YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Yrittäjät: Vaadimme jälkiselvitystä korona-ajan elinkeinovapauden rajoituksista
Suomen Yrittäjät esittää, että korona-ajan rajoituksista laaditaan riippumaton jälkiselvitys. Korona-aikana elinkeinovapautta rajoitettiin merkittävästi ja pitkään. Moni yrittäjä ajautui suuriin ongelmiin. Esimerkiksi ravintolat ja liikuntakeskukset määrättiin kiinni ja tapahtumia ei järjestetty.
– Pandemiasta on nyt viisi vuotta kulunut eikä kunnollista jälkiselvitystä ole vieläkään tehty. Se ei ole hyvää hallintoa. Nyt täytyy ottaa kaikki oppi irti kertaalleen koetusta pandemiasta, koska tilanne voi toistua, asiantuntija Sanna Lempiäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
– Osa rajoituksista vaikutti ylimitoitetuilta ja niitä pidettiin voimassa pitkään varmuuden vuoksi. Tämä kaikki pitäisi katsoa läpi ja ottaa oppia. Yrittäjät menettivät elantoaan ja heidän liiketoimintansa harjoittaminen käytännössä kiellettiin, Lempiäinen sanoo.
Yrittäjien vaatimus kohdistuu maan hallitukseen, mutta selvityksen tulee toteuttaa riippumaton taho.
Jo kaksi vuotta sitten THL:n silloinen pääjohtajan Markku Tervahauta vaati MTV:llä perusteellista koronatoimien ja rajoitusten jälkiselvitystä. Tätä ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Korona-ajasta on julkaistu jo erilaisia tieteellisiä tutkimuksia, mutta elinkeinovapauden rajaamisen tarpeellisuudesta ja vaikutuksista yrityksiin ja yrittäjiin ei ole tiedossa tutkimushanketta.
Tartuntatautilain sekä valmiuslain muutokset etenevät
Suomen Yrittäjät on vaatinut myös tartuntatautisääntelyn uudistamista selkeäksi ja ymmärrettäväksi tulevien pandemioiden varalle. Tämä työ on nyt menossa. Lisäksi käynnissä on valmiuslain uudistaminen.
– Selkeää tutkimusta koronarajoitusten oikeasuhtaisuudesta ja niiden vaikutuksista yrittäjien elinkeinovapauteen ja elinkeinoelämään ei ole kuitenkaan tehty.
– On hyvin tärkeää, että tulevaisuudessa rajoitusten ja lisävelvoitteiden kustannusten korvaustavan ja hakuprosessin tulee olla selkeä ja etukäteen tiedossa.
Lisätietoja: asiantuntija Sanna Lempiäinen, 040 9693 112, sanna.lempiainen@yrittajat.fi