Lausunto komennusmiestyöryhmän muistiosta, Valtiovarainministeriön työryhmämuistioita 14/2006

Valtiovarainministeriö
Vero-osasto

Komennusmiesten jälkiverotukset

Komennusmiesten työnantajayritykset

Työryhmä on toimeksiantonsa mukaisesti selvitellyt komennusmiesten jälkiverotuksiin liittyviä yksityiskohtia ja tehnyt ehdotuksen epäkohtien korjaamiseksi. Ilmeisesti toimeksiannon rajauksen vuoksi muistiossa ei käsitellä lainkaan komennusmiesten työnantajayritysten asemaa ja arvioida niitä olosuhteita, joissa yritykset ovat muodostaneet käsityksensä matkakustannusten korvausten verotuksellisesta käsittelystä. Muistiossa olisi ollut otollinen tilaisuus luoda suosituksia myös sille, miten yritysten jälkiverotusten ja mahdollisten veronhuojennushakemusten yhteydessä tulisi menetellä. Muistion kannanottojen ja mm. luottamuksensuojaa koskevan selostuksen pohjalta yritykset voivat löytää muistiosta perusteluita verotarkastuskertomusten vastineita sekä oikaisuvaatimuksia ja valituksia varten. Vaikka julkisessa keskustelussa on tullut ensisijaisesti esille komennusmiesten tilanne, on taustalla luonnollisesti työnantajayritykseen kohdistettu verotarkastus, jonka perusteella jälkiverotuksia on sitten toimitettu. Myös työnantajayritysten kohtelun tulee olla yhdenmukaista työntekijöiden kanssa.

Komennusmiesten veronhuojennus

Verotuskäytäntö on vaihdellut merkittävästi sekä Suomen rajojen sisällä että myös samalla alueella vuosien varrella. Matkakustannusten verotukseen on kuitenkin komennusmiesten osalta useissa tapauksissa vakiintunut tietty käytäntö, joka on hyväksytty sekä verotusta toimitettaessa että verotarkastusten yhteydessä. On täysin kohtuutonta, että veroviranomaiset muuttavat tulkintalinjaansa tai kiristävät sitä takautuvasti. Työryhmän esitykset huojennushakemusten käsittelyn osalta ovat kannatettavia.

Säännösten kehittämistarpeet

Vuonna 2006 tuloverolakia täydennettiin työmatkan tilapäisyyttä määrittelevällä säännöksellä. Uusi 72 a § oli tarpeen, jotta tilapäisyyden määrittely saisi perusraamit ja yhdenmukaistaisi verotuskäytäntöjä eri puolilla Suomea. Ennen lainmuutosta tehdyllä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä yhteen vuoteen rajattu tilapäisyyden kesto oli selkeästi liian lyhyt suurissa ja pitkäkestoisissa projekteissa. Erityisesti ns. pitkäaikainen komennustyö olosuhteissa, jotka edellyttävät yöpymistä vieraalla paikkakunnalla edellyttävät kuitenkin edelleen kehittämistä. Vuonna 2006 toteutettujen muutosten jälkeenkin on useissa tapauksissa haasteellista selvittää, onko kyse erityisestä vai varsinaisesta työpaikasta tai onko työntekijä lainkaan työmatkalla. Komennusmiehiin voidaan hyvin rinnastaa myös ns. erityisen alan työntekijät, joiden kohdalla sovelletaan vielä omia säännöksiään.

Tuloverolain säännöksiä tulee edelleen kehittää. Tulkintojen eroavaisuudet tulee minimoida ja säännökset tulee kirjoittaa sellaiseen muotoon, että ne ovat ymmärrettävät sekä työntekijöille että työnantajille. Verovapaita matkakustannuksia koskevat säännökset ovat osaltaan vaikuttamassa siihen, miten halukkaasti työntekijät liikkuvat työkohteiden mukaan kotipaikkakuntansa ulkopuolellekin. Verosäännösten ja verotuskohtelun selkeys helpottaa erityisesti työnantajien asemaa ja velvoitteiden hoitamista.

