HE 80/2004 vapaaehtoisten eläkevakuutusten verotuksen uudistamisesta

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta

Eläkevakuutusten verotuksen uudistamista koskevissa säännösehdotuksissa esitetään

– Vapaaehtoisten eläkevakuutusten siirtoa ansiotuloverotuksesta pääomatuloverotukseen. Maksuja voisi vähentää enintään 5 000 € vuodessa (nyk. 8 500 €) ja eläkettä nostaa aikaisintaan 62-vuotiaana (nyk. 60-vuotiaana). Vähennysoikeus ei olisi enää muutoin riippuvainen eläketasosta (nyk. 60 %). Jos myös työnantaja on maksunut verovuonna työntekijän yksilöllisen vapaaehtoisen eläkevakuutuksen maksuja, vakuutetun oma vähennys olisi enintään 2 500 €. Vähennys voisi siirtyä puolisolle alijäämähyvityksen kautta.
– Uudistus astuisi voimaan 6.5.2004 niin, että jo sen jälkeen otetuissa uusissa eläkevakuutuksissa eläkeikä on 62 vuotta. Ennen lain voimaantuloa otetut vakuutukset olisi mahdollisuus muuttaa lähinnä ikärajojen osalta uusien edellytysten mukaisiksi tammikuun loppuun 2006 mennessä. Näihin liittyvät ennen vuoden 2005 loppua kertyneet säästöt saa aikanaan nostaa vanhojen sopimusten ikärajan mukaan ja ne verotetaan ansiotulona.
– Yritysten työntekijöille ottamat yksilölliset ja kollektiiviset lisäeläkevakuutukset säilyvät edelleen ansiotuloverotuksen piirissä. Jos työnantajan ottaman vapaaehtoisen yksilöllisen vakuutuksen maksut ylittävät 8500 €, ylittävä osa luettaisiin työntekijän ansiotuloksi. Työntekijän omien maksujen vähennysoikeus kollektiivisista vakuutuksista ei myöskään riippuisi vakuutuksen eläketasosta ja työntekijä voisi vähentää näitä maksuja enintään 5000 € vuodessa, kuitenkin enintään 5 % palkasta. Työntekijän oman maksuosuuden vähennyskelpoisuus edellyttäisi aikaisintaan 60 vuoden eläkeikää. Muilta osin kollektiiviset eläkevakuutusjärjestelyt säilyvät varsin vapaasti järjesteltävinä.
– Yhtiömuotoisten yritysten omistajilleen maksamia vakuutuksia kohdeltaisiin samalla tavoin kuin työntekijöiden.
– Kollektiivisena lisäeläketurvana ei lain mukaan pidettäisi enää järjestelyä, joka koskee vain yhtä palveluksessa olevaa henkilöä kerrallaan. Vanhoja säännöksiä sovellettaisiin edelleen ennen 6.5.2004 otettuihin kollektiivisiin vakuutuksiin.

Suomen Yrittäjät esittää lausuntonaan seuraavaa:

Yleistä

Suomen Yrittäjät kannattaa perusratkaisua, jossa yrityksen kautta otettujen tai työsuhteisiin liittyvien vakuutusten kohtelua ei liiaksi eriytetä lakisääteisistä vakuutuksista. Vapaaehtoisten eläkevakuutusten siirto ansiotuloverotuksesta pääomatuloverotukseen on – vaikka saattaakin suurituloisten yrittäjien kohdalla johtaa tietyissä tapauksissa nykyistä heikompaan lopputulokseen – kokonaisuutena hyväksyttävissä. Siirto on edullista erityisesti niissä tapauksissa, joissa marginaalivero eläketulovähennysten poistuma-alueella noin 7.500-16.000 € voi nykyisin kohota niin korkealle, että vero voi viedä paitsi sijoituksen tuoton niin myös osan pääomaa. Tälle eläketuloalueelle sijoittuu merkittävä osa pientä YEL-eläkettä vapaaehtoisilla vakuutuksilla korottavista yrittäjistä.

Säännösehdotukset sisältävät kuitenkin eräitä kiristyksiä, jotka eivät perustu hallituksen kannanottoon 13.11.2004 yritys- ja pääomaverotuksen kehittämisestä. Vaikka vakuutusmaksujen vähennysjärjestelmä nykyiseen verrattuna sinänsä selkiytyisikin, esitys merkitsisi eräitä heikennyksiä erityisesti yrittäjien mahdollisuuksille parantaa yleensä palkansaajia heikompaa sosiaaliturvaa. Näin olisi siitä huolimatta, että hallitusohjelman tavoite 90 000 uuden yrityksen aikaansaamiseksi edellyttää päinvastaisia toimia. Eläkevakuutusvähennystä uudistettaessa tulee ottaa huomioon riittävästi se merkitys, joka vapaaehtoisilla eläkkeillä on lakisääteisen YEL-eläketurvan täydentäjänä ja heikennysvaikutukset, joita leikkauksilla on ylipäätään omatoimisen sosiaaliturvan järjestelyihin. Esitämme siksi seuraavia korjauksia.

Vähennyksen enimmäismäärä

Verovelvollinen voisi vähentää yksilöllisen eläkevakuutuksen maksuja enintään 5 000 € vuodessa. Työnantajan maksaman yksilöllisen eläkevakuutuksen maksut leikkaisivat työntekijän itse ottaman vakuutuksen vähennyksen määrän enintään 2 500 €:oon. Yrityksen ja vakuutetun maksut on nykyisin kytketty yhteen siten, että maksut ovat yritykselle vähennyskelpoisia samassa laajuudessa kuin vakuutettu olisi voinut vähentää niitä omassa verotuksessaan. Nykyinen enimmäismäärä 8 500 € on ollut voimassa runsaat 10 vuotta eikä sitä ole tarkistettu indeksillä nykytasoon.

Katsomme, että
– vähennyksen enimmäismäärä tulisi uudistuksen yhteydessä nostaa indeksitarkistuksella 10 000 €:oon
– tämä on perusteltua erityisesti, koska vähennyksen efektiivinen vaikutus laskee pääomaverotukseen siirtymisen vuoksi aiemmasta keskimäärin noin 48 %:sta 28 %:iin
– indeksitarkistus tulisi tehdä jatkossa vuosittain.

Vaikka vakuutusmaksut ovat käytännössä yleensä suhteellisen alhaisia (keskimäärin 1 000 €/v), korkeampaa rajaa tarvitaan, jos vakuutusaika on jäänyt lyhyeksi.

Vakuutusmaksujen vähennysoikeus ei enää riippuisi eläketasosta. Katsomme kuitenkin, että
– vakuutetun oman vähennysoikeuden leikkaamiseen 2 500 €:oon myös työnantajan otettua yksilöllisen eläkevakuutuksen ei uudessakaan järjestelmässä ole perustetta etenkään, jos vakuutuksilla ei tavoitella peruseläketurvan ylittävää eläkettä
– koska vakuutusyhtiöillä on toimivat järjestelmät ns. 60 %:n peruseläketurvakaton selvittämikseksi, voidaan tätä järjestelmää jatkaa vakuutetun oman vähennyskaton määrittelyssä
– vaikka työeläkeuudistus tulee mahdollistamaan myös yli 60 %:n tasoisia eläkkeitä, pidämme peruseläketurvan ylittävien eläkkeiden saavuttamista erittäin teoreettisena kehityksenä ja marginaalisena ilmiönä. Ennen näin merkittävää leikkausta odotettavissa olevaa kehitystä tulisi selvittää tarkemmin.

Työnantajien ottamien vakuutusten eriytys vakuutettujen omista vakuutuksista merkitsee myös vaikka onkin muutoin hyväksyttävä ratkaisu – toiminimien ja yhtiömuotoisten yritysten verojärjestelmäerojen korostumista. Omistajayrittäjien rinnastus vähennysten suhteen työntekijöihin koskee näet vain yhtiömuotoisia yrityksiä, jotka voivat maksaa omistajalleen vähennyskelpoista palkkaa. Yksityisille elinkeinonharjoittajille tämä ei ole mahdollista. Erityisesti pienimpiä YEL-vakuutettuja ajatellen vähennysleikkaus 8 500 €:sta 5 000 €:oon johtaisi siksi selkeimpään heikennykseen. Vaikka vuoden 2005 alusta YEL-yrittäjillä on sinänsä mahdollisuus maksaa myös YEL-vakuutuksen maksuja enemmän kuin vahvistettu YEL-työtulo edellyttää ja vähentää näiden maksuja verotuksessa sekä saada näin jossain määrin lisäjoustoa eläketurvaansa, tulee nähdäksemme eri yritysmuotojen neutraalisuuden vuoksi

– yksityisten elinkeinonharjoittajien oikeus vapaaehtoisten eläkevakuutusten vähentämiseen säilyttää joka tapauksessa vähintään nykytasolla 8 500 € lisäämällä tätä täydentävä säännös lakiin
– leikkaus kohdistuu muussa tapauksessa käytännössä niin eläke- kuin muulta sosiaaliturvaltaan juuri matalatuloisimpaan yrittäjäryhmään, vaikka hallituksen tavoite 90 000 uuden yrityksen aikaansaamiseksi edellyttäisi päinvastaista.

Kollektiivisen lisäeläketurvan maksut

Kollektiiviset eläkevakuutusjärjestelyt säilyisivät varsin vapaasti järjesteltävinä.
Laissa rajattaisiin kuitenkin näiden ulkopuolelle vakuutukset, jotka koskevat vain yhtä palveluksessa olevaa henkilöä kerrallaan. Yrittäjien sosiaaliturvan kannalta tämä olisi selvä heikennys.

Kollektiiviset lisäedut voivat nykyisin koskea ETK:n ohjeiden mukaisia henkilöpiiri- ja eläkeryhmiä. ETK:n ohje perustuu STM:n kollektiivisia eläkejärjestelmiä koskevaan päätökseen (745/1996) ja kollektiiviset eläkevakuutukset liitettiin TVL 96 §:iin säännökseen eduskuntakäsittelyn yhteydessä 1992. Tuolloin haluttiin saattaa lisäeläketurvajärjestelyt samaan asemaan riippumatta siitä, millä tavalla ne oli järjestetty.

Kollektiivisten vakuutusten ryhmittelyissä voi ETK:n ohjeen mukaan olla nykyisinkin nimikkeitä, jotka kohdistuvat kerrallaan vain yhteen henkilöön (toimitusjohtaja, kirjanpitäjä). Kyse on näiden osalta järjestelmästä, jonka voidaan pitkällä aikavälillä olettaa käsittävän useampia henkilöitä. Esitetty kollektiivivakuutusten rajoitus ei perustu nykyisiin ETK:n tai STM:n kollektiivisia eläkejärjestelmiä koskeviin määritelmiin.

KHO antoi vuosi sitten hakijalle kielteisen ratkaisun (KHO 22.4.2003/974), jonka mukaan toimitusjohtajaa koskeva kollektiivinen vakuutus katsottiin vapaaehtoiseksi lisäeläkevakuutukseksi. Tämä ratkaisu perustui keskeisesti siihen, että eläkevakuutuksesta oli sovittu henkilön työsopimuksessa. Parhaillaan KHO:ssa on vireillä ns. yhden henkilön kollektiivivakuutusta koskeva tapaus, jossa vakuutuksen ottaminen ei ole perustunut henkilön työsopimukseen. Tämän ratkaisun on odotettu tuovan vahvistuksen sille, että kollektiivivakuutus voi koskea ryhmänimikkeenä myös yhtä toimitusjohtajaa. Lakia ehdotetaan kuitenkin nyt tältä osin muutettavaksi.

