Yhteiskuntasopimus kariutui, uuden hallituksen ryhdyttävä toimiin kilpailukyvyn palauttamiseksi
Suomen Yrittäjien mukaan Suomi tarvitsee uudenlaisen, hyvin kohdennetun alueellisen kasvu- ja innovaatiopoliittisen kokonaisnäkemyksen: lokerointi kaupunki- ja maaseutupolitiikkan pitää lopettaa ja…
Viron yritysveromallin soveltuvuutta Suomeen on epäilty. Teknologiateollisuuden ja Suomen Yrittäjien selvitys osoittaa, että sen soveltaminen loisi pohjaa investoinneille ja työllisyyden…
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja, yrittäjä Jyrki Mäkynen ja toimitusjohtaja Jussi Järventaus pitävät perusteltuna sitä, että neuvotteluja yhteiskuntasopimuksesta jatketaan. Suomen Yrittäjät on…
Suomen Yrittäjien perinteinen Kunnallisjohdon seminaari järjestetään ensi vuonna Porissa. Tapahtuma kerää 18.–19.5.2016 Poriin lähes 800 kunnanjohtajaa, elinkeinojohtajaa, kunnanvaltuutettua, yrittäjävaikuttajaa ja…
Vuoden nuori yrittäjä on Varusteleka Oy:n Valtteri Lindholm, 33. Hän on suomalaisen verkkokaupan edelläkävijä. Suomen Yrittäjien järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa toiseksi…
Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Teknologiateollisuus ry ja Suomen Yrittäjät vaativat, että Team Finland Explorer -rahoitus palautetaan kokonaisuudessaan ELY-keskuksilta takaisin Tekesin hallinnoitavaksi.…
Paikallisella sopimisella lisää työpaikkoja. Selkeitä muutoksia yritysverotukseen. Sääntely pienyrityksille sopivaksi. Oppisopimuksen kustannukset kohtuullisemmaksi yrittäjälle. Palveluseteli paremmin käyttöön. Tätä mieltä on…
Eilen järjestetyissä eduskuntavaaleissa eduskuntaan valittiin 47 yrittäjätaustaista edustajaa.
Eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 19.4. Tällä kertaa ehdokkaana on poikkeuksellisen paljon yrittäjiä, peräti 316 yrittäjää.