Vastaus Yritystukilain uudistaminen vuoden 2007 alusta ja siihen liittyvät kysymykset ja kannanottopyynnöt elinkeinoelämän järjestöille kannanottopyyntöön kauppa- ja teollisuusministeriöstä 19.12.2005

Kauppa- ja teollisuusministeriö

Kauppa- ja teollisuusministeriö on pyytänyt elinkeinoelämän järjestöiltä kannanottoa yritystoiminnan tukemisesta annetun lain uudistamisesta vuoden 2007 alusta lukien. Erikseen järjestetään vielä kunkin järjestön kanssa erillinen kuulemistilaisuus kauppa- ja teollisuusministeriössä vuoden 2006 alussa. Järjestöille lähetetyn materiaalin joukossa oli otteet nykyisestä lainsäädännöstä, nykyisen yritystukilain vaikuttavuudesta ja toimivuudesta tehty arviointitutkimus sekä yritystukien vuositilastot ja yritystoiminnan rahoitusesite.

Yritystukilain arviointitutkimus

Kauppa- ja teollisuusministeriö teetätti Jyväskylän yliopiston taloustieteiden tiedekunnan asiantuntijapalveluilla arvion yritystukilain vaikuttavuudesta ja toimivuudesta. Arvio julkistettiin 20.9.2005. Arvioinnissa esitetään tilastotietoja yritystukilain mukaisen tukiohjelman toiminnasta. Arvioinnin empiirisen osan muodostavat vajaat 4.000 tuen kohteena ollutta hanketta, 158 hankehaastattelua, 268 internet-kyselyä sidosryhmä-asiantuntijavastausta sekä eri tukiryhmiä edustavat tapaustutkimukset.

Arvioinnin mukaan yritystuella on ollut kautta linjan selkeä positiivinen vaikutus hankkeiden toteutumiseen. Tuet mahdollistavat hankkeiden toteuttamisen, laajentavat niiden toteutusta tai lisäävät niiden laatua. Sen sijaan hankkeiden toteutusta aikaistava vaikutus jäi vähäisemmäksi. Tukien arvioidaan myös generoivan osassa hankkeita muuta rahoitusta ja toimintaa. Tukien haitalliset kilpailuvaikutukset arvioidaan kokonaisuutta ajatellen melko vähäiseksi. Arvion mukaan myös käytettyjen tukien toimeenpanoa, toimivuutta, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta voidaan pitää yleisesti ottaen hyvänä. Varsinaisten investointitukihankkeiden synnyttämien uusien työpaikkojen kokonaislukumäärä oli tarkasteltujen hankkeiden osalta noin 6.400 kpl.

Teknologian ja osaamisen kehittäminen nähtiin selvityksessä uusien yritysten tukemisen ohella investointien rinnalla tärkeimmiksi koetuiksi tehtäviksi. Tyytyväisiä tutkimuksessa oltiin tukiviranomaisten toimintaan, kun sen sijaan eniten kritiikkiä aiheuttivat tukien kriteerit ja vaihtelevat myöntöperusteet. Kokonaisjärjestelmän kannalta keskeisimmäksi haasteeksi nähtiin uudella tukikaudella seuraavat:

– Eri tukimuotojen yhteisvaikutusten tavoittelu
– Vastikkeellisen ja vastikkeettoman tuen kombinaatioiden hakeminen
– Heterogeenisen yrityspohjan nykyistä parempi huomioiminen
– Innovaatioiden ja osaamisen hyödyntäminen.

Arviointi on tehty käyttäen tällaisissa yhteyksissä normaaleja menettelytapoja arvioinnin suorittamiseen. Toisaalta on käytetty hallinnon yhteydessä saatuja tilastomateriaaleja hyväksi ja toisaalta on kysytty sekä asiakkailta että viranomaisilta ja yhteistyökumppaneilta heidän käsityksiään tukien vaikuttavuudesta. Näistä materiaaleista lähtien arvioinnit on tehty hyvin ja mielenkiintoisella tavalla. Lisäksi arviointien perusteella tehdyt johtopäätökset tuntuvat loogisilta ja järkeviltä järjestelmän tulevaa kehittämistä silmälläpitäen. Seuraavassa kuitenkin eräitä huomioita, joilla pyritään arvioimaan tulosten merkittävyyttä ja tutkimuksen luotettavuutta.

