Vihreä siirtymä tarvitsee energiantuotannon valintoja

Suomi on valintojen edessä pyrkimyksessään kohti päästötöntä energiantuotantoa. Vihreä siirtymä ei toteudu ilman arvovalintoja energian tuotantotavoissa. Maaperässämme makaavat metallit ovat tärkeä osa tätä keskustelua ja päästöttömän energiatuotannon omavaraisuutta.

Riippuvuus metalleista saattaa tulla monelle yllätyksenä. Tosiasia on, että mitä enemmän puhdasta energiaa tuotamme, sitä enemmän tarvitsemme metalleja. Kun fossiilisista polttoaineista luovutaan, tilalle halutaan uusiutuvaa, päästötöntä energiaa. Se puolestaan tarvitsee mineraaleja. Kuparia, kobolttia, nikkeliä tarvitaan muun muassa akkuteollisuuteen sekä tuulivoiman tuotantoon. Yksi tuulivoimatorni tarvitsee tonnista kahdeksaantoista kuparia. Samoin sähkönsiirtoon tarvitaan samaa metallia – nämä vain yhtenä esimerkkinä.

Suomen maaperässä on käyttämätöntä metalliraaka-ainetta. Olemme EU:n ykkösmaa nikkelin ja koboltin tuottajana ja ainoa, jossa louhitaan kromia ja platinametallimalmeja. Nykyisellä tuotantotahdilla koboltti loppuu muutamassa vuodessa ja nykyiset tiedossa olevat malmiotkaan eivät riitä kuin 2040-luvulle. Jos varantoja halutaan hyödyntää, uusien kaivoksien avaamisella on kiire. Uuden kaivoksen perustamisprosessi kestää vaativissa lupamenettelyissä 10–20 vuotta. Tätä on usein edeltänyt 10–30 vuoden tutkimustoiminta eli malminetsintä.

Kysymys kuuluu, halutaanko meillä hyödyntää maaperän metallivarantoja ja avata uusia kaivoksia. Aihe on kiperä, sillä Talvivaaran ympäristöongelmat heittivät varjon koko kaivosteollisuuden ylle. Harmi, sillä muu kaivostoiminta osoittaa, että kaivos ei ole automaattisesti synonyymi ympäristöongelmille. Kaivokset jättävät jäljen ympäristöön, mutta niin tekevät muutkin teollisuuslaitokset ja ylipäänsä rakennettu infra. Siksi on tärkeää aktivoida uudelleen keskustelu kaivosten tulevaisuudesta ja nimenomaan liittyen ilmastonmuutoksen torjuntaan ja päästöttömään energiantuotantoon.

Meidän on voitava luottaa kaivosten lupaprosessien ja ympäristövaatimusten tiukkuuteen. On hyvä, että kaivosten luvitukset muuttuvat sallittujen ympäristövaikutusten osalta nykyistä korkeaa tasoa vieläkin vaativammiksi. Vastapainona kannattaa sallia tutkimustoiminta, jolla ei ole kielteisiä luontovaikutuksia.

Mitä muita vaihtoehtoja meillä on vihreän siirtymän tavoitteen saavuttamiseksi? Sähkönkulutuksen vähentäminen on vaihtoehto, joskin epätodennäköinen. Päästötön sähköntuotanto kun vaatii metalleja, joiden tuotanto puolestaan vaatii enemmän sähköä. Metallien kierrätyskään ei ratkaise haastetta. Elektroniikkaromun kierrätys toteutuu Suomessa 40–50 ja maailmanlaajuisesti 20 prosenttisesti. Vaikka pääsisimme sataan prosenttiin, ei se kattaisi sähkönkulutuksen tarvetta.

Suuressa kuvassa energiatuotannon ratkaisuilla on merkittävä rooli.

Kaikilla energiansäästötoimilla on vaikutuksensa mutta eri toimenpiteiden mittakaava on tärkeä. Suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja on energiantuotanto. Toiseksi suurin on liikenne, seuraavana kiinteistöt ja asuminen. Vasta neljäntenä tulee maankäyttö, ruokatuotanto eli metsä- ja maatalous, joihin viime aikojen hiilinielukeskustelu on jumittunut. Kuluttajat ja yritykset voivat kantaa kortensa kekoon kaikkiin edellä mainittujen päästölähteisiin vaikuttamalla, mutta suuressa kuvassa energiatuotannon ratkaisuilla on merkittävä rooli.

Paula Aikio-Tallgren
toimitusjohtaja Savon Yrittäjät

Julkaistu Iisalmen Sanomissa 5.1.2022