Täyssähköautoja rekisteröitiin ensimmäistä kertaa bensiiniautoja enemmän – ”Yrityksillä keskeinen rooli autokannan sähköistymisessä”
Henkilöautojen ensirekisteröinnissä elokuu oli historiallinen kuukausi.
Henkilöautojen ensirekisteröinnissä elokuu oli historiallinen kuukausi.
Kahden vuoden työ palkittiin ja nyt Pudas yhtiökumppaneidensa kanssa aikoo viedä teknologian maailmalle.
Sähköauton hankkiminen ei ole taksiyrittäjälle läpihuutojuttu.
KIERTO – Kiertotaloudesta kasvua on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama kumppanuushanke, jonka tavoitteena on kasvattaa kiertotalousosaamista sekä luoda uusia kiertotalouden työllisyyspalveluita. Hankkeen…
Lämpimästi tervetuloa perinteiseen kesän avaukseen Jokiasemalle 9.6. klo 18. Tapahtuman pääyhteistyökumppanina toimii Fennia.
Yritysten vihreä siirtymä, muutoskyvykkyys ja digitalisaatio (REACT, Etelä-Suomi) -hanke on yhdeksän eteläsuomalaisen ammattikorkeakoulun yhteishanke. Hankkeessa tuotetaan myös vantaalaisille yrityksille mielenkiintoisia…
Riihimäkeläinen Suomen Aurinkotekniikka Oy ja yrittäjä Ville Tiainen on palkittu Hämeen Yrittäjien maakunnallisella vientipalkinnolla. Yritys on kasvanut nopeasti ja Euroopan…
Lakimuutos avasi bisnesmahdollisuuden, jonka Heikki Tiittanen päätti hyödyntää.
Tuusulalaisen logistiikkayrityksen tilaama Volvon sähkörekka kulkee 300 kilometriä yhdellä latauksella, lähes äänettömästi.
Sähkön hinta on palannut lähes vuoden takaiselle tasolle. Energiamarkkinaviraston johtaja uskoo silti, että viiden sentin sopimushintoihin ei ole näillä näkymin…