Hallituksen esitysluonnos laiksi arvonlisäverolain muuttamisesta verovelvollisuuden alarajan huojentamiseksi

Valtiovarainministeriö

Hallitus esittää arvonlisäverotuksen 8.500 euron liikevaihdon kohdalla olevan verokynnyksen lieventämistä. Huojennus pienenisi asteittain liikevaihdon kasvaessa ja lopullinen vero nousisi vähitellen täyteen määräänsä. Ehdotuksen pääasiallinen sisältö on seuraava:

– Liikevaihdon ollessa alle 8.500 euroa toiminta olisi edelleen arvonlisäverotuksessa verovapaata
– Liikevaihdon ylittäessä 8.500 euroa koko liikevaihto olisi veronalaista, mutta maksettavaa veroa kevennettäisiin liukuvasti poistuvalla vähennyksellä.
– Huojennus leikkautuisi pois 25.000 euron liikevaihdon kohdalla.
– Huojennus sidottaisiin verovelvollisen tilikauteen ja se koskisi sekä luonnollisia että juridisia henkilöitä.
– Uudistus keventäisi verorasitusta yhteensä noin 30 milj. eurolla yhteensä noin 60.000 pienyrityksessä.

Liukuvasti poistuva vähennys laskettaisiin matemaattisella kaavalla ja se liitettäisiin tilitysmenettelyyn siten, että yritys suorittaisi veron edelleen normaaliin tapaan tilikauden aikana, mutta huojennus palautettaisiin jälkikäteen tilikauden päätyttyä.
VM:n työryhmä selvitti jo vuonna 1997 vähäisen liiketoiminnan määrittelyyn vaihtoehtoisia tapoja (VM 28.5.1997), jotka eivät kuitenkaan tuolloin johtaneet ongelman ratkaisuun. Asian selvitystavoite sisältyi myös pääministeri Paavo Lipposen II hallituksen ohjelmaan ja nyt uuteen hallitusohjelmaan. Lausumme esityksestä seuraavaa:

Tausta

Suomen Yrittäjät pitää myönteisenä, että pienyritysten kasvua haittaavan alv-ongelman ratkaisuesitys on edennyt näin pitkälle. Järjestömme on 1990-luvun puolivälistä vaatinut alv-velvollisuuden alarajaan huojennusta. Verosta on nykyisin vapautettu vähäinen toiminta, jonka liikevaihto ei ylitä 8.500 euroa. Veron ulkopuolelle jäävän toiminnan määrittely jyrkän rajan avulla aiheuttaa vähäistenkin muutosten seurauksena merkittäviä veroseuraamuksia, koska rajan ylittyessä vero on suoritettava myös siitä myynnin osasta, joka jää alle 8.500 euron rajan. Suomen Yrittäjissä laaditun selvityksen mukaan pienyrittäjällä on voimakkaat kannustimet jäädyttää liikevaihtonsa 8.500 euroon, ellei hänellä ole mahdollisuutta kasvattaa samalla liikevaihtoa 25.000 euroa suuremmaksi. Perheellisen yrittäjän tulisi kasvattaa liikevaihtonsa vastaavasti 35.000 euroon (ks. Pasi Holm: Kannustinnäkökulma arvonlisäverotuksen alarajan porrastukseen, 2001).

Pidämme ongelman ratkaisemista tärkeänä erityisesti, koska nykyisellä 8.500 euron liikevaihtorajalla on myös käytännössä ilmennyt selvästi epätervettä pyrkimystä pysäyttää kasvua verollisen toiminnan rajaan. Koska mallin valinnasta ei kuitenkaan ole sitä kehiteltäessä vallinnut yksimielisyyttä, haluamme esittää tässä yhteydessä vielä eräitä näkökohtia, jotka tulisi ottaa huomioon lainsäädännön vaikutuksia arvioitaessa. Samalla teemme eräitä muita huomautuksia.

Huojennuksen kohdentuminen

Arvonlisävero on laajapohjainen kulutusvero ja sen keskeisin periaate neutraalisuus. Veron tulisi myös nähdäksemme kohdistua kaikkeen liiketoimintaan mahdollisimman neutraalisti liikevaihdon tasosta riippumatta siten, että vain aivan vähäinen toiminta rajataan ulkopuolelle.

Arvonlisäverotuksen alarajan huojentaminen voitaisiin periaatteessa toteuttaa joko liikevaihtoon tai tilitettävään veroon perustuvalla huojennuksella. Hallituksen esitys perustuu liikevaihtoon sidottuun huojennukseen, jossa vero nousee asteittain liikevaihdon kasvaessa. Tämä malli kohdentuu voimakkaimmin pieniin työvaltaisiin yrityksiin, joilla on niukasti vähennyskelpoisia hankintoja ja pääosa liikevaihdosta koostuu työstä. Tällöin kuitenkin toimialat, joilla hankintojen osuus liikevaihdosta ja tällöin yleensä myös liikevaihto on suurempi, jäävät yleisemmin suoraan huojennuksen ulkopuolelle, vaikka yrityksen kate jäisikin pieneksi. Verotus ei kuitenkaan saisi ratkaisevasti riippua siitä, miten hyödyke on tuotettu.