Hankkeen toteutuminen ilman tukea (Dead-weight burden)

Taloustieteellisessä tutkimuksessa keskeinen yritystukien vaikuttavuuden arviointiin liittyvä tekijä on sen arvioiminen, missä määrin hanke toteutuisi ilman tukea. Anglosaksisessa tutkimuksessa tästä käytetään termiä Dead-weight burden, DWB. Tutkimuksen yhteydessä tätä on pyritty selvittämään käyttäen hyväksi arviota TE-keskusten ja KTM:n vuosina 2001-2004 myöntämien rahoituspäätösten vaikutuksesta hankkeen toteuttamiseen. Lausuntopyynnön liitteenä olevasta tilastomateriaalista käy ilmi, että yritysrahoitushankkeita toteutettiin tuona aikana runsas 9.600, joista 1.900 ei olisi toteutunut lainkaan ilman julkista yritysrahoitusta. Ts. noin 20 % hankkeista ei olisi toteutunut ilman myönnettyä yritysrahoitusta, kun 80 % olisi toteutunut ilman myönnettyä rahoitustakin, mutta ei niin laajana tai laadullisesti korkeatasoisena kuin myönnetyn yritysrahoituksen kanssa toteutettuna. Näistä tilastoluvuista tutkimuksessa arvioidaan, että DWB on ollut vähäistä. Samoista tilastoluvuista voi myös päätyä aivan erilaiseen tulkintaan.

Yrityksiltä saadun tiedon mukaan 80 % hankkeista olisi toteutunut myös ilman tukea, tosin useimmat suppeampina eikä laadullisesti niin korkeatasoisina kuin tuen kanssa toteutettuina. Kun asiaa kysytään tukea saaneilta yrityksiltä, on mahdollista ja todennäköistä, että vastaukset tuen vaikuttavuudesta ja merkityksestä ovat mieluumminkin positiivisempia kuin negatiivisempia. Tämä on inhimillistä ja aivan luonnollista tällaisissa kysymyksissä, joissa tutkimuksen kohteena olevien omassa intressissä on vastata positiivisella tavalla asetettuihin kysymyksiin. Näin ollen tilastotietojen perusteella voidaan myös väittää, että DWB on ollut huomattavan suurta, ehkä 70-80 % myönnetyistä tukipäätöksistä. Kun vastaavaa asiaa on kysytty Finnveran asiakkailta tai TEKESin asiakkailta, on päädytty siihen, että ainakin niissä tapauksissa, joista selvitys on tehty, DWB on ollut noin 50 %. Näissä selvityksissä tämä prosenttiosuus tuen saaneista on ilmoittanut, että hanke olisi toteutunut samantasoisena ja saman laajuisena myös ilman saatua tukea, ja tämän päälle tulevat ne, joiden hankkeet olisivat toteutuneet suppeampina tai vähemmän laadukkaina.

Tuki-intensiteetti yritysrahoituksessa on suhteellisen matala. Hanketta kohti saatava tuki suhteessa hankkeen kokonaisrahoituksesta on pienehkö ja näin ollen DWB:n merkitys hanketta kohti on suhteellisen vähäinen. Lisäksi DWB:n merkitys ei ole taloudellisessa mielessä niin kriittinen kuin syrjäyttämisvaikutuksen merkitys, koska DWB parantaa vain yrityksen rahoitusasemaa hankkeen toteuttamisessa. Maksajan kannalta luonnollisesti kaikki turhaan maksetut tuet ovat turhia menoja. Se, onko edellä ehkä 70-80 %:iin kohoava DWB suuri vai pieni, riippuu arvioitsijasta. Arviointitutkimuksessa samoja peruslukuja käyttäen sitä on pidetty pienenä. Yritystukilakia uudistettaessa luonnollisesti on kiinnitettävä huomiota myös siihen, kuinka tuet voidaan kohdistaa entistä tarkemmin niihin yrityksiin, joissa annettava rahoitus on ratkaiseva hankkeen toteuttamiselle.

Syrjäyttäminen (Displacement)

Taloustieteellisessä tutkimuksessa yritystukia käsiteltäessä toinen merkittävä käsite on syrjäyttäminen (Displacement). Tällä tarkoitetaan sitä, missä määrin yhdelle yritykselle annettava tuki vie markkinoita toisilta ilman tukea toimivilta yrityksiltä markkinoilla. Syrjäyttäminen on taloudellisilta vaikutuksiltaan vakavampi seikka kuin DWB. Jälkimmäisessä on kyse vain yrityksen rahoitusaseman paranemisesta tuen ansiosta. Syrjäyttämisen vaikutukset sen sijaan voivat olla taloudellisessa mielessä jopa negatiivisia siten, että tuen ansiosta tehottomampi yritys vie markkinoita sellaiselta yritykseltä, joka ilman tukia toimien muutoin toimii tehokkaammin kuin tukea saava yritys. Tällaisessa tapauksessa tuen vaikutus kansantalouteen on jopa negatiivinen.