Muutosvaihtoehto A

Työryhmän esittämät ratkaisu ”muutosvaihtoehto A” on kannatettava. On perusteltua pyrkiä laajentamaan työmatkan käsitettä esitetyllä tavalla. Rajatun ajan kestävään työkohteeseen suoraan palkatun työntekijän työskentely on samantyyppistä kuin erityisen alan työntekijällä. Työskentelyn kesto vain on pidempi. On perusteltua pohtia samoista lähtökohdista työskentelytilanteita kaikilla niillä työntekijöillä, joiden työkohteet vaihtuvat säännönmukaisesti ja jotka työskentelevät muualla kuin oman työnantajan toimitiloissa. Muutosvaihtoehto A ottaisi huomioon tiettyihin aloihin liittyvän urakoiden rajallisuuden ja tukisi työntekijöiden liikkumista.

Muutosvaihtoehto B sisältää uusia määritelmiä, jotka tekstin perusteella aiheuttaisivat vain uusia rajanvetoja ja tulkintaongelmia. Tällaista vaihtoehtoa ei tule harkita, kun pohditaan nykyisen järjestelmän selkiinnyttämistä.

Uusi työnantajan toimipaikka -käsite

Muutosvaihtoehto A sisältää uuden verotuksellisen käsitteen, työnantajan toimipaikka. Uusien käsitteiden luominen pahimmassa tapauksessa siirtää vanhat rajanvedot uuteen kohtaan. Muistiossa todetaan, että työnantajan toimipaikalla tarkoitetaan selkeästi työnantajan hallinnassa olevaa kiinteää toimistoa tms. tilaa. Lisäksi todetaan, ettei työnantajalle muodostu toimipaikkaa asiakasyrityksen tiloihin sen vuoksi, että työnantaja olisi vuokrannut työntekijöilleen esim. sosiaalitiloja tai tuonut työmaalle parakin. Selkeästi tulisi sulkea tämän uuden käsitteen ulkopuolelle myös ne tilanteet, joissa työmaatoimisto perustetaan alueella olevaan muuhun tilaan selkeästi työmaan keston ajaksi. Mitä laajempi työkohde on kyseessä, joutuu työnantaja säilyttämään urakkaan liittyviä asiakirjoja, ohjeita tms. tilassa, jonne on rajoitettu pääsy. Työn organisoinnin ja johtamisen kannalta tarpeellisen tilan järjestäminen työkohteen yhteyteen ei muodosta työnantajalle toimipaikkaa, vaikka tilasta maksettaisiin vuokraakin.

Työnantajan toimipaikka tulisi määritellä laissa samaan tapaan kuin päiväraha ja ateriakorvauskin tullaan tekemään työryhmän esityksen mukaan. Päivärahaa koskevan määrittelyn yhteydessä tulisi määritelmään sisällyttää myös ns. erityisalat. Näiden kohdalla päivärahan maksumahdollisuus johdetaan tällä hetkellä siitä, että yövyttäessä ei ole kyse päivittäisestä matkasta.

Määräajoista

Uudistusten yhteydessä tulisi luopua TVL 72 a §:ssä säädellyn kahden eri määräajan – kaksi tai kolme vuotta – soveltamisesta. Kun sovellettavaksi voisi tulla ainoastaan yksi enimmäismääräaika, vältettäisiin jälleen yksi erityistä selvittämistä ja tulkintaa edellyttävä rajanveto. Isojen kokonaisuuksien läpivienti edellyttää työvoiman houkuttelemista pitkienkin matkojen takaa. Mitä kauempaa työntekijä työkohteelleen matkustaa, sitä merkittävämpiä kustannuksia hänelle tästä aiheutuu. TVL 72 a §:n tilapäisen työskentelyn määräaikana voitaisiin kaikissa tilanteissa pitää kolmea vuotta.

Työskentelyn keston arviointiin liittyvä työryhmän esitys (s. 22) on kannatettava. Sääntelyllä selkiinnytettäisiin arvioinnin edellytyksiä ja merkitystä verovapaiden kustannusten maksamiselle.