Suomen Yrittäjät on pitänyt mainitusta syystä parempana mallia, jossa huojennus poistuisi tilitettävän veron (= myyntien vero ? ostojen vero) kasvaessa, ei liikevaihdon kasvaessa. Tällöin huojennus ei riippuisi eri toimialoille tyypillisestä myyntien ja ostojen suhteesta (pk-yritysten ostot vaihtelevat jopa 10-80 %:n välillä liikevaihdosta) ? vaan olisi eri toimialojen välillä neutraali. Samalla huojennuksen laskenta tilitettävän veron mukaan estäisi tuen hyppäyksellisen poistumisen niissä yrityksissä, joissa ostot ovat vähäiset ja tuen osuus suuri vielä 25.000 euron ylärajaa lähestyttäessä. Esim. parturi-kampaamossa, jossa ostojen osuus oletetaan 10 %:ksi myynnistä, verotuki on liikevaihtomallissa vielä 23.000 euron liikevaihdolla noin 500 euroa, mutta 25.000 euron rajan ylittyessä 0 euroa. Tämä voi johtaa rajan läheisyydessä toimivien yritysten välillä liian suureen eroon ja kilpailuhäiriöihin.

Asian valmisteluvaiheissa on kuitenkin ilmoitettu Suomen Yrittäjien ehdottamalle ns. perusvähennysmallille lähinnä kolme ongelma-aluetta, joita ovat olleet huono soveltuvuus yhteisölainsäädäntöön, vaikea linkitys liikevaihtoperusteiseen verovelvollisuuteen ja kohdentuvuus suureen yritysjoukkoon. Haluamme siksi kommentoida vielä lyhyesti näitä näkemyksiä.

Argumentteja veroperusteisen huojennuksen puolesta

Yhteisön lainsäädännön mukaan verovelvollisuuden alaraja ja täysimääräinen huojennus eivät saa ylittää Suomen liittymissopimuksessa määriteltyä 10.000 euron liikevaihtorajaa. Esityksessä todetaan, että tämän vuoksi myöskään veroperusteinen huojennusmalli, jossa täysimääräisen huojennuksen voisivat saada myös sellaiset yritykset, joiden vuosivaihto ylittää 10.000 euroa, ei olisi yhteisölainsäädännön mukaan sallittu.

EU-valtioissa käytössä olevien verollisen toiminnan alarajojen vaihtelualue on kuitenkin erittäin laaja ja toiminnan alaraja pääosassa EU-maissa huomattavasti Suomea korkeampi (ks. tästä Timo Rauhanen, VATT, 2002, samoin EU:n komissiossa kootut yhteenvedot). Vahva näkemyksemme onkin, että tarvittaessa liittymissopimuksessa määriteltyä liikevaihtorajaa olisi voitu suhteuttaa huojennuksen edellyttämälle tasolle neuvotteluteitse EU:n komission kanssa, jos tällaisia neuvotteluita olisi pidetty tarpeellisina. Arviomme myös Suomen Yrittäjien komission edustajien kanssa käymien epävirallisten neuvottelujen nojalla on, että komission kanta tällaisen asteittaisen huojennuksen käyttöön olisi todennäköisesti ollut myönteinen.

Mitä tulee veroperusteisen huojennuksen ja liikevaihtoperusteisen verovelvollisuuden vaikeaan linkitykseen toteamme, että molemmat huojennukset perustuvat matemaattiseen kaavaan, jota sovelletaan tilikauden päättymisen jälkeen. Yritysten kannalta tilitetyn veron määrään sidottu huojennus olisi nähdäksemme ollut jopa helpommin laskettavissa ja paremmin ennakoitavissa tilikauden aikana kuin kokonaisliikevaihtoon sidottu huojennus, jonka toteaminen edellyttää yleensä välitilinpäätöstä.

Huomautamme myös, että vuonna 1989 Suomen liikevaihtoverolakiin säädettiin huojennus, jonka laskenta perustui nimenomaan tilitettävän veron määrään (L 9.12.1988/1047). Jos vero oli enintään 6.000 markkaa, se palautettiin kokonaan, jos vero jäi välille 6.000 ? 9.940 markkaa, osa palautettiin liukuvalla huojennuksella. Huojennusta muutettiin vuonna 1992 siten, että se sidottiin yrityksen liikevaihtoon (L 22.7.1991/1086). Samalla vähäinen toiminta rajattiin ulkopuolelle 50.000 markan rajan avulla. Suomen EU-jäsenyyden edellyttämien muutosten yhteydessä liukuvaa huojennusaluetta ei kuitenkaan enää liitetty uuteen arvonlisäverojärjestelmään.