Tehdyn arvion suurin heikkous on siinä, että syrjäyttämistä ei ilmeisesti ole empiirisesti lainkaan pyritty selvittämään. Arvioinnissa on siten sivuutettu kokonaan taloudellisessa mielessä tärkeämpi yritystuen analysointiin liittyvä näkökulma. Syrjäyttämisen vaikutus saattaa olla suurikin, kuten Pohjois-Irlannin paikallisen yritystoiminnan kehittämisyksikön ohjelmasta tehty arvio osoittaa. Siellä asiakasyrityksiltä kysyttäessä yrittäjät arvioivat syrjäyttämisen olevan suuruusluokaltaan noin kolmannes saadun tuen kokonaismäärästä Mark Hart – Helena Lenikan: MEASURING THE ADDITIONAL EMPLOYMENT IMPACT OF SME POLICY: THE CASE OF INDUSTRIAL POLICY IN IRELAND, Conference on Grouth and Job Creation in SME´s, 7.-9.1.1998, Mikkeli. .

Hanke-yritysvaikutus

Arvioinnissa selvitetään yritysten toteuttamien hankkeiden vaikuttavuutta. Myös kauppa- ja teollisuusministeriö käyttää hankkeiden vaikuttavuusnäkökulmaa toimenpiteidensä vaikuttavuutta arvioitaessa. Mielenkiintoinen kysymys on, missä määrin on eroa hankkeen vaikuttavuudella siihen nähden, jos tarkastellaan tukea saaneiden yritysten menestystä suhteessa niihin yrityksiin, jotka eivät ole saaneet vastaavaa tukea. Vaikka hanke on sinänsä toteutunut hyvin ja sen vaikutukset ovat positiivisia, saattaa yrityksen toiminnassa muutoin olla ongelmia ja yrityksen menestys markkinoilla olla jopa heikompaa kuin tukea saamattomien yritysten menestyminen. Näin ollen hankkeen menestys sinänsä ei välttämättä ole sama asia kuin yrityksen menestyminen markkinoilla. Valtion Taloudellisen Tutkimuskeskuksen tekemissä arvioissa on tarkasteltu yritystukien vaikutusta yritysten menestymisen näkökulmasta eikä hankkeen vaikuttavuuden näkökulmasta. Näissä tutkimuksissa ei tilastollisesti ole havaittu merkittävää eroa tukea saaneiden ja tuetta jääneiden yritysten menestymisessä. Osasyynä saattaa olla juuri tarkastelunäkökulman erilaisuus näihin VATT:n ja käsillä olevien selvitysten keskenään ristiriitaisiin tutkimustuloksiin yritystuen vaikuttavuudesta.

Yritystuen merkittävyys

Yritystoiminnan edistämisen yhteiskunnallisen merkittävyyden mittarina on totuttu käyttämään syntyvien työpaikkojen määrää. Niitä on arvioitu myös tässä yhteydessä. Sinänsä työpaikan käsite on epämääräinen mm. siitä syystä, että ei tiedetä, kuinka pitkäaikaisista työpaikoista on kyse. Työpaikkaa kuitenkin pidetään yksikkönä arvioitaessa hankkeiden työllisyysvaikutuksia.

Työministeriön toimintakertomuksen mukaan vuonna 2004 työllisistä työskenteli 1,7 miljoonaa yksityisellä sektorilla. Työllinen työvoima yksityisellä sektorilla väheni edelliseen vuoteen verrattuna tuona vuonna yli 4.000:lla. Tämän lisäksi yrittäjiä ja heitä avustavia perheenjäseniä oli noin 225.000.

Mika Malirannan ja Pekka Ilmakunnaksen työpaikkojen tuhoutumisesta tekemien tutkimusten mukaan keskiarvomäärä, kuinka paljon työpaikkoja yksityisellä sektorilla vuosittain tuhoutuu, on noin 10 %. Määrä vaihtelee suhdannetilanteen mukaan siten, että matalasuhdanteissa määrä on selvästi suurempi ja voimakkaan korkeasuhdanteen aikana matalampi. 10 %:n keskiarvo on saatu 10 vuodelta historiatiedoista, ja se on arviona jossain määrin todellisuutta pienempi. Lukuun eivät sisälly ne uudet työpaikat, jotka jo saman vuoden aikana ovat poistuneet markkinoilta. Tutkimuksessa saatu noin 10 %:n arvio tuhoutuvista työpaikoista on loogisessa suhteessa yrittäjien määrän vaihtuvuuteen vuosittain, joka on suurin piirtein samaa suuruusluokkaa. Näin ollen, kun vuonna 2004 oli yksityisellä sektorilla palkansaajia noin 1,7 miljoonaa, tuhoutui sinä vuonna palkkatyöpaikkoja noin 170.000 ja noin 22.000 yrittäjän työpaikkaa. .

