YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Raision yrittäjien blogi
13.2.2025

Yrittäjä, muista ystävyyden voima!

Mikä olisikaan parempi hetki pysähtyä pohtimaan ystävyyden ja verkostojen merkitystä kuin ystävänpäivä? Tämä päivä muistuttaa meitä siitä, että emme ole yksin, vaan ympärillämme on ihmisiä, joilta voimme saada tukea, inspiraatiota ja voimaa.

Olen aloittanut Raision Yrittäjien puheenjohtajana tämän vuoden alussa, ja jo nyt olen saanut kokea, kuinka arvokasta tämän hienon yrittäjäporukan tuki on. Yrittäjyys on täynnä mahdollisuuksia, mutta myös haasteita ja juuri silloin verkostojen merkitys korostuu. Toisten yrittäjien kokemuksista oppiminen, kannustavat keskustelut ja yhteistyö voivat avata uusia näkökulmia ja viedä meitä eteenpäin sellaisillekin poluille, joita emme yksin olisi osanneet kuvitella.

Ystävyys ja verkostot eivät tietenkään rajoitu vain liiketoimintaan. Arjen kiireiden keskellä ei aina jää tarpeeksi aikaa ystäville ja läheisille, joten tänään on hyvä hetki pysähtyä ja antaa kiitosta niille ihmisille, jotka rikastuttavat elämäämme. Yhtä lailla arvokkaita ovat myös ne ystävyyssuhteet, jotka tuovat mukanaan täysin yrittäjyyteen liittymätöntä sisältöä – iloa, tukea ja vastapainoa arjen haasteille.

Lisäksi yrittäjänä on tärkeää olla ystävä myös itselleen. Saatamme helposti asettaa yrityksen, asiakkaat ja työntekijät etusijalle, mutta samalla oma jaksaminen voi jäädä taka-alalle. Muista siis olla myös itsesi paras ystävä! Pieni tauko, itselle mieluisten asioiden tekeminen, lepo ja palautuminen voivat tehdä ihmeitä.

Näin ystävänpäivänä on hyvä hetki miettiä kaikkia niitä ihmisiä, jotka tukevat ja tuovat voimaa arkeesi. Tänään on täydellinen päivä muistaa ystäviä – sekä elämässä että yrittäjyydessä – sillä heidän vaikutuksensa ulottuu vuoden jokaiselle päivälle.

Yrittäjyys ei ole yksin pärjäämistä, vaan yhdessä menestymistä. Tehdään tästä vuodesta hyvä toisillemme ja itsellemme. Tämän Nalle Puhin ajatuksen myötä muistetaan tänään ystäviämme:

”Ystävyys on sitä, että kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystävää, niin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti ja kaikki rypyt siliävät!”

Hyvää ystävänpäivää!

Maria Ala-Nissilä
Puheenjohtaja
Raision Yrittäjät