YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
EK ja SY: Laadukkaat vienninedistämispalvelut turvattava
Selvityshenkilö Elina Björklund luovutti tänään raporttinsa Team Finland -toimintojen uudistamisesta ministeri Ville Taviolle ja Wille Rydmanille. Björklundin raportissa esitetään toimia, joilla voidaan turvata yrityspalvelut, kun osa vienninedistämisestä toteutetaan jatkossa ulkoministeriön alaisuudessa.
Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen Yrittäjät pitävät tärkeänä, että Björklundin ehdotuksia toteutetaan elinkeinoelämää kuunnellen, jotta kasvua tarvitsevan Suomen vienninedistäminen toimii mahdollisimman hyvin.
”Selvityshenkilö on tehnyt hyvää työtä. Arvostamme, että hallitus on hakenut asiantuntijoilta apua ja saanut selkeät suositukset vienninedistämisen kehittämiseen. Uuden toimintamallin rakentamisessa on tärkeätä, että erikokoisilla yrityksillä eri toimialoilta on käytössä laadukkaat ja nykyistä monipuolisemmat palvelut esimerkiksi osakeyhtiömallia hyödyntäen kuten Ruotsissa”, toimitusjohtaja Jyri Häkämies EK:sta sanoo.
”Ulkoministeriön roolia viennissä olisi voinut vahvistaa myös ilman suurta hallinnollista muutosta. Hallitus on kuitenkin linjauksensa tehnyt. Nyt uusi malli pitää saada toimimaan. Maakunnista maailmalle pitää rakentaa toimiva vienninedistämisen palvelupolku, joka on tarjolla kaikille vientipotentiaalia omaaville yrityksille”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Yrittäjistä toteaa.
EK ja SY ovat valmiit Team Finland -verkostossa etsimään vientipotentiaalia omaavia yrityksiä, valmentamaan niitä vientiin sekä kehittämään työ- ja elinkeinoministeriön, ulkoministeriön, Business Finlandin ja muun Team Finland -verkoston kanssa vienninedistämistä siten, että mahdollisimman moni yritys menestyisi maailmalla ja toisi Suomeen kaivattua kasvua.
Lisätietoja:
Harri Jaskari, Suomen Yrittäjät, p. 050 512 2874
Timo Vuori, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, p. 050 553 5319