Työpaikkojen muutos v. 2004 yksityisellä sektorilla

Työpaikkoja tuhoutui	– 170.000
Työministeriön toimenpiteillä työllistettiin	+ 52.000
Finnveran rahoituksella	+ 11.500
TE-keskusten yritystuilla	+ 7.600
Yhteensä	– 98.900
Yritykset työllistivät ilman tukia vapailla markkinoilla lisää	+ 94.900
Nettomuutos	– 4.000

Oheiseen taulukkoon on koottu työministeriön toimenpiteillä vuonna 2004 työllistettyjen määrä sekä Finnveran ja TE-keskusten yritystuilla ilmoitettu uusien työpaikkojen määrä ja suhteutettu se Mika Malirannan ja Pekka Ilmakunnaksen tutkimuksen perusteella arvioituun tuhoutuvien työpaikkojen määrään vuositasolla. Lopuksi taulukkoon on lisätty yritysten vuonna 2004 palkkaamat uudet työntekijät, joiden määrä on laskettu yksinkertaisesti lähtien työministeriön arviosta, että vuonna 2004 yksityisen sektorin palkansaajien määrä supistui 4.000 henkilöllä.

Suuntaa-antavaa, karkeata arviota TE-keskusten myöntämien investointitukien merkittävyydestä ja vaikuttavuudesta voidaan saada vertaamalla niitä yksityisen sektorin investointien määrään.

TE-keskusten myöntämissä yritystuissa on kyse investointien rahoittamisesta. Vuonna 2004 yksityisen sektorin investoinnit olivat kansantalouden tilinpidon mukaan 23,7 mrd.€. Tästä määrästä TE-keskusten myöntämät investointituet olivat noin 0,4 %. Jos vastaavasti verrataan TE-keskusten myöntämillä avustuksilla ilmoitettujen työpaikkojen määrän lisäystä vuonna 2004 yksityisen sektorin yritysten tuona vuonna työllistämiin uusiin työntekijöihin, on TE-keskusten rahoittamien hankkeiden yhteydessä syntyneiden työpaikkojen määrä huomattavasti rahoitusosuutta suurempi eli noin 4,6 % yksityisen sektorin palkkaamien uusien työntekijöiden määrästä vuonna 2004. Toki yksityisen sektorin investoinneista huomattava osa menee yrityksiin, joihin ei synny lainkaan uusia työpaikkoja tai ne suorastaan vähenevät, mutta näin käy varmasti myös ainakin jossain määrin TE-keskusten myöntämien tukien kohteena olevissa yrityksissä. Näin laskien investointituen tehokkuus suhteessa keskimääräiseen uuden työpaikan syntymiseen investointia kohti yksityisellä sektorilla näyttäisi olevan noin 10-kertainen esitetyillä luvuilla laskettuna. Vaikka todellisten työpaikkojen nettolisäys investointituen perusteella olisi vain 20 % esitetyistä luvuista, olisi se sittenkin edellä esitetyn laskelman mukaan tarkasteltuna noin kaksi kertaa tehokkaampaa kuin uusien työpaikkojen syntyminen investointeja kohti yksityisen sektorin yrityksissä.

Edellä suoritettu hahmottelu toimenpiteiden merkittävyydestä kokonaisuuden kannalta on hyvin karkea ja sitä voidaan vahvasti kritisoida puutteellisuuksistaan. Sen avulla eri julkisten toimijoiden omilla toimenpiteillään esittämien työpaikkojen määrä ja merkitys kuitenkin paikantuu huomattavasti. Summaarinen tarkastelu viittaisi seuraavanlaisiin johtopäätöksiin:

– Todelliset työpaikkojen nettolisäykset julkisten toimenpiteiden ansiosta ovat mahdollisesti huomattavasti ilmoitettua pienempiä.
– Todelliset työpaikkojen lisäykset saattaisivat olla ehkä luokkaa 20 % siitä, mitä organisaatiot ilmoittavat.
– Vaikka työpaikkojen määräluvut olisivat vain noin 20 % ilmoitetuista, ovat ne kuitenkin korkeita ja panokseen nähden tulos on hyvä.
– Syrjäyttämisvaikutukseen tulee kiinnittää vakavaa huomiota tukia myönnettäessä ja pyrkiä minimoimaan myös DWB mahdollisimman pieneksi.

