Lausunto parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän mietinnöstä

Opetusministeriölle

Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä on tehnyt laajan selvityksen maamme aikuiskoulutuksen nykytilasta ja sen kehittämistarpeista. Työryhmä on arvioinut mm. aikuisväestölle soveltuvan koulutustarjonnan riittävyyttä, oppilaitosverkoston tarkoituksenmukaisuutta sekä aikuiskoulutuspolitiikan toteuttamisen resurssointia. Selvitystyötä voidaan pitää erittäin tarpeellisena, kun otetaan huomioon se, että maamme kilpailukykyä rakennetaan korkean osaamisen varaan ja kun ammattitaitoisesta työvoimasta mm. pk-sektorilla on kasvava pula.

Kokonaisuutena ottaen työryhmän ehdotukset ovat oikean suuntaisia. Toteutuessaan ehdotukset nostaisivat aikuiskoulutuksen maassamme aivan uudelle tasolle nykytilanteeseen verrattuna. On kuitenkin muistettava, että vuoteen 1997 verrattuna esim. omaehtoisen aikuiskoulutuksen määrärahat ovat pudonneet noin puoleen. Lähtötaso, jolle rahoitusta koskevat toimenpide-ehdotukset rakentuvat, on siten varsin alhainen.

Työryhmän ehdotukset lähtevät näkemyksestä, jonka mukaan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan sisällytetyllä aikuiskoulutusvolyymilla ei pystytä vastaamaan aikuiskoulutuksen tarpeisiin vuosina 2002-2010. Tässä arviossaan työryhmä on epäilemättä oikeassa. Työryhmä asettaakin tavoitteeksi, että kaikilla kansalaisilla olisi vuosittain mahdollisuus 1-2 viikon koulutusjaksoon ja perusteellisempaan osaamisen uusintamiseen 10-15 vuoden välein. Työryhmä odottaa, että asiasta sovitaan yksilön ja työyhteisön yhteisessä kehittämissuunnitel-massa. Työryhmä laskee, että tämä noin neljänneksen koulutusvolyymin kasvu on rahoitettavissa nuorten ikäluokkien pienentymisestä vapautuvilla resursseilla, opintojen hyväksilukemisen laajentamisella sekä opetus- ja työhallinnon yhteistyötä lisäämällä. On ilmeistä, että pääosa koulutuksen lisäyksestä aiheutuvista kustannuksista jäisi työnantajan maksettavaksi. Vaikka oman osaamisen päivittäminen onkin tärkeää niin jokaisen työelämässä olevan henkilön kuin yritysten kilpailukyvynkin kannalta, kustannusvaikutusten johdosta työryhmän ehdotukseen on suhtauduttava varauksin. Ansiokasta on se, että työryhmä on tuonut asian esille varsin konkreettisessa muodossa. Käytännössä riittänee, että työnantaja ja työntekijät sopivat yrityskohtaisesti, kuten tähänkin asti, henkilöstölle annettavasta ammattitaidon kehittämistä tai sen ylläpitämistä koskevasta koulutuksesta.

Työryhmä ehdottaa myös, että sille osalle aikuisväestöä, jolla ei ole toisen asteen tutkintoa, tarjottaisiin mahdollisuus sen hankkimiseen erillisen toimenpideohjelman avulla. Ohjelma toteutettaisiin viiden vuoden määräaikaisena hankkeena ja siihen varattaisiin vuosittain 8.000-12.000 laskennallista vuosiopiskelijapaikkaa. Tähän työryhmän ehdotukseen on helppo yhtyä. Nykyiset opiskelijakiintiöt eivät riitä. Ongelmana saattaa kuitenkin olla tutkintoon tähtäävien opiskelijoiden löytäminen. Tähän ongelmaan työryhmä kiinnittää itsekin huomiota.

Mielestämme myös ei-tutkintotavoitteelliseen koulutukseen tulee varata riittävästi resusseja. Olisi siten hyödyllistä saada lisäkoulutuksen piiriin myös sellaiset pitkän työkokemuksen omaat henkilöt, jotka tarvitsevat lisäkoulutusta, mutta jotka eivät halua sitoutua tutkintojen suorittamiseen. Tällaisia henkilöitä löytyy runsaasti erityisesti pienyritysten henkilöstöstä.

Ongelmat koulutuksen järjestämisessä pienyritysten henkilöstölle pienenisivät, jos mahdollisimman suuri osa opetuksesta voisi tapahtua työntekijän oman työn yhteydessä. Oppilaitoksen ja opettajan rooli olisi tällöin lähinnä konsultointia ja valmennusta. On tosin myönnettävä, että tällainen opetus vaatisi niin oppilaitokselta kuin opettajaltakin aivan uudenlaisia valmiuksia perinteiseen opetukseen verrattuna.

Aikuiskoulutuksen organisointiin liittyen työryhmä ehdottaa, että ammatillisen koulutuksen järjestäjistä muodostetaan monipuolisia tai muutoin vahvoja alueellisia toimijoita työelämän koulutustarpeiden mukaisesti. Työryhmän mielestä aikuiskoulutusjärjestelmä pitäisi selkiyttää siten, että aikuiskoulutusta voidaan seurata, arvioida ja kehittää kokonaisuutena sekä tarkastella myös erillään nuorten koulutuksesta. Työryhmän mukaan kaikilla koulutuksen järjestäjillä ja sen eri tasoilla tulee jatkossa olla aikuiskoulutustehtävä. Tämä on kannatettava asia.

