Verohallituksen yhtenäistämisohjeet vuodelta 2001 toimitettavaa verotusta varten

Verohallitus

Verohallituksessa on laadittu luonnos yhtenäistämisohjeiksi vuodelta 2001 toimitettavaa verotusta varten. Ohjeessa on muutettu mm. kohtia, jotka koskevat tilapäisestä työmatkasta aiheutuneita vähennyksiä palkansaajien tuloverotuksessa (kohta 1.8). Suomen Yrittäjillä ei ole ao. kohtien osalta huomautettavaa. Pidämme varsin perusteltuna mm. ratkaisua, jonka mukaan myös palkansaajien tuloverolain mukaiselle tulonhankkimisvähen-nykselle vahvistetaan aikaisempaan matkakorvauskäytäntöön perustuva kaavamainen taso niissä tapauksissa, joissa työnantaja ei ole korvannut työmatkasta aiheutuvia kuluja, vaikka varsinaista normia asiaan ei ole.

Ammatin ja liikkeenharjoittajat voivat myös vuoden 2001 alusta vähentää työmatkasta aiheutuvat päivärahat markkamääriltään saman tasoisina kuin työnantajalla on oikeus korvata ne verovapaasti palkansaajalle. Vaikka verohallitus on antanut matkakorvausten vähentämisestä erillisohjeen (23.2.2001 nro 518/349/01), esitämme, että uudet matkakorvausperiaatteet sisällytetään laajemmin myös yhtenäistämisohjeeseen. Tämä edesauttaisi uuden korvauskäytännön yhdenmukaista omaksumista.

Kohtaan 2.24 (yksityisauto liikkeen käytössä) on lisäksi jäänyt vanhaa tietoa kilometrikulujen arvioimisesta silloin, kun yrittäjä käyttää omaa yksityisautoaan elinkeinotoiminnassa. Oikea kilometrikorvaus on 2,25 mk/km vuonna 2001 (v. 2002 38 senttiä/km), jos ajokilometreistä yli puolet on yksityisajoja ja auto ei ole yrittäjän elinkeinotoiminnan omaisuutta.

Yhtenäistämisohje myös yrittäjä- ja palkkatulon rajanvetoon

Pienyritysten verotuksen selkeys edellyttää myös, että on olemassa yksiselitteiset ja selvät säännöt siitä, ketä pidetään verotuksessa yrittäjänä. Tietoomme on tullut, että tämä aikaisempina vuosina useammin esillä ollut ongelma on noussut esiin vuoden 2001 aikana mm. Länsi-Suomen alueella. Asiassa on kyse siitä, pidetäänkö esim. yksinyrittäjänä toimivaa pienalihankkijaa myös verotuksessa yrittäjänä.

Vuonna 1995 voimaan tulleen ennakkoperintärekisterin tarkoitus oli parantaa yrittäjiksi aikovien mahdollisuuksia tulla määritellyksi yrittäjinä. Samalla oli määrä antaa oikeussuojaa toimeksiantajille, jotka käyttävät alihankkijoina pienyrityksiä. Ennakkoperintä-rekisteri on osaltaan selkiyttänyt ratkaisukäytäntöä. Rekisterin toimintaa on kuitenkin heikentänyt se, että uudistus ei alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti tuonut selkeää ratkaisua yrittäjä- ja palkkatulon rajavetoon. Valitun ratkaisulinjan mukaan rekisterimerkinnällä on merkitystä vasta, jos yrityksen tuloa ei pidetä palkkana.

Vaikka lakia on täydennetty vuoden 1997 alusta myös jälkikäteisistä maksuunpanoista luopumista koskevilla säännöksillä, lopullinen verotus on voitu rekisterimerkinnästä huolimatta toimittaa palkka- eikä yritystuloperiaatteella myös silloin, kun verovelvollisen kannalta objektiiviset yritystoiminnan kriteerit ovat täyttyneet. Asiaa koskeva ohjeistus on myös perustunut käytännössä vanhempiin, ennakkoperintälain mukaisen palkan määritelmää koskeneisiin lainvalmisteluasiakirjoihin.

Käsityksemme on myös, että yrittäjäksi hakeutuva tai toimeksiantaja osoitetaan tulkinnallisissa tilanteissa usein hakemaan kirjallista ennakkotietoa siitä, pidätäänkö tuloa myös verotuksessa yritys- vai palkkatulona. Vaikka käytännöissä on myös alueellisia eroja, kokemuksemme on, että palkkaverotuksen kriteerinä käytytyt työn johto- ja valvontaoikeus löydetään helposti, jos on kyse esim. vähääkään tulkinnallisemmasta uusyrittäjyyden muodosta, jolloin vastaus saatetaan saada joko kielteisenä tai asiaan ei osata ottaa kantaa.

Esimerkkejä Suomen Yrittäjiin tulleista tulkintakysymyksistä ovat olleet mm. erilaiset nuorten tarjoamat palvelut kuten tilapäis- tai lomituspalveluiden myynti yrittäjänä, osapäiväisen yrittäjä- ja palkkatyön erottaminen ja lisäksi eräät konsultoinnin, tutkimuksen tai opetusalan kysymykset. On myös näyttänyt siltä, että esimerkiksi arvonlisäverotuksessa ohjeistetaan pikemminkin toimimaan yrittäjänä, ennakkoperinnässä palkansaajana.

Yrittäjä- ja palkkatulon rajanveto tulisikin näkemyksemme mukaan sitoa myös verohallinnon ohjeilla riittävän objektiisiin ja ajanmukaisiin kriteereihin. Tätä tukee mm. se, että aloittavat yritykset voivat vuodesta 2001 lukien EU:n alueella olevien kansainvälisten mallien mukaisesti hoitaa YTJ-menettelyllä kaikki yritystoiminnan aloittamiseen liittyvät toimet yhdessä palvelupisteessa. Myös yritysverotuksen edellytyksiksi tulisi nähdäksemme asettaa riittävän yksiselitteiset ulkoiset kriteerit kuten yrityksen lakisääteisten perustamis-, rekisteröitymis- ja vakuuttamisvelvoitteiden suorittaminen. Pääsääntönnöksi tulisi vahvistaa, että yritystulon muuntoa palkkatuloksi ei tehdä, jos työ on tehty toimeksiantosopimuksen nojalla yrityksen lukuun, joka on huolehtinut lakisääteisistä rekisteröitymis- ja vakuuttamisvelvoitteistaan. Lisäksi tulee ottaa huomioon mm. VML 26 §:ään vuonna 1998 lisätyn luottamuksensuojasäännöksen merkitys.

Esitämmekin, että verotuksen yrittäjäkäsite saatetaan verohallinnon ohjeistuksella vastaamaan riittävän joustavasti yhteiskunnan muuttuneita olosuhteita. Asiantuntijatyötä tarjotaan yhä enemmän ulkopuolisina palveluina. Ellei arviointiperusteiden selkeydestä huolehdita, vaikeutetaan pienyritysten työllistymistä ja kilpailukykyä. Nähdäksemme pienyritystoiminnan vakiintuminen edellyttää myös nykyistä myöteisempää suhtautumista uusyrittäjyyteen. Osallistumme mielellämme yhteistyössä verohallinnon kanssa asiaa koskevan ohjeistuksen laatimiseen.

SUOMEN YRITTÄJÄT RY.

Jussi Järventaus
toimitusjohtaja

Anna Lundén
lainopillinen asiamies