Investointituen ja kehittämistuen yhdistäminen

Kauppa- ja teollisuusministeriö on lakiuudistuksessa suunnitellut yhdistävänsä investointi- ja kehittämistuet. Uusi tukimuoto olisi nimeltään kehittämisrahoitus. Ehdotus perustuu arviointitutkimuksen perusteella tehtyihin suosituksiin, jossa ehdotettiin osaamisen kehittämisen yhdistämistä kone- ja laiteinvestointien tukemiseen. Ehdotuksen mukaan yritys voisi samalla hakemuksella hakea rahoitusta aineettomiin ja aineellisiin kehittämisinvestointeihin.

Arvioinnista nouseva ehdotus osaamisen kehittämisen tukemisesta kone- ja laiteinvestointien yhteydessä on sinänsä hyvä ja perusteltu. Periaatteessa se, että yritys samalla hakemuksella voi hakea rahoitusta aineettomiin ja aineellisiin kehittämisinvestointeihin, tukee tätä perustavoitetta. Näin ollen ehdotus tästä näkökulmasta on hyvä ja kannatettava.

Ehdotukseen saattaa liittyä haittatekijöitä esim. siten, että investointitukea myönnettäessä ehtoihin lisätään pakotteita ottaa samalla myös aineettomiin investointeihin rahoitusta. Toinen tekijä, jolla saattaa olla merkitystä, on uusien tukipäätösten saaminen vanhan päätöksen jälkeen. Jos tukipäätösten määrällä on rajoituksia siten esim., että yritys saatuaan yhden tukipäätöksen voi vasta tietyn ajanjakson jälkeen saada seuraavan, saattaa aineettomien ja aineellisten investointien yhdistäminen jopa haitata aineettomiin investointeihin saatavaa rahoitusta nykyiseen verrattuna. Näin ollen yhdistettäessä näitä eri investointikohteita on myös samalla tarkasteltava mahdollisia aikarajoitteita uusien rahoituspäätösten saamisessa.

Aloittavien yritysten huomioiminen uudessa yritystukilaissa – mahdollinen uusi tukimuoto tai erityispainotus alkaville yrityksille

Vaikuttavuustutkimuksessa esitettiin yhtenä kehittämiskohteena aloittavien yritysten nostamista jatkossa omaksi kokonaisuudekseen tai erilliseksi tukimuodoksi. Ministeriössä on alustavana linjauksena esitetty, että järjestelmän selkeyttämiseksi ei kuitenkaan aloittaville yrityksille luotaisi erillistä tukimuotoa. Tarkoituksena on niiden rahoituksen hoitaminen uudella pk-yritysten kehittämisrahoituksella.

Erilaisia yritysten tukimuotoja on lukuisasti, ja on järjestelmän selkeyden sekä tasapuolisuudenkin näkökulmasta perusteltua, että aloittavien yritysten tuki järjestetään samalla tavalla kuin jo olemassa olevien yritysten rahoitus. Aloittavien yritysten tukeminen edullisemmilla rahoitusehdoilla ei myöskään ole perusteltua.

Kannanottopyynnössä nostetaan esiin kysymys, pitäisikö alkavien yritysten joitain yritysryhmiä kohdella eri tavalla kuin muita. Tällaisia erityisryhmiä voidaan muodostaa hyvin monella tavalla ja erilaisilla kriteereillä, jolloin on varsin vaikeata verrata erilaisten ryhmien rahoituksen tarvetta ja vaikuttavuutta toisiinsa. Tästä syystä on vaikea nostaa jotain ryhmää toisten edelle.

Yritystukilain ja maaseutuelinkeinojen rahoituslain (MARA-laki) yhteensovittaminen ja työnjako maaseudun mikroyritysten rahoituksessa

Kauppa- ja teollisuusministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö voivat nykyisin tukea maaseudun mikroyrityksiä. Maa- ja metsätalousministeriön ohjelmat on sidottu maatilakytkentään. Uudella ohjelmakaudella kuitenkin periaatteessa maa- ja metsätalousministeriö voinee myöntää rahoitusta myös ilman maatilakytkentää, jolloin maaseudulla KTM:n ja maa- ja metsätalousministeriön tukijärjestelmät lähenevät toisiaan ja saattavat olla päällekkäisiä.

