Lausunto hallituksen esityksestä Eduskunnalle laiksi naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta (HE 195/2004 vp)

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle

Lausuntonaan otsikossa mainitun hallituksen esityksen johdosta Suomen Yrittäjät esittää kunnioittavasti seuraavaa:

Suomen Yrittäjät toteaa aluksi yleisesti, että työelämän tasa-arvo-ongelmat seuraavat pitkälti naisten ja miesten ohjautumisesta palkan ja muiden työsuhteen ehtojen osalta erilaisilla työurille. Naiset valikoituvat toimialoille ja työtehtäviin, jossa palkkataso on alempi, työsuhteet useammin epätyypillisiä ja johtavaan asemaan pääsy harvinaisempaa kuin miehille tyypillisillä toimialoilla ja tehtävissä. Erilaisuuteen ja eriarvoisuuteen valikoitumisen prosessi on pitkä ja monivaiheinen: jo opiskelualan valinta vaikuttaa tulevaan työuraan, niinikään perheiden sisällä tehtävät valinnat töiden ja vastuiden jakautumisesta.

Tasa-arvo-ongelmien monimutkaisuuden vuoksi niiden pelkistämistä ja korjauskeinojen hakemista yksittäisen työsuhteen tasolla on pidettävä ongelmallisena. Työnantaja, jonka palkanmaksuvara määräytyy toimialan tai tehtävän työn tuottavuuden perusteella, ei pysty korjaamaan palkkatasa-arvon puutteita omilla toimillaan. Työnantaja ei myöskään pysty välittömästi vaikuttamaan perheiden sisäiseen työnjakoon, saati lasten ja nuorten opintojen suuntautumiseen. Tällä asiaintilalla on olennainen vaikutus esityksen useiden kohtien kannalta.

Työsuhdesäännösten soveltamisalan laajentaminen

Lakiehdotuksen 3 §:llä ja sen perusteluilla pyritään laajentamaan lain työsuhteita koskevien säännösten soveltamisalaa muun ohella yrittäjänä tehtyyn työhön samoin kuin yrityksen toimitusjohtajiin. Perusteena on ollut ilmeisesti muutetun ns. yleisen työelämän tasa-arvodirektiivin 3 artiklan 1.a -kohdan vaatimus siitä, että sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa olla mm. itsenäisenä ammatinharjoittajana tehdyn työn saamisen ehdoissa ja että tämän kiellon rikkomiselle on oltava tehokkaat seuraamukset. Direktiivivaatimus on ehkä ymmärrettävissä niiden EU-maiden tilanne huomioon ottaen, joissa työsuhteessa tehtävän työn ja yritystoiminnan välinen raja ei ole yhtä selkeä kuin Suomessa.

Lakiehdotuksen mukainen muutos olisi periaatteellisesti hyvin merkittävä sen vuoksi, että meillä ei ole tähän mennessä miltään osin työsuhdetta koskevassa lainsäädännössä rinnastettu yrittäjää tai yritystoiminnan harjoitttamista työntekijään. Tämä rajanveto käytiin viimeksi seikkaperäisesti läpi uutta työsopimuslakia säädettäessä, jolloin päädyttiin siihen että ei ole syytä lähteä hämärtämään työsuhteen ja yrittäjätyön välistä rajaa. Nyt, ensimmäistä kertaaa, haluttaisiin osaan yrittäjistä sovellettavaksi työsuhdetta koskevat säännökset.

Ehdotuksen perustelut rajoittuvat viittauksiin direktiivivaatimuksista. Sen sijaan ehdotuksessa ei ole lainkaan arvioitu sen vaikutuksia muutoin. Perusteluista ei esim. ilmene, kuinka paljon on kyseisiä ammatinharjoittajia, joita muutos koskisi. Perusteluissa ei myöskään arvioida sitä, millä tavoin pienten ammatinharjoittajayritysten toimintamahdollisuudet suhteeessa suurempiin yrityksiin heikkenisivät sen johdosta, että toimeksiantajatahoille asetettaisiin pienen yrityksen ollessa toimeksiannon suorittajana sellaisia uusia velvoitteita, joita ei sovelleta suuremman yrityksen ollessa toimeksiannon suorittajana. Pienten ammatinharjoittajayritysten kilpailuasemaa suhteessa suurempiin heikennettäisiin muutoksella.

