25.8.2014 klo 09:54
Lausunto

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tupakkaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta

Valtiovarainministeriö
Vero-osasto

Esityksessä ehdotetaan savukkeiden, sikarin ja pikkusikarien, piippu- ja savuketupakan sekä savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan veroa korotettavaksi keskimäärin yhdeksän prosenttia vuoden 2015 alusta. Korotukset kohdistuisivat pääosin tupakkatuotteiden yksikköveroon.

Suomen Yrittäjät (SY) esittää lausuntonaan seuraavaa:

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman mukaan tupakan verotuksessa siirrytään kohti yksikköpainotteista verotusta terveydellisten ja fiskaalisten verotavoitteiden saavuttamiseksi. Esitys on tältä osin hallitusohjelman mukainen.

Vaikka esityksellä on sinänsä kannatettavia terveyspoliittisia tavoitteita, korotukset kulutusveroihin heikentävät kuluttajien ostovoimaa, millä puolestaan on vaikutuksia yritysten mahdollisuuksiin työllistää. Tämä korostuu omalta osaltaan myös pienimpien myymälöiden toimintaedellytyksissä, koska näissä tupakkatuotteiden myynnin osuus liikevaihdosta on yleensä suhteellisesti suurempi kuin kaupan suuremmissa yksiköissä.

Koska yleinen veroaste on korkea, tulisi myös kestävyysvajeen korjaamiseksi toteutettavien esitysten yhteydessä kiinnittää huomiota niiden kokonaisvaikutuksiin työllisyyteen ja talouskasvuun.

Suomen Yrittäjät

Jussi Järventaus
toimitusjohtaja

Laura Kurki
veroasiantuntija