Järjestelmän selkeyden ja toiminnan ohjauksen johdonmukaisuuden varmistamiseksi olisi järkevää, että myös maaseudun pienyritystuet olisivat kokonaisuudessaan KTM:n ohjauksessa. Vähintäänkin on perusteltua, että KTM ja maa- ja metsätalousministeriö hyvin tiiviissä yhteistyössä koordinoivat sekä toimenpiteidensä ohjauksen että toimenpiteiden ehdot niin, että ne ovat samanlaisia samantyyppisille yrityksille annettaessa. Tähän astikin tuntuma kentältä on ollut se, että maa- ja metsätalousministeriön ohjelmat ovat anteliaampia saajan kannalta kuin kauppa- ja teollisuusministeriön. Asiakkaiden erilainen kohtelu riippuen siitä, mistä kanavasta tukia annetaan, ei ole perusteltua. Nykyistä huomattavasti voimakkaampi koordinaatio sekä valtakunnan tasolla että aluetasolla näiden kahden eri ministeriön toimenpiteiden ja tukien osalta on välttämätöntä. Tähän pyrkii myös omalta osaltaan julkisten neuvontapalvelujen kehittämisprojekti.

Valitusmenettely

Nykyisin ei yritystukilain mukaisista päätöksistä ole valitusoikeutta, ja ministeriö pitää valmistelussaan tarkoituksenmukaisena, ettei uuteenkaan yrityslakiin tulisi päätöksiä koskevaa valitusoikeutta, mikäli se mm. perustuslain säädösten näkökulmasta on mahdollista. Julkisten neuvontapalvelujen kehittämistä koskevan työryhmän työskentelyn aikana kuultiin professori Tuoria yritysseteliin liittyen sen myöntämisen julkisesta luonteesta (liite 1). Tuorin kanta oli, että yrityssetelin myöntämisessä on kyse julkisen hallintotehtävän hoitamisesta. Samanlaisen kannan on professori Olli Mäenpää ottanut Finnveralle antamassaan lausunnossa koskien Finnveran rahoituspäätöksiä. Näin ollen tuntuu kiistattomalta, että kyseessä on julkinen hallintotehtävä ja sitä koskevat tällöin normaalit oikeusturvamenettelyt, vastuu- sekä salassapitovelvollisuudet ja lisäksi myös kielilakia on noudatettava. Täten yritystuenkin osalta on valitusmenettelyt järjestettävä. Finnveran osalta asia on järjestetty yksinkertaisesti siten, että päätöksiin liitetään tieto siitä, että päätöksestä voi valittaa käräjäoikeuteen. Finnveran osalta valituspaikka on käräjäoikeus, koska Finnvera on osakeyhtiö. Uudessa yritystukilaissa tulisi muutoksenhakuelimeksi määritellä hallinto-oikeus ja päätöksiin liittää tätä koskeva tieto asiakkaille. Kun yritystuessa on kyse harkinnanvaraisesta valtionavusta, voinee valitus koskea vain päätöksentekoon liittyviä menettelytapoja, mutta ei taloudellista harkintaa siitä, saako yritys tuen vai ei. Näin järjestettynä muutoksenhakumenettely ei käytännössä tulle raskaaksi ja vaivalloiseksi, koska oletettavasti tällaisia muutoksenhakutapauksia on vähäinen määrä kaikista tuen hakijoista.

Takaisinperintäsäännökset

Kauppa- ja teollisuusministeriö esittää hallinnon keventämiseksi ja järjestelmän yksinkertaistamiseksi sitä, että tuet peritään aina takaisin, kun yritys lopettaa tuotantotoiminnan tietyn ajan kuluessa. Takaisinperinnästä voitaisiin luopua vain erityisen painavista tai esim. inhimillisistä syistä johtuen.

Takaisinperintäsäännösten yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen on perusteltua, sillä nykyiset säännökset tältä osin ovat monimutkaisia ja työläitä. Takaisinperintään lisättävä kohta siitä, että siitä voidaan luopua erityisen painavista tai erityisistä inhimillisistä syistä on riittävä kohtuuttomien takaisinperintöjen estämiseksi.