Perusteena työsuhdetta koskevien säännösten ulottamiselle koskemaan ammatinharjoittajia esitetään siis, että tasa-arvolain 7 §:ssä olevan syrjinnän yleisen kiellon seuraamukset eivät olisi direktiivin 8 d artiklan edellyttämällä tavalla tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Lain 7 §:n syrjintäkieltohan on koskenut ja koskisi muutettunakin myös yrittäjiä. Lain 7 §:n rikkomisen seuraamusten osalta voidaan kuitenkin ensinnäkin todeta, että tasa-arvolautakunta voi asettaa 7 §:n kiellon rikkojalle uhkasakon menettelyn jatkamisen tai uusimisen estämiseksi. Toiseksi syrjinnän kohteeksi joutunut voi vaatia vahingonkorvausta aiheutuneesta vahingosta. Kolmanneksi on vielä syytä todeta se erittäin merkittävä seikka, että tasa-arvolain todistustaakkaa koskevaa sääntelyä ehdotetaan nyt muutettavaksi siten, että ns. jaetun todistustaakan periaate ulotettaisiin koskemaan myös 7 §:n syrjintätilanteita. Tämä vahvistaa selkeästi vahingonkorvauksen asemaa seuraamuksena.

Lakiluonnoksen perusteluissa ei ole tässä yhteydessä lainkaan viitattu seuraaamuksina uhkasakkoon ja todistustaakkaa koskevan muutoksen merkitykseen. Näin ollen on mielestämme virheellistä väittää lain perusteluissa, etteikö 7 §:n kiellon rikkomisen varalta lainsäädännössämme olisi sellaisia tehokkaita ja varoittavia seuraamuksia, joita direktiivissä edellytetään. Direktiivissä ei myöskään edellytetä, että seuraamusten olisi oltava samat työntekijöiden ja ammatinharjoittajien kohdalla.

Perustelujen 3 §:n kohdalla todetaan yrittäjien osalta, että itsenäiset työnsuoritttajat ja ammatinharjoittajat saattavat toimia työ- ja sosiaalilainsäädännön kannalta yrittäjinä. Tältä osin on syytä lisäksi todeta, että heidän toimintansa lähes aina on myös kaupparekisteriin, ALV-rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin ja usein myös työnantajarekisteriin merkittyä yritystoimintaa. Suomessa ammatinharjoittamisena pidettävää toimintaa, siis oman osaamisen myymistä, harjoitetaan osakeyhtiönä, avoimena yhtiönä, kommandiittiyhtiönä ja yksityisenä elinkeinonharjoittajana. On usein verotuksesta, riskienhallinnan vaatimuksista ja sattumastakin riippuvaa, missä oikeudellisessa muodossa elinkeinotoimintaa harjoitetaan. Osa yksityisenä elinkeinonharjoittajana, siis ilman yhtiömuotoa, toimivista yrittäjistä voi harjoittaa toimintaansa rekisteröitymättä kaupparekisteriin. Tämä on mahdollista, jos palveluksessa ei ole perheen ulkopuolista työvoimaa eikä toimintaa varten ole erillistä toimipaikkaa. Näillä yrittäjillä ei myöskään ole rekisteröityä toiminimeä. Siitä, kuinka paljon tällaisia kaupparekisteriin merkitsemättömiä yrittäjiä on, ei ole tarkkaa tietoa. Yksityisenä elinkeinonharjoittajana toimivia yrityksiä, jotka yleensä on merkitty myös kaupparekisteriin, on tilastokeskuksen mukaan noin 90.000.

Kun lain perusteluissa ilmaistuin tavoin yrittäjänä toimiva “henkilö myy lähinnä omaa osaamistaan”, myyjänä sopimussuhteessa on yritys, ei siis välttämättä yrittäjänä toimiva luonnollinen henkilö. Perustelujen valossa näyttää yhtäältä siltä, että tarkoitus on ulottaa sääntely koskemaan osaamisen myymistä tapahtuupa se missä yritysmuodossa tahansa, siis myös vaikkapa osakeyhtiönä. Tältä osin herää mm. sellainen kysymys, onko tasa-arvolailla tarkoitus antaa oikeussuojaa myös oikeushenkilölle? Toisaalta taas perustelut on kirjoitettu sen suuntaisiksi, että niissä tarkoitettaisiin kuitenkin vain luonnollisena henkilönä tehtävää työtä. Direktiivissä käytetty ilmaisu “itsenäisenä ammatinharjoittajana tehdyn työn” viittaa lähinnä vain yksityisen elinkeinonharjoittajan muodossa tapahtuvaan toimintaan, jossa siis sopimuksen osapuolena on yrittäjänä toimiva luonnollinen henkilö itse eikä yhtiö. Lakiluonnoksen 3 §:ssä käytetään ilmaisua “ muussa palvelussuhteeseen rinnastettavassa oikeussuhteessa työskeltelevään”, jonka voi ymmärtää tarkoittavan lähinnä vain luonnollisen henkilön suoritettavaa työtä. Sanamuoto ei kuvaa tilannetta, jossa työn tekemisestä vastuussa olevana sopijapuolena onkin osakeyhtiö tai henkilöyhtiö.

