Joka neljäs konkurssi johtuu sopimuskumppanin maksuviiveestä
Pienyrittäjä rakennusalalta kertoi, että suuryritys oli yksipuolisella ilmoituksellaan pidentänyt omaa maksuaikaansa 90 päivään. Yrittäjän on itse hoidettava omat veronsa, vuokransa…
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Pienyrittäjä rakennusalalta kertoi, että suuryritys oli yksipuolisella ilmoituksellaan pidentänyt omaa maksuaikaansa 90 päivään. Yrittäjän on itse hoidettava omat veronsa, vuokransa…
Viiden vuoden välein järjestettävät europarlamenttivaalit alkoivat tänään. Ennakkoon voi äänestää vielä ensi viikon tiistai-iltaan saakka. Varsinainen vaalipäivä Suomessa on sunnuntaina…
Varsinais-Suomen Yrittäjien ja Varsinais-Suomen liiton kansanedustajatapaaminen järjestettiin ma 3.6. Salossa. Tilaisuuden teemana olivat kasvu, kansainvälistyminen ja EU-vaalit.
Eurooppa-neuvosto linjasi huhtikuussa, että EU-komission olisi otettava huomioon unionin talouden rakenne ja noudatettava ”pienet ensin” -periaatetta, kun se suunnittelee uutta…
Euroopan unioniin on hiipinyt salakavala koulutuspoliittinen vallankaappausyritys. Euroopan komissio ja tietyt jäsenmaat ovat hiljalleen ajaneet yhä yhteneväisempää koulutuspolitiikkaa, vaikka se…
EU:n on oltava vahva kansainvälinen toimija ja tavoitehakuinen sisämarkkinoiden vahvistaja, joka luo hyvinvointia Eurooppaan ja turvallisuutta maailmalle. Unionin tulee kyetä…
Marju Silander on EU-vaaleissa ehdolla asumisen ja yrittäjyyden puolesta.
Euroopan Unioni on kohdannut monia haasteita, kuten pandemian ja Ukrainan sodan vaikutukset. Ne ovat korostaneet tarvetta nopeille ja yhtenäisille päätöksille.…
Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona 29.5. Miksi näissä vaaleissa äänestäminen on tärkeää, vaikka EU ja sen lainsäädäntö tuntuu monista olevan…
Nuorten Yrittäjien EU-vaalitentti järjestettiin keskiviikkona Helsingissä.