Iisalmen keskustassa on kylmä ja pimeä aavetalo, jossa sinnittelee kaksi yritystä – ”Voisin luovuttaa, mutta ei ole paikkaa mihin lähteä”
Kirsi Niva jatkaa ravintolatoimintaa konkurssiin haetussa kiinteistössä, jonka lämmitys on katkaistu.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Kirsi Niva jatkaa ravintolatoimintaa konkurssiin haetussa kiinteistössä, jonka lämmitys on katkaistu.
Vuoden 2023 toisella neljänneksellä toimintansa lopettaneita yrityksiä oli noin 30 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uusi yritys Metsämood kasvaa konkurssiyritys Metsä/Skogenin juurilta.
Konkurssihakemusten määrä kasvaa edelleen. Nyt heikko taloustilanne iskee myös isompiin yrityksiin.
Konkurssien määrän kasvu tasaantui hieman elokuussa.
Elokuussa aloitettiin lähes 1,5-kertainen määrä konkursseja vuoden takaiseen verrattuna, kertoo Konkurssiasiamiehen toimistosta luvut saanut Kauppalehti.
Rakennusalan konkurssit saavat asiantuntijoiden mukaan jatkoa. Ekonomisti