Myös nyt valmisteltava huojennus sekä tarvittaessa myös alv- ja rekisteröitymisvelvoitteet olisi voitu sitoa tilitettävän veron määrään ilman, että ehdottamamme perusvähennyksen tarkoitus olisi tästä kärsinyt. Todennäköisimmin liikevaihtomallilla toimiva ratkaisuehdotus johtuu kuitenkin siitä, että huojennuksen kokonaiskustannukset 30 milj. euroa jäävät matalammiksi kuin aidommin veron perusteella pois liukuvan huojennuksen, jonka kustannus olisi ollut noin kaksinkertainen ehdotukseen verrattuna.

Myös hallituksen ehdottamassa muodossa vähennys keventää kuitenkin suhteellista verorasitusta erityisesti kaikkein pienimmissä palveluyrityksissä ja saattaa tältä osin helpottaa yrittäjäksi siirtymistä ja kannustaa kasvuun nykyjärjestelmää paremmin. Lisäksi houkutukset pimeään toimintaan matalilla liikevaihdon määrillä olisivat kohdealoilla nykyistä pienemmät.

Koska arvonlisävero kuitenkin vyörytetään hyödykkeen hinnassa loppukuluttajien maksettavaksi, huojennus voi aiheuttaa eriarvoisuutta rajan tuntumassa toimintaa harjoittavien kesken. Tämä koskee lähinnä aloja, joilla myydään tavaroita tai palveluita ei-verovelvollisille kuluttajille, joilla ei ole vähennysoikeutta. Uudistus voi lisäksi vaikuttaa jossain määrin siihen, mille alalle uusia yrityksiä syntyy. Jos markkinoille tulo tapahtuu veroedun turvin, huojennus voi vaikeuttaa ko. aloilla jo työllistävien yritysten toimintaa.

Vaikka pidämme arvonlisäveron alarajan huojentamista ehdotetulla mallilla nykytilaa parempana, ehdotamme, että

– Huojennuksen kohdentumista ja kilpailuvaikutuksia eri kokoisten ja eri toimialojen yritysten välillä seurataan uudistuksen voimaantultua ja
– Tarvittaessa korjataan mallia Suomen Yrittäjien esittämän vaikutuksiltaan neutraalimman ns. perusvähennysmallin suuntaisesti.

Liittäminen verotusmenettelyyn

Esityksen mukaan yritykset suorittaisivat veron edelleen normaaliin tapaan tilikauden aikana, mutta huojennus palautettaisiin hakemuksesta jälkikäteen tilikauden päätyttyä. Uudistus toisi arvonlisäverolaskentaan uusia työvaiheita, joita olisivat mm. uuden laskukaavan soveltaminen, huojennuksen perusteena olevien määrien muuttaminen vuositason määriksi, jos verovelvollisuus on alkanut tai päättynyt kesken vuoden jne. Koska koko vuoden luvut ovat yleensä selvillä vasta loppuvuodesta, voisi lopullinen laskenta tapahtua vasta jälkikäteen, jolloin huojennuksen merkitys kyettäisiin myös yrityksissä ottamaan huomioon vasta seuraavan vuoden puolella. Uudistus monimutkaistaisi siten jossain määrin pienyritysten verotusta, johon tulee saada riittävä ohjeistus.

Esityksessä lähdettäneen myös siitä, että verohallinto laskisi huojennukset viran puolesta ainakin niin kauan, kuin myös pienet verovelvolliset ovat kuukausivalvontamenettelyssä. Jos pienyrityksissä siirrytään harvennettuun tilitysmenettelyyn, nämä voisivat itse laskea ja vähentää huojennuksen esim. vuositilityksen yhteydessä. Käsityksemme mukaan esitys olikin alunperin tarkoitus liittää harvennettuun maksumenettelyyn, joka sisältyy mm. ylijohtaja Mirjami Laitisen selvitykseen verotilistä ja pientyönantajien maksujärjestelmästä (STM 2001:19). Koska tuota uudistusta ei ole toistaiseksi toteutettu eikä ehdotuksia sisälly myöskään esitykseen, ehdotamme, että myös pienyritysten valvontajaksojen pidennys toteutetaan.

Esitämme, että tilitysharvennuksiin oikeuttavan liikevaihdon raja asetetaan vähintään 150.000 euroon vuodessa. Valvontajaksojen pidentämiseen tähtäävä työ tulisi myös toteuttaa siten, että nämä kevennykset saadaan alkupainotteisesti tämän hallituskauden aikana.

SUOMEN YRITTÄJÄT RY.

Jussi Järventaus
toimitusjohtaja

Anna Lundén
päälakimies