjärjestelyillä. Samalla avataan markkinaa yrityksille ja saadaan kasvua.
Inhouse-yhtiöiden edunvalvoja Kustos ry sekä kuntia edustava Suomen Kuntaliitto vastustavat ihmeellisen tiukasti avoimuutta ja reilua kilpailua edistäviä muutoksia. Kustos puolustaa jäseniään eli julkisomisteisia inhouse-yhtiöitä ja niiden olemassaoloa. Kuntaliitolle on taas tärkeää nykyisten toimintamallien säilyttäminen eli mm. temppuilu minimaalisilla sidosyksikköryhmäomistuksilla. Toivon päättäjien antavan tälle ongelmaa ylläpitävälle kampanjoinnille sen mukaisen painoarvon.
Suomi on läntinen vapaa markkinatalous, jossa mahdollisimman tehokas kustannustaso ja laatu tehdään yritysten välisellä reilulla kilpailulla. Samalla periaatteella syntyvät myös uudet innovaatiot, kasvu ja työpaikat. Valtion ja kuntien tehtävänä on mahdollistaa tuo kasvu, eikä häiritä markkinaa.
Hankintalain muutokset lisäävät läpinäkyvyyttä ja ehkäisevät rakenteellista korruptiota. Ne luovat selkeät pelisäännöt sidosyksikköjen käytölle vähentäen tarvetta ratkoa määräysvaltakysymyksiä markkinaoikeudessa.
Kunnan näkökulma lakimuutoksiin ei voi olla oman toiminnan säilyttämisessä nykyisellään, vaan sen on katsottava koko kunnan etua. Nykyisten elinvoimakuntien uskoisikin tarttuvan härkää sarvista ja pyrkivän edistämään alueensa markkinoita kaikin tavoin. Tähän esitetty uusi hankintalakikin tähtää. Toivon Salon kaupungin olevan tosissaan elinvoiman rakentamisessa ja suhtautuvan omassa lausunnossaan muutoksiin markkinataloutta tukien.
STINA SIIKONEN
varapuheenjohtaja, Suomen Yrittäjät
varapuheenjohtaja, Varsinais-Suomen Yrittäjät
puheenjohtaja, Salon Alueen Yrittäjät
Kirjoitus on julkaistu 4.3.2025 Kauppalehdessä ja Salon Seudun Sanomissa.
Muita kiinnostavia aiheita

Stina Siikonen
stina.siikonen@koolle.fi