Perusteluissa oleva maininta siitä, että kahden elinkeinonharjoittajan väliset suhteet eivät yleensä tulisi säännöksen piiriin, tarkoittanee, että lain 8 §:n seuraamukset olisivat sovellettavissa pääasiassa vain silloin kun työnantaja-asemassa ammatinharjoittajaan nähden on yksityinen kuluttaja taikka tietyissä tilanteissa julkisyhteisö. Säännöksiä ei tämän mukaisesti sovellettaisi, kun jokin yritys teettää toisella alihankintayrityksellä töitä.

Yritystoimintaa ja ammatinharjoittamista koskevat perustelulausumat tuntuvat ylipäätään olevan ristiriidassa sekä keskenään että myös lakitekstin kanssa. Perustelujen valossa ei voi varmuudella tietää, keihin soveltamisalan laajennus on tarkoitettu kohdistumaan. Ilmeisesti osa ammatinharjoittajista tulisi olemaan 8 §:n seuraamusten alaisuudessa ja osa 7 §:n seuraamusten alaisuudessa. Tällaista lopputulosta ei voi pitää tyydyttävänä.
:
Johtopäätöksenä edellä olevasta Suomen Yrittäjät toteaa, että huomioon ottaen Suomessa vallitseva selkeä rajanveto yrittäjätyön ja palkkatyön välillä ei ole syytä lainkaan lähteä perusteluissa ulottamaan 3 §:n sanamuotoa yrittäjänä tehtävään työhön. Tähän ei myöskään ole direktiivistä johtuvaa velvollisuutta huomioon ottaen lain 7 §:ään liittyvät kaikki seuraamusmahdollisuudet. Direktiivin vaatimusten täyttämiseksi riittää mielestämme kiistattomasti se, että selostetaan 7 §:n noudattamisen tehosteena käytettävissä olevat keinot. Ammatinharjoittajien osalta Suomen tasa-arvolaki, huomioon ottaen lisäksi nyt tehtävät muutokset todistustaakkaan, täyttää direktiivin vaatimukset seuraamusten tehokkuudesta, oikeasuhteisuudesta ja varoittavuudesta.

Toimitusjohtajaa koskevilta perustelujen osin katsomme, että tasa-arvolain työsuhdenormiston soveltamista ei tule laajentaa koskemaan toimitusjohtajan työtä silloin, kun toimitusjohtajaa ei työoikeudellisesti pidetä työsuhteessa olevana. Tämä koskee siis erityisesti osakeyhtiöiden toimitusjohtajia. Osakeyhtiöidenkin toimitusjohtajien suojana ovat lain 7 §:n mukaiset tehosteet ja seuraamukset. Myös toimitusjohtajien osalta rajanvetoa käsiteltiin perusteellisesti työsopimuslakia säädettäessä eikä sitä pitäisi nyt lähteä muuttamaan.

Muita huomautuksia

Lakiehdotuksen 6 a §:n perustelujen osalta haluamme kiinnittää huomiota palkkausjärjestelmiä ja tulospalkkioita koskeviin perustelulausumiin. Perustelujen toteamusta siitä, että “..tulospalkkioita koskevien arviointiperusteiden tulee olla kunkin erikseen sukupuolen perusteella syrjimättömiä ja samoja saman työnantajan palveluksessa olevilla naispuolisilla ja miespuolisilla työntekijöillä” ei voida ymmärtää niin, etteikö eri tehtävissä olevilla henkilöryhmillä voisi olla erilaiset arviointiperusteet. Olennaista on tasa-arvon kannalta, että perusteet ovat syrjimättömiä. Pidämme toivottavana että valiokunta selkeyttäisi tältä osin perustelujen siältöä mietinnössään.

Lakiehdotuksen 17 §:ssä olevan ehdotuksen osalta, joka koskee yksittäisen työntekijän palkkaa ja muita työehtoja koskevien tietojen saaamista työntekijän edustajan käyttöön, pidämme tärkeänä, että säännöksellä suojataan näiden tietojen luottamuksellisuutta. Tietojen hankkiminen tasa-arvovaltuutetun kautta on mielestämme asianmukainen menettely asian hoitamiseksi.

SUOMEN YRITTÄJÄT RY

Rauno Vanhanen
johtaja