Yritystukilailla rahoitettavat toimialat

Nykyisin investointitukilain nojalla rahoitettavien eri toimialojen yrityksistä on rahoituksen ulkopuolelle rajattu ainoastaan maatilatalous ja kalatalous. Lisäksi investointitukea on rajattu siten, että ainoastaan elinkeinorakenteen kehittämisen kannalta tärkeisiin investointihankkeisiin tuen saajan ollessa pieni yritys on tukea voitu antaa kuluttajille palveluja tuottaville yrityksille, rakennusliikkeille, vähittäiskauppaan sekä kuljetusliikkeille. Toimialakysymyksen osalta esillä on ollut ajatus siitä, että lähinnä sosiaali- ja terveyspalveluja tuottaville ns. hoivapalveluyrityksille ja vastaaville voitaisiin rahoitusta myöntää ilman edellä mainittua elinkeinorakenteen kehittämisen tärkeyskriteeriä.

Uudessa yritystukilaissa pitäisi selkeästi ottaa tuen kohteeksi sosiaali- ja terveydenhuollon yritykset ja ns. hyvinvointipalveluja tuottavat yritykset ilman em. tärkeyskriteeriä. Samalla tämän kriteerin voisi poistaa myös muilta mainituilta toimialoilta. Erityisesti hyvinvointipalveluja tuottaville yrityksille on ongelma ollut viime vuosiin saakka Raha-automaattiyhdistyksen antamat investointituet yhdistyspohjaisille alan tuottajille. Tästä on aiheutunut merkittävää kilpailuvääristymää puhtaasti yksityiseltä pohjalta toimivien alan yrittäjien ja yhdistyspohjaisten toimijoiden välillä. Asiasta tehdyn Raha-automaattiyhdistyksen ja Suomen Yrittäjien välisen sopimuksen jälkeen tilanne on muuttunut niin, että suoraan investointitukea ei enää yhdistyspohjaisille toimijoille myönnetä. Raha-automaattiyhdistys edelleenkin kuitenkin jakaa erilaista kehittämistukea alalla toimiville lähinnä yhdistyspohjaisille tuottajille. Näin ollen on perusteltua, että yksityiset yritysvetoiset toimijat saavat normaalilla tavalla myös investointitukea omiin hankkeisiinsa alalla. Myös Finnvera on ryhtynyt rahoittamaan hoiva-alan yritystoimintaa omilla tuotteillaan. Hankkeita rahoitettaessa tulee erityistä huomiota kiinnittää siihen, että tuet eivät aiheuta kilpailuvääristymiä alalla toimivien välille. Siitä syystä mieluummin rahoituksen tulisi olla vastikkeellista kuin suoraa tuen antamista.

Kuntien toimitilahankkeet

Keskeisten taajamien ulkopuolella yritysten ongelmana on se, että yritystoimintaa varten tehtyjen toimitilojen arvot pienenevät nopeasti. Tästä syystä toimitilojen hankkiminen yritysten käyttöön kehitysalueilla on muodostunut yhdeksi pullonkaulaksi ja aluepoliittisen positiivisen kehityksen jarruksi. Tätä tarkoitusta varten investointitukea voidaan myöntää myös kunnalle tai kunnan kiinteistöyhtiöille, kun ne rakentavat toimitiloja vuokrattavasti yrityksille.

Toimitilojen arvojen alenemisen ongelma ei ole mihinkään muuttunut, vaan edelleenkin kehitysalueilla yritykset ovat suhteellisen haluttomia rakentamaan uusia toimitiloja ja siten luomaan mahdollisuuksia toimintansa laajentamiselle. Tästä syystä on edelleenkin perusteltua aluepoliittisena toimenpiteenä myöntää investointitukea myös kuntien ja kunnan kiinteistöyhtiöiden rakentamiin yrityksille vuokrattaviin toimitiloihin.

Suurten yritysten investointituki

Yritystukilain mukaista investointitukea voivat saada myös suuret yritykset erityisistä syistä. Vuoden 2005 aikana noin yksi kahdeksasosa myönnetyistä tuista on kohdistunut muutamalle kymmenelle suurelle yritykselle. Suurten yritysten hankkeissa tuen osuus kokonaisrahoituksesta on pieni ja sillä ei ole osoitettu olevan merkittävää vaikutusta. Näin ollen tuntuisi olevan tarkoituksenmukaisinta, että tulevaisuudessa suuret yritykset rajataan tuen ulkopuolelle kokonaan niin, että ne eivät edes erityisistä syistä voi saada tukea.

Rahoituksen kilpailu- ja markkinatilannetta vääristävän riskin minimoiminen

Valtioneuvoston asetuksen mukaan investointitukea ei nykyisin tule myöntää silloin, kun kyseessä olevassa hankkeessa arvioidaan syntyvän sellaista ylikapasiteettia, jonka arvioidaan vaarantavan olemassa olevien kilpailukykyisten yritysten toimintaedellytyksiä. Arvion tällaisesta riskistä tekevät merkittävimpien hankkeiden tukipäätösten yhteydessä KTM:n toimialapäälliköt.

Kilpailunäkökohtien huomioon ottaminen päätöksiä tehtäessä on erittäin tärkeätä sen ehkäisemiseksi, että tukien syrjäyttämisvaikutus on mahdollisimman vähäinen. Uutta yritystukilakia tehtäessä sinänsä tarpeita säädösten muuttamiseen ei näyttäisi olevan. Sen sijaan kilpailutilanteen kehittymistä tulee seurata erityisellä huolellisuudella ja tarkastella myös alueellisten ylikapasiteettitilanteiden uhkaa. Erityisesti tällaista voi syntyä mm. hoiva-alalla, jolla markkinat ovat alueellisia, jopa paikallisia. Tilanne saattaa olla saman tyyppinen monilla muillakin aloilla.

Rahoituksen vaikuttavuuden seuranta ja arviointi

Yritystoiminnan tukemisesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetään, että tuen saajan on raportoitava hankkeen toteuttamisesta tuen viimeisen maksuerän yhteydessä. Tuen myöntäjä arvioi yhdessä hakijan kanssa kunkin päätöksen osalta sen vaikutukset yrityksen liikevaihtoon, vientiin ja henkilöstömäärään.

Valtioneuvoston asetuksen mukainen hankkeen vaikuttavuuden arviointi näyttää antavan systemaattisesti liian hyvän kuvan hankkeen todellisista vaikutuksista. Arvioinnissa vaikutukset otetaan kaikilta osin bruttomääräisinä, eikä niistä vähennetä DWB:tä tai syrjäyttämisvaikutusta. Näin ollen vaikuttavuusarvio on huomattavasti toteutunutta suurempi, ja näiden tekijöiden huomioonottaminen todennäköisesti pudottaisi arviota vaikuttavuudesta 70-80 %. Tämä korjauskin tehden vaikuttavuus sinänsä on edelleen hyvä ja erityisesti, jos vaikuttavuuteen liittyy myös osaamistason merkittävää nousua. Realistisen vaikuttavuuden arvioinnin kannalta olennaisen tärkeää ja merkittävää olisi pyrkiä ottamaan nämä kaksi bruttovaikutusta vähentävää tekijää huomioon arvioinneissa.

Muut kysymykset ja aiheet, jotka haluatte nostaa keskusteluun

Arviointitutkimuksen mukaan kokonaisjärjestelmän kannalta keskeisimpiä haasteita ovat seuraavat:

– Eri tukimuotojen yhteisvaikutusten tavoittelu
– Vastikkeellisen ja vastikkeettoman tuen kombinaatioiden hakeminen
– Heterogeenisen yrityspohjan nykyistä parempi huomioiminen
– Tehokkaampi innovaatioiden ja osaamisen hyödyntäminen.

Näistä esitetyistä haasteista kokonaan vastaamatta jää KTM:n luonnoksessa vastikkeellisen ja vastikkeettoman tuen kombinaatioiden hakeminen. Muilta osin näihin keskeisiin haasteisiin on pyritty vastaamaan uutta yritystukilakia hahmoteltaessa.

Vastikkeellisen ja vastikkeettoman tuen kombinaatioiden hakemisessa ongelmana ilmeisesti on se, että yritystukilaki sinänsä koskee vain vastikkeettomia tukia. Lainat ja takaukset ovat lähinnä Finnveran tuotteita, jolloin kombinaatioiden rakentaminen hallinnollisesti eri yksiköiden välillä on hankalaa. Kombinaatioiden hakeminen saattaisi kuitenkin olla perusteltua, koska yhdistämällä suoria tukia ja laina- tai takausjärjestelmiä samalla mahdollisesti voidaan pienentää näihin järjestelmiin liittyviä haittatekijöitä kuten DWB:tä ja syrjäyttämisvaikutusta. Lainojen ja takausten osalta näiden merkitys todennäköisesti on pienempi kuin suoran tuen osalta. Saksassa on pitkään ollut erityisesti aloittavien yritysten kohdalla järjestelmä, jossa tällainen kombinaatio, (Eigenkapitalhilfe), on menestyksellisesti ollut käytössä. Vastaavan voisi ottaa käyttöön myös Suomessa ylittämällä eri organisaatioiden välisiä raja-aitoja. Yleensäkin yritystukien painopistettä tulee edelleen suunnata yhä vastikkeellisempaan suuntaan. Aluepoliittisen vaikuttavuuden tehostamiseksi