11.12.2014 klo 09:42
Lausunto

Suomen Yrittäjien lausunto lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2015 varten

Lapsiasiavaltuutettu

Lapsiasiavaltuutettu on pyytänyt lausuntoa hallituksen toimenpiteiden vaikutuksista lasten hyvinvointiin hallituskaudella 2011-2015.

Lausuntoon voi valita näkökulman useista eri aihealueista. Suomen Yrittäjät tuo esiin muutamia näkökulmia koulutukseen liittyvistä kysymyksistä.

Suomalainen koulutusjärjestelmä on keskeinen hyvinvoinnin perusta. Kaikilla kansalaisilla on tasavertainen mahdollisuus saada yleissivistys ja ammatti. Taloudelliset tekijät eivät oleellisesti heikennä yksilön mahdollisuuksia esim. akateemiseen uraan.

Suomalainen päivähoitojärjestelmä tarjoaa kaikille perheille mahdollisuuden julkiseen varhaiskasvatukseen. Perheen taloudellinen tilanne ei rajaa eikä saa rajata lapsen mahdollisuutta päivähoitoon. Sen sijaan subjektiivinen päivähoito-oikeus voi pahimmillaan johtaa lapsen kasvatus- ja hoitovastuun siirtämisen yhteiskunnalle niissäkin tapauksissa, kun vanhemmat voisivat ja tulisi voida vastata kasvatuksesta. Tällä hallituskaudella ei ole tähän mennessä päästy yksimielisyyteen subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta.

Esiopetus kattaa käytännössä kaikki lapset, joten katsomme vasta säädetyn lain velvoittavasta esiopetuksesta olevan tarpeeton.

Tällä hallituskaudella on aloitettu perusopetuksen opetussuunnitelmatyö. Sisällöllisesti se vastaa hyvin uusiin oppimisen haasteisiin. Nuorten osallisuutta ja toiminnallista pedagogiikkaa lisätään. Myös vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä kehitetään oikealla tavalla.

Myös ammatillisessa koulutuksessa on toteutettu laaja uudistus. Koulutuksen osaamisperusteisuutta ja työelämäyhteistyötä on lisätty. Myös nuorten yksilöllisiä opintopolkuja on mahdollistettu jonkin verran keskeyttämisten ehkäisemiseksi. Tämä toiminta on kuitenkin jäänyt selkeästi kesken. Nyt käynnissä olevat toimenpiteet yltävät vain osaan syrjäytymisuhassa olevista nuorista.

Tällä hallituskaudella olisi tarvittu huomattavasti laajempia ja monipuolisempia toimia nuorten mahdollisuuden ammattiin ja työhön turvaamiseksi. Toimenpiteet ovat olleet hankkeenomaisia väliaikaisratkaisuja. Nuorten kouluttamiseen tarvitaan pysyviä, koulutusrakenteisiin meneviä ratkaisuja.

Työssä oppimiseen perustuvan ammatillisen koulutuksen toteuttamiseksi olisi tarvittu nuorten oppisopimuskoulutuksen oleellista uudistamista sekä työssäoppimiseen perustuvan ammatillisen peruskoulutuksen rohkeampaa käyttöönottoa. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen haluttomuus ratkaista nuorten ammatilliseen koulutukseen liittyviä ongelmia kokonaisvaltaisesti on vaikeuttanut tuhansien nuorten mahdollisuutta ammattiin ja työllistymiseen.

Suomen Yrittäjät

Veli-Matti Lamppu
johtaja