Pakkoyrittäjyys ja kevytyrittäjyys – huomaamatta köyhyysloukkuun?

Suomessa on käynnissä huolestuttava ilmiö: pakkoyrittäjyys eli vastentahtoinen yrittäjyys. Työelämän murroksessa moni työntekijä löytää itsensä tilanteesta, jossa he jatkavat samaa työtä entiselle työnantajalleen, mutta nyt yrittäjinä ja ilman aiemman palkkatyön turvaa. Tämä johtuu usein yritysten irtisanomisista ja ulkoistuksista, jolloin työntekijä pakotetaan ottamaan yrittäjäriski harteilleen. Samalla yhteiskunnalliset tuet, kuten työttömyys- ja eläketurva, jäävät heikoiksi. Tämän seurauksena moni itsensä työllistäjä on vaarassa joutua köyhyysloukkuun¹.

Erityisen ongelmallista on, jos henkilö perustaa toiminimen tai ryhtyy kevytyrittäjäksi, mutta laskuttaa vain yhtä toimeksiantajaa – esimerkiksi entistä työnantajaansa. Tässä tilanteessa Verohallinto voi katsoa, että kyseessä on naamioitu työsuhde, jolloin työnantajan tulisi ottaa vastuu työsuhteen velvoitteista, kuten työeläkevakuuttamisesta. Epäselvät vastuut johtavat usein työntekijän aseman heikkenemiseen ja yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle jäämiseen².

Kevytyrittäjyys – markkinointitermi ilman juridista perustaa

Kevytyrittäjyys on terminä laajalti käytössä, mutta oikeudelliselta kannalta se on ongelmallinen. Kevytyrittäjä ei ole laissa määritelty termi, vaan sitä käytetään yleisesti laskutuspalveluiden markkinointiterminä heidän asiakkailleen³. Tässä ei siis ole kyse erillisestä juridisesta statuksesta, vaan henkilöt voivat olla joko yrittäjiä tai työntekijöitä, riippuen tilanteen yksityiskohdista. Tämä aiheuttaa merkittävää epävarmuutta siitä, millaisia oikeuksia ja velvollisuuksia kevytyrittäjällä on, erityisesti sosiaaliturvassa ja verotuksessa⁴.

Kevytyrittäjänä toimiva henkilö voi esimerkiksi huomata, ettei hän ole oikeutettu työttömyysturvaan, vaikka toimii kuin palkansaaja. Samalla häneltä puuttuu työntekijän perusoikeuksia, kuten eläke- ja tapaturmavakuutukset, jotka olisivat normaalissa työsuhteessa työnantajan velvoitteita⁵. Tämä harmaalla alueella toimiminen ei ole vain kevytyrittäjän itsensä kannalta haitallista, vaan se mahdollistaa työnantajille työntekijöiden hyväksikäytön ilman lakisääteisiä vastuita.

Selkeyden vuoksi on hyvä vielä tuoda esille pakkoyrittäjyyden ja kevytyrittäjyyden keskeiset erot. Pakkoyrittäjyys tapahtuu vastentahtoisesti, kun taas kevytyrittäjyys on yleensä vapaaehtoinen valinta. Pakkoyrittäjät saattavat jäädä ilman riittävää sosiaaliturvaa ja kokea epävarmuutta, kun taas kevytyrittäjät voivat hallita työtään joustavammin, mutta heidänkin sosiaaliturvansa voi olla heikompi kuin palkansaajilla. Pakkoyrittäjä saattaa olla sidottu yhteen toimeksiantajaan, kun taas kevytyrittäjä voi työskennellä useille asiakkaille.

Esimerkki rakennusalalta

Rakennusalalla on törmätty vakaviin väärinkäytöksiin kevytyrittäjyyden suhteen. Esimerkiksi Rakennusliitto on raportoinut tapauksista, joissa ulkomaisia työntekijöitä on tietämättään rekisteröity kevytyrittäjiksi avaamalla heidän nimissään laskutuspalvelutilejä ilman heidän suostumustaan. Näissä tapauksissa työnantajat ovat kiertäneet lakisääteisiä velvoitteitaan, kuten työeläkemaksuja ja työturvallisuusmääräyksiä, ja siirtäneet vastuun työntekijöille, vaikka he edelleen toimivat työnantajan alaisuudessa. Tämä johti tilanteisiin, joissa työntekijät joutuivat itse laskuttamaan työnantajaa, vaikka kyseessä olisi ollut normaalisti työsuhde⁶.

Rakennusliiton puututtua asiaan joidenkin työntekijöiden sopimukset muutettiin takaisin työsuhteiksi. Tämä osoittaa, miten helposti kevytyrittäjyys voi muuttua pakkoyrittäjyydeksi ja miten kevytyrittäjien asema voi jäädä viranomaisten ja yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle. Lisäksi työlainsäädäntö on Suomessa pakottavaa, eli siitä ei voi poiketa sopimalla toisin, ja jos työsuhde naamioidaan yrittäjyydeksi, se voi koitua työnantajalle taloudellisesti raskaaksi⁷.

Miten tilanne voidaan korjata?

Ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan sekä viranomaispuuttumista että laajempaa keskustelua. Ensimmäiseksi kevytyrittäjyydelle tulisi luoda selkeät juridiset raamit, jotka suojelisivat kevytyrittäjiä ja toimeksiantajia. Tämä estäisi väärinkäytöksiä, joissa kevytyrittäjiä kohdellaan kuten työntekijöitä ilman heille kuuluvia etuja.

Lisäksi veroviranomaisten, eläkevakuuttajien ja muiden toimijoiden on tehtävä tiiviimpää yhteistyötä, jotta kevytyrittäjien ja itsensä työllistävien asemaa koskevat tulkinnat olisivat johdonmukaisia. Tällöin väärinkäsitykset ja epäselvyydet vältettäisiin, ja ihmiset saisivat selkeän kuvan oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

Yrittäjyyskasvatuksen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Jo peruskoulusta lähtien olisi syytä opettaa nuorille yrittäjyyden perusteet sekä siihen liittyvät riskit ja velvollisuudet. Näin jokainen tuleva yrittäjä ymmärtäisi, mitä yrittäjäksi ryhtyminen vaatii, ja osaisi varautua tilanteisiin, joissa oma sosiaaliturva voi jäädä liian pieneksi.

Pakkoyrittäjyys voi olla hyväksyttävää vain siinä tapauksessa, että siihen liittyvät riskit ja vastuut ovat täysin selkeitä, ja että yrittäjille tarjotaan riittävä tuki haasteiden hallitsemiseksi. Kevytyrittäjyys ja pakkoyrittäjyys voivat toimia ratkaisuina itsensä työllistämiseen, mutta tämä vaatii avoimen keskustelun ja selkeän sääntelyn, jotta työnteon muodot kehittyvät reiluiksi sekä yrittäjille että heidän toimeksiantajilleen.

Janne Uoti
Turun Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtaja