Kuin olisi kotiinsa tullut
Muutama vuosi sitten aloittaessani työt yrittäjäjärjestössä, oli yrittäjyys minulle jotakin melko etäistä ja tuntematonta. Vaikka aiemmissakin töissäni olin lähes päivittäin…
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Muutama vuosi sitten aloittaessani työt yrittäjäjärjestössä, oli yrittäjyys minulle jotakin melko etäistä ja tuntematonta. Vaikka aiemmissakin töissäni olin lähes päivittäin…
Syksyllä alkaneelle valtuustokaudelle valittiin Satakunnassa kiitettävä määrä yrittäjävaltuutettuja. Yrittäjillä onkin keskeinen rooli nimenomaan kuntien ja kaupunkien elinvoimaa koskevissa kysymyksissä. Kuluvalla…
Noin vuosi sitten julkaistun kansallisen hankintastrategian painotuksessa julkisten hankintojen ohjaamisessa ja vaikuttavuuden parantamisessa on vahvasti esillä tiedolla johtamisen teema. Yhtenä…
Pandemian seurauksena töitä tehdään yhä enemmän kotoa, loma-asunnolta ja tien päältä eli kaikkialta. Noin joka kolmas (32 %) yritys aikoo Yrittäjägallupimme mukaan lisätä pysyvästi monipaikkaista työskentelyä. Uusi työarki on monella tapaa mahdollisuus, mutta siihen sisältyy…
Varsinais-Suomen Yrittäjät on merkittävä alueen yrittäjien edunvalvoja ja puolenpitäjä. Sen lisäksi, että edistämme yrittäjien asiaa vaikuttamistyömme kautta, haluamme kulkea yrittäjän rinnalla myös arjessa. Konkreettisesti…
Kun hyvinvointialueet perustetaan muuttuu kuntien tehtäväkenttä merkittävästi. Sote-tehtävät siirtyvät pois kuntien vastuulta. Lisäksi kunnille aiotaan uutena tehtävänä siirtää valtiolta työllisyys-…
Iskelmistä se totuus löytyy, ehkä. Olemme pääsemässä tässä koronakriisissä uuteen vaiheeseen, rokotekattavuus alkaa olemaan riittävällä tasolla ja rajoituksia päästään purkamaan.…
Nyt tiedetään mitä olet myymässä, miten yrityksesi toimii, mikä on kilpailuetusi ja miltä yrityksesi todelliset talousluvut näyttävät. Voidaan siis alkaa arvailemaan yrityksellesi hintaa. Käytän uhkarohkeasti sanaa arvailla, koska arvonmääritystapoja on…
Työsuhdepolkupyöräedulla tarkoitetaan tilannetta, jossa työnantaja antaa työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön tämän vapaa-ajalle työnantajan suoraan omistaman tai leasingsopimuksella hankkiman polkupyörän. Keskeistä on…