YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Yleisen tuoteturvallisuusasetuksen soveltaminen alkoi
Euroopan unionin yleisen tuoteturvallisuusasetuksen (General Product Safety Regulation, GPSR) soveltaminen alkoi 13.12.2024.
Ennen 13.12.2024 markkinoille saatetut, kuluttajaoikeusdirektiivin mukaiset tuotteet saa kuitenkin myydä loppuun. Asetus korvaa yleisen tuoteturvallisuusdirektiivin ja siinä säädetään muun muassa yleisestä turvallisuusvaatimuksesta, kuluttajatuotteiden turvallisuuden arvioinnista ja vaarallisten kuluttajatuotteiden palautusmenettelystä. Asetuksen sisältämät velvoitteet koskevat yrityksiä, jotka valmistavat, maahantuovat tai myyvät kuluttajatuotteita sekä verkkomarkkinapaikan tarjoajia.
Asetuksen taustalla on erityisesti uusien teknologioiden ja verkkomyynnin kehityksen synnyttämä tarve tuoteturvallisuuteen liittyvien sääntöjen tarkistamiselle ja päivittämiselle. Tiettyjen tuotteiden osalta unionin tasolla on jo aikaisemmin päivitetty alakohtaista lainsäädäntöä, mutta tuoteturvallisuusääntelyn kattavuuden ja entistä suuremman pirstaloitumisen estämiseksi nähtiin tarve laajemmalle lainsäädäntökehykselle. Yleisessä tuoteturvallisuusasetuksessa vahvistetaan markkinoille saatettujen tai markkinoilla saataville asetettujen kuluttajatuotteiden turvallisuutta koskevat keskeiset säännöt ja sen tavoitteena on parantaa sisämarkkinoiden toimintaa sekä suojella kuluttajia ja heidän turvallisuuttaan.
Yleinen tuoteturvallisuusasetus koskee lähtökohtaisesti kaikkia kuluttajatuotteita. Kuluttajatuotteella tarkoitetaan tuotetta, joka on tarkoitettu kuluttajille tai kohtuudella ennakoitavissa olosuhteissa on todennäköistä, että kuluttajat sitä käyttävät. Jos kuluttajatuotteen turvallisuudesta on erityislainsäädäntöä, sovelletaan asetusta yleislainsäädäntönä täydentävästi. Asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle on erikseen rajattu muun muassa lääkkeet, elintarvikkeet, rehut ja antiikkiesineet. Soveltamisen kannalta merkitystä ei ole sillä, onko tuote uusi, käytetty, korjattu tai kunnostettu, eikä sillä, onko kyseessä fyysinen tai digitaalinen tuote. Myös etämyynti, mukaan lukien verkkomyynti kuuluu asetuksen soveltamisalaan. Juuri verkkomyynnin kasvu sekä sen luomat uudet liiketoimintamallit ovat synnyttäneet tuoteturvallisuuteen liittyviä haasteita.
Tuoteturvallisuusasetus sisältää velvoitteita yrityksille
Tuoteturvallisuusasetus sisältää ensinnäkin yleisen turvallisuusvaatimuksen. Yritykset saavat saattaa markkinoille tai asettaa saataville markkinoilla ainoastaan turvallisia tuotteita.
Tuotteen turvallisuuden arvioinnissa huomioidaan kaikki asiaa koskevat näkökohdat: esimerkiksi tuotteen ominaisuudet, vaikutus muihin tuotteisiin, muiden tuotteiden vaikutus arvioitavaan tuotteeseen, tuotteen esillepano, tuotetta käyttävät kuluttajaryhmät, tuotteen merkinnät sekä tuotteen ulkonäkö. Asetus sisältää yleisen turvallisuusvaatimuksen mukaisuutta koskevan olettaman. Olettaman mukaan tuotteen oletetaan olevan turvallisuusvaatimuksen mukainen, jos se on asiaa koskevien eurooppalaisten standardien mukainen tai tällaisten standardien puuttuessa kansallisten vaatimusten mukainen.
Valmistajien on lisäksi toteutettava ennen markkinoille saattamista sisäinen riskianalyysi sekä laadittava tekniset asiakirjat, joissa on vähintään yleinen kuvaus tuotteesta ja sen olennaisista turvallisuuden arvioinnin kannalta merkityksellisistä ominaisuuksista. Teknisten asiakirjojen on oltava ajan tasalla ja markkinavalvontaviranomaisten saatavilla.
Asetus sisältää myös tuotteen tunnistamiseen, yhteystietojen ilmoittamiseen ja kuluttajille tarkoitettuihin ohjeisiin sekä turvallisuustietoihin liittyviä velvoitteita. Markkinoille saatetun tuotteen vaarallisuuteen on reagoitava välittömästi, ja yrityksellä on velvollisuus järjestää asetuksen mukainen palautusmenettely. Yritysten on huolehdittava sisäisistä prosesseistaan, joiden avulla ne voivat noudattaa yleisen tuoteturvallisuusasetuksen vaatimuksia sekä tehtävä yhteistyötä markkinavalvontaviranomaisten kanssa. Yrityksen on myös nimettävä vastuuhenkilö myytäville tuotteille. Lisäksi asetuksessa asetetaan velvoitteet tuotteiden turvallisuuteen liittyvien onnettomuuksien sattuessa.
Asetuksessa korostetaan verkkomarkkinapaikkojen tarjoajien roolia tuotteiden myynnin välittäjinä elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välillä ja siksi heille asetetaan enemmän velvollisuuksia puuttua vaarallisten tuotteiden myyntiin verkossa. Verkkomarkkinapaikan tarjoajalla tarkoitetaan välityspalvelun tarjoajaa, joka käyttää verkkorajapintaa, joka antaa kuluttajille mahdollisuuden tehdä etäsopimuksia elinkeinonharjoittajien kanssa tuotteiden myynnistä.
Verkkomarkkinapaikkojen tarjoajien on muun muassa nimettävä keskitetty yhteyspiste, jonka avulla ne voivat viestiä suoraan sähköisesti jäsenvaltioiden markkinavalvontaviranomaisten kanssa tuoteturvallisuusongelmista sekä rekisteröidyttävä Safety Gate -portaaliin ja ilmoitettava Safety Gate -portaalissa tiedot keskitetystä yhteyspisteestään.
Niko Nurmela
asiantuntija
Muita kiinnostavia aiheita
Niko Nurmela
niko.nurmela@yrittajat.fi