Etäisyyksistä

Työryhmä ehdottaa harkittavaksi kilometrimäärien nostamista päivärahan ja ateriakorvauksen maksamisen yhteydessä. Kilometrimäärien nostamista tulee pohtia uudistamisen yhteydessä. Samoin tulisi pohtia sitä, milloin on yleensä tarpeen säätää kilometrimäärä korvauksen saamisen edellytykseksi ja milloin taas edellytetään myös tietyn aikarajan ylitystä (esim. kaksinkertaisen ateriakorvauksen edellytysten täyttymiseksi).

Lisääntyneet elantokustannukset

Tilanteessa, jossa työnantaja ei korvaa työmatkasta aiheutuneita lisääntyneitä elantokustannuksia, on työntekijällä käytännössä vaikeuksia osoittaa näiden kustannusten määrää siten, että veroviranomaiset nämä kustannukset vähennykseksi. Työn tekemiseen liittyviä elantokustannuksia syntyy nimenomaan tilanteissa, joissa työntekijä joutuu yöpymään kotinsa ulkopuolella. Työntekijöiden tasapuolisemman kohtelun varmistamiseksi työryhmän esittämä kaavamainen vähennys yön yli kestäviltä työmatkoilta tulisi ottaa käyttöön.

Pitkäkestoinen työskentely kotipaikkakunnan ulkopuolella

Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten vähennettävään määrään tuli vuoden 2007 alusta merkittävä lisäys. Tällä on selkeästi positiivinen vaikutus tilanteissa, joissa työntekijä hakeutuu työskentelemään pitkän matkan takaa ja joissa aiemmat vähennyksen enimmäisrajat leikkasivat kustannusten vähennysoikeutta.

Työryhmän suositus komennusmiesten ja ilmeisesti muidenkin liikkuvaa työtä tekevien kohdalla hyväksyttävästä lisääntyneiden majoituskustannusten perusteella tehtävästä laskennallisesta vähennyksestä on kannatettava. Muistiossa tehtyjen esitysten perusteella työskentelyn tilapäisyyden muuttuminen pitkäkestoiseksi sallisi mainitun vähennyksen lisäksi myös laskennallisen päivärahatyyppisen vähennyksen tekemisen. Tärkeää on sääntelyssä kiinnittää huomiota siihen, mikä hyväksytään tilapäiseksi majoitukseksi. Esimerkiksi työnantajan työntekijöidensä käyttöön vuokraamat omakotitalot ja osakehuoneistot tulisi hyväksyä tilapäisiksi majoitustiloiksi siinä kuin parakitkin.

Myös muiden kuin ns. liikkuvien alojen työntekijät joutuvat hakeutumaan työskentelemään kotipaikkakuntansa ulkopuolelle yhä useammin. Tämä on tarpeen paitsi työkokemuksen hankkimiseksi esim. uran alkuvaiheessa, myös kotipaikkakunnan rajoitetun työpaikkatarjonnan vuoksi. Työpaikat ovat jo tällä hetkellä voimakkaasti keskittyneet kasvukeskusten lähiympäristöön. Työn tekemispaikasta muodostuu usein työntekijälle varsinainen työpaikka.

On kannatettavaa, että vieraalla paikkakunnalla olevan asunnon kulut otetaan verotuksessa huomioon ainakin jossakin määrin. Erityisesti tulevaisuudessa on todennäköistä, että puolisot eivät löydä kotipaikkakunnalta molemmille koulutusta vaativaa työtä, jolloin työhön hakeudutaan kauemmaksikin. Toisaalta ei voitane verotuksen keinoin erityisesti kannustaa siihen, että tällainen asiantila jää pysyväksi. Työryhmän ehdotus euromääräisen vähennyksen tekemisestä on kannatettava. Vähennyksen tekemisen edellytysten osalta tulisi pohtia sen ajallista rajoittamista tiettyihin verovuosiin ja myös sitä, koskisiko vähennysoikeus sekä vuokrattua että omistusasuntoa.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Leena Romppainen
varatuomari, veroasiantuntija