Yrittäjä – hyvä työnantaja 2017
23.2.2017 Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa vuosittain Työolobarometrilla suomalaisen työelämän laatua ja kehittymistä. Barometri perustuu palkansaajien vastauksiin. Vuonna 2015 vastaajia oli…
23.2.2017 Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa vuosittain Työolobarometrilla suomalaisen työelämän laatua ja kehittymistä. Barometri perustuu palkansaajien vastauksiin. Vuonna 2015 vastaajia oli…
15.2.2017 Suomalaisesta työehtosopimusten yleissitovuusjärjestelmästä ei ole käyty laajaa keskustelua Suomen perustuslain, EU:n perusoikeuskirjan ja Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten kuten Euroopan…
13.2.2017 ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät kaksi kertaa vuodessa Pk-yritysbarometrin, joka kuvaa pienten ja keskisuurten yritysten…
28.12.2016 Tiivistelmä Yksinyrittäjyys painottuu palvelusektorille, sillä vastanneista 69 prosenttia ilmoittaa toimivansa palveluiden parissa. Samanaikaisesti yksinyrittäjien koulutustaustassa on tapahtunut merkittävää muutosta.…
31.10.2016 Menestysvaiheessa olevat kasvuhakuiset yritykset hyödyntävät parhaiten digitaalisuutta. Vaikka digitaalisuus ei takaa menestystä, pienet ja keskisuuret yritykset hakevat kasvua voimakkaasti…
17.10.2016 Yksityinen ja julkinen kumppanuus Elämme ajassa, jossa kunnilla on niskassaan valtavat paineet tehostaa toimintojaan tuottavuuden lisäämiseksi. Raskaasti hallinnoitujen ja…
13.9.2016 ESIPUHE Suomen Yrittäjät, Finnvera sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät kaksi kertaa vuodessa Pk-yritysbarometrin, joka kuvaa pienten ja keskisuurten yritysten…
07.07.2016 Keskeisimmät johtopäätelmät Edelläkävijäasenne ja halu ymmärtää aitoa asiakastarvetta nostavat yritykset digimenestjiksi. Digimenestyjillä korostuu asiakastarpeen monipuolinen ymmärrys ja digitaalisuus tuottaa…
18.5.2016 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2016 Elinkeinopoliittinen mittaristo (ELPO) -kyselyllä kartoitetaan joka toinen vuosi kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti,…
31.3.2016 Suomen Yrittäjät teki maaliskuussa 2016 jäsenilleen kyselyn erilaisista työsopimuksista ja työntekomuodoista sekä kansalaisaloitteen ehdottaman lakimuutoksen vaikutuksista. Kysely lähetettiin 5000…