Kansalaisaloite poliittisten lakkojen kieltämiseksi kerännyt jo 33 000 kannattajaa
Tammikuussa jätetty kansalaisaloite poliittisten lakkojen kieltämiseksi on saanut jo noin 30 000 kannatusilmoitusta.
Tammikuussa jätetty kansalaisaloite poliittisten lakkojen kieltämiseksi on saanut jo noin 30 000 kannatusilmoitusta.
70 prosenttia yrittäjistä ei hyväksy ammattiyhdistysliikkeen poliittisia lakkoja, kertoo tuore Yrittäjägallup.
Kohtuuttomiin lakkoihin puuttuminen on pk-yrityksille tärkein hallituksen uudistus, kertoo tuore Yrittäjägallup.
Yritysten taloudellinen tilanne on heikentynyt alkuvuoden aikana. Tilanne on heikoin muutamaan vuoteen, kertoo tuore Yrittäjägallup.
Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Jari Haapaniemi kirjoittaa Tamperelaisessa 21.2.2024 julkaistussa kolumnissaan työmarkkinauudistuksista. Pk-yrittäjänä hän pitää niitä ehdottoman välttämättöminä toteuttaa. Haapaniemen mukaan…
Suomen Yrittäjien johtajan Janne Makkulan mukaan poliittisten lakkojen suitsimisessa on kyse vakavan ja pitkäkestoisen vahingon aiheuttamisen rajoittamisesta.
Pk-yrittäjät eivät näe Suomessa juurikaan tekijöitä, jotka lisäisivät investointihaluja. Pahin investointijarru on yrittäjien mielestä aiempaakin selkeämmin ay-liikkeen toiminta.
Ihmiset kuuluvat edelleen ammattiliittoon pääasiassa saadakseen ansiosidonnaisen työttömyysturvan. Näin kertoo tuore Työelämägallup.
Paikallisen sopimisen lisääminen on kannatetuin työmarkkinauudistus työelämässä olevien parissa. Näin kertoo tuore Työelämägallup.
Lainsäädännöstä ollaan poistamassa järjestäytymättömiä yrityksiä koskevat paikallisen sopimisen kiellot. Yrittäjät kiittelee esitystä.