Katsomme, että kollektiivivakuutusten ryhmänimikkeen

– rajoitus kohdistuisi erityisesti toimitusjohtajien osalta pahimmin pk-yrityksiin, joissa toimitusjohtajaa ei tyypillisesti voida vakuuttaa osana laajoja johtajaryhmiä, mutta joissa on erityinen tarve korjata peruseläketason alittavia YEL-eläkkeitä
– esim. osakeyhtiölain mukaan toimitusjohtajia voi olla vain yksi kerrallaan eikä toimitusjohtajan nimikkeen käyttöä ryhmänimikkeenä tule tälläkään perusteella estää
– tiettyjä henkilöryhmiä syrjiviä järjestelyitä on rajoitettu myös muualla lainsäädännössä ja mm. tasa-arvoistamisen yhteydessä syntyy käytännössä yhä pienempiä henkilöryhmiä ja myös eläkeryhmiä (näistä mm. ETK:n ohjeissa)
– kollektiivista lisäeläkevakuutusta koskeva rajoitus yhden työntekijän ryhmien osalta tulee edellä mainituista syistä poistaa esityksestä.

Siirtymäsäännökset

Yksilölliset eläkevakuutukset siirtyisivät pääomaverotukseen vuoden 2005 alusta, jolloin myös eläkeikä nousisi 62 vuoteen. Ennen lain voimaantuloa otetut vakuutukset olisi mahdollisuus muuttaa lähinnä ikärajojen osalta uusien edellytysten mukaisiksi tammikuun loppuun 2006 mennessä.

Siirtymäsäännös on lyhin mahdollinen. Käytännössä vuosien kuluttua on jopa mahdotonta laskea, mikä osuus eläkkeistä kohdistuu tarkalleen ennen vuotta 2005 ja mikä tämän jälkeen maksettujen maksujen tuottoon. Esim. sijoitussidonnaisten vakuutusten tuotto voi vaihdella merkittävästi vuosittain. Ehdotus jättää vakuutetuille vaativan selvitysvelvollisuuden sen suhteen, onko kyse ollut ansio- vai pääomaverotukseen liittyvästä vakuutuksesta.

Ratkaisu johtaakin käytännössä vaikeisiin näyttövaatimuksiin siitä, mikä osuus lisäeläkkeestä on ansio- tai pääomatuloa. Seurauksena on oikaisuvaatimuksia, joissa täyttämällä käytännössä erittäin vaikean selvitysvelvollisuuden vakuutettu voisi saada eläkkeensä pääomatulona, muulloin ansiotulona. Tämä ei ole uudistuksen tarkoitus. Koska eläkevakuutukset otetaan jopa vuosikymmenien aikajänteillä, vakuutetuille jäisi merkittävä aineiston säilytysvelvollisuus. Verottajalla tämä on nykyisin jälkiverotusajan eli 6 vuotta.

Muun muassa edellä olevien ongelmien välttämiseksi esitämme, että

– uusia säännöksiä sovelletaan vasta 1.1.2005 jälkeen otettuihin vakuutuksiin.

Muuta

Ehdotus sisältää lisäksi joukon yksittäisiä esityksiä, jotka aiheettomasti kiristävät verotusta ja jotka tulisi korjata.

– TVL 34 a §:n 4 mom:n mukaan veronalaiseksi pääomatuloksi voitaisiin katsoa eläke 50 %:lla korotettuna, jos etuutta nostetaan alle 62 vuotiaana tai muissa kuin laissa erikseen sallituissa takaisinostotilanteissa. Ehdotettu korotus on merkittävästi suurempi kuin yleiset veronkorotukset, jotka vakavissakin laiminlyönneissä voivat olla enintään 30 %. Vakuutusten arvot ovat myös takaisinostotilanteissa jo muutenkin normaalia alemmat ja korotus johtaisi merkittävään realisoitumattoman tulon verotukseen ja sitä tulee alentaa.
– Vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin kohdistuvat korot olisivat 58 §:n nojalla vähennyskelvottomia. Koska kyse ei ole verottomista tuloista, ei myöskään korkovähennyksen rajoitukselle ole perustetta.
– TVL 60 §:n mukaan vakuutusmaksujen perusteella ei vahvistettaisi pääomatulolajin tappiota. Tämä ns. erityistä alijäämähyvitystä koskeva rajoitus ei ole analoginen esim. asuntolainojen osalta tehtävän alijäämähyvityksen kanssa ja rajoitus tulee poistaa.

Anna Lundén
päälakimies
SUOMEN YRITTÄJÄT RY.