Suomen Yrittäjät tyytyväinen, että yrittäjiä kuunneltiin Yle-veroasiassa
Suomen Yrittäjät on tyytyväinen, että eduskunnan valiokunnat päättivät muuttaa Yleisradion rahoitusmallia oikeudenmukaisemmaksi.
Suomen Yrittäjät on tyytyväinen, että eduskunnan valiokunnat päättivät muuttaa Yleisradion rahoitusmallia oikeudenmukaisemmaksi.
Yritysten riittämättömät keinot puuttua harhaanjohtavaan ja petolliseen markkinointiin on tunnistettu.
Yrittäjä tai hänen perheenjäsenensä pääsisi jatkossa nykyistä helpommin työttömyysturvan piiriin, kun yritystoiminta päättyy.
Kaavoittajat pitäisi velvoittaa selvittämään suunniteltujen maankäyttö- ja kaavoitusratkaisujen vaikutukset kilpailuolosuhteisiin.
Eduskunnan käsittelyssä on hallituksen esitys, jolla siirrettäisiin työttömyysvakuutusmaksun perintä tapaturmavakuutusyhtiöiltä työttömyysvakuutusrahastolle. Se lisäisi yrittäjien hallinnollista taakkaa.
Suomalaisessa yrityskentässä on odotettavissa murros seuraavan viiden vuoden aikana, kun jopa 50 000 yrittäjää pohtii omistajanvaihdosta. Varsinkin pienessä kunnassa omistajanvaihdoshaasteen…
Kuntauudistuksen keskellä järjestettävät kunnallisvaalit pakottavat käymään tiukkaa keskustelua kuntataloudesta. Lähes 500 kunnanjohtajaa, kuntapäättäjää ja yrittäjävaikuttajaa on parhaillaan koolla Suomen Yrittäjien…
Lähes 500 kuntavaikuttajaa eri puolilta Suomea kokoontuu 23.-24.5. Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaariin Jyväskylään.