24.9.2014 klo 10:39
Lausunto

Lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle vuoden 2015 talousarvioksi

Eduskunta
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Suomen Yrittäjät esittää lausuntonaan valiokunnan toimialaan kuuluvista asioista talousarvioesityksestä kunnioittavasti seuraavaa:

Talousarviossa oletuksena on että työllisyys edelleen heikkenee ja työttömyysasteen ennustetaan nousevan tänä vuonna 8,7 %:iin, minkä jälkeen työttömyyden kasvun oletetaan taittuvan. Kaiken kaikkiaan tilanne on huono ja keinovalikoima tilanteen korjaamiseksi näyttää talousarvioesityksessä vaatimattomalta. Suomalaisen työn kilpailukyvyn kohentaminen vaatisi vaikuttavaa työmarkkinoiden pelisääntöjen ja sopimusjärjestelmän uudistamista. Siihen ei hallituksen toimin kuitenkaan näytetä olevan ryhtymässä.

Sinänsä budjettiehdotuksen toimenpiteet menevät oikeaan suuntaan, kuten pyrkimys tukea nuorten ja vastavalmistuneiden kiinnittymistä työmarkkinoille tehostamalla nuorisotakuuta. Samoin nuorten yrittäjyyden tukeminen laajentamalla Nuorten yrittäjyyspaja -toimintamalli valtakunnalliseksi on kannatettava toimi.
Hallituksen budjettiriihessä päättämät toimet rakennepoliittisen ohjelman vahvistamisesta ovat niin ikään oikeaan suuntaan meneviä. Toimenpiteinä päätöksessä todetaan muun ohella työtarjousten edelleen lisääminen, työttömyysturvaan liittyvien sanktioiden järjestelmällinen soveltaminen, TE-toimistojen yritysyhteistyön lisääminen samoin kuin kuntien roolin vahvistaminen vaikeasti työllistyvien työelämään saatta-misessa. On tärkeää, että rakennepoliittisen ohjelman toimenpiteet saadaan toteutukseen.

Rauno Vanhanen
johtaja
Suomen Yrittäjät