Toisen asteen ammatilliseen koulutukseen liittyen työryhmä ehdottaa, että ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus suunnataan ammatillisille oppilaitoksilla ja eräille vakiintuneesti ammatillista lisäkoulutusta järjestäneille vapaan sivistystyön oppilaitoksille. Aikuiskoulutuskeskusten ja valtakunnallisten erikoisoppilaitosten asemaa halutaan myös lainsäädännössä selkiyttää. Näitäkin työryhmän ehdotuksia voidaan sinänsä pitää kannatettavina. Toteamme kuitenkin, että eräiltä osin työryhmän ehdotukset merkitsevät suunnan muutosta vuoden 1999 koululainsäädäntöuudistukseen verrattuna. Vuoden 1999 uudistuksessa koulutusta ei haluttu sitoa tiettyyn institutionaaliseen järjestämis- tai koulutuspalveluiden tuottamistapaan. Koulutuksen järjestäjät saivat itsenäisesti päättää, miten ja minkä orgaanin avulla koulutuspalvelut kulloinkin järjestetään. Työryhmän ehdotuksessa esim. ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset ja valtakunnalliset erikoisoppilaitokset saavat nyt lainsäädännöllisen aseman toisen asteen ammatillisen koulutuksen tarjoajina. On ilmeistä, että koulutuksen laatu ja erikoistuva osaaminen voidaan paremmin turvata työryhmän ehdottamalla toimintamallilla. Veronmaksajien kannalta on kuitenkin tärkeätä, että käyttöön otettavat koulutuksen ohjauskeinot sisältävät riittävän tehokkuusvaatimuksen.

Työryhmä on käsitellyt useita aikuiskoulutukseen liittyviä kysymyksiä varsin organisaatiolähtöisesti. Koulutuspalveluiden käyttäjien intressit ovat jääneet taka-alalle. Käytännöllisesti katsoen lähes kokonaan vaille huomiota ovat jääneet pienyritysten tarpeet koulutuksen järjestämisessä. Pienten yritysten mahdollisuudet hyödyntää koulutusjärjestelmämme tuottamia palveluja ovat rajallisia verrattuna suuriin yrityksiin. Samalla tavalla kuin koulutuspalveluiden tarjoajien huomiota kiinnitetään alueelliseen kehittämistehtävään, pienyritysten erityistarpeet koulutuspalvelujen käyttäjinä tulisi selvittää. Uuden yrittäjyyden kannalta olisi hyödyllistä, jos kaikilla aikuiskoulutusta tarjoavilla oppilaitoksilla olisi erityinen pienyrittäjyyteen ja sen kilpailukyvyn parantamiseen liittyvä kehittämistehtävä.

Ei kuitenkaan riitä, että pienyritysten erityisasema koulutuspalveluiden käyttäjänä tunnustetaan. Tarvitaan konkreettisia lainsäädäntöön tehtyjä kirjauksia, jotka näkyvät esim. oppilaitosten toiminnan ohjaamisessa ja rahoituksessa. Tältä osin viittaamme mm. jo aiemmin tekemäämme ehdotukseen, jonka mukaan pienyrityksille kohdistettava oppisopimuskoulutuksena toteutettava ammatillinen lisäkoulutus vapautettaisiin kokonaan kiintiöistä. Tätä ratkaisua puoltavat niin elinkeino-, työllisyyspoliittiset kuin kansantaloudellisetkin syyt. Ellei näin tehdä, on vaarana, että esim. uudistettuja yrittäjien ammatti- ja erikoisammattitutkintoja ei voida suorittaa kiintiörajoitusten takia. Aikuiskoulutuksen rahoitukseen liittyen esitämme lisäksi, että omaehtoisen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus tulisi jatkossa suunnata pääosin pienyritysten työvoimatarpeiden tyydyttämiseen. Tämä on käytännössä toteutettavissa siten, että opetusministeriö edellyttää rahoituspäätöksessään oppilaitoksen käyttävän saamansa määrärahan tässä tarkoitetulla tavalla. Toinen mahdollisuus on, että painopisteen asetanta ilmaistaan suoraan laissa.

Eri selvitysten mukaan erityisesti yliopistoissa opiskelleiden nuorten työmarkkinoille tulo kansainvälisessäkin vertailussa tapahtuu myöhään. Olisi selvitettävä, millä keinoin tätä työmarkkinoille tuloa voidaan aikaistaa. Uskomme, että keinoja löytyy sekä tutkintojen sisältöjä, opinto-ohjausta että pääsykoemenettelyä kehittämällä. Yli kahden vuoden aika, joka nuorelta keskimäärin menee yliopisto- tai korkeakoulupaikan löytämiseen, on mielestämme aivan liian pitkä. Toteamme, että myös OECD:n Suomen aikuiskoulutuspolitiikkaa käsittelevässä arviointiraportissa on kiinnitetty huomiota tässä kuvattuun ongelmaan.

Raportin yhteiskunnallisia muutoksia kuvaavassa osassa kiinnitetään huomiota maamme alueelliseen erilaistumiseen. Raportin mukaan väestön keskittyminen suuriin taajamiin on kiihtynyt. Nopeimmin väestöä menettäviä alueita ovat eräät Itä- ja Pohjois-Suomen kunnat. Tällä kehityksellä on luonnollisesti vaikutuksia myös koulutuskysymyksiin. Mielestämme tulisi kiireellisesti selvittää erityisesti väestöään menettävien alueiden kannalta, miten aikuiskoulutuspalvelut ovat turvattavissa vähäisemmän koulutuskysynnän alueilla.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Jussi Järventaus
toimitusjohtaja

Martti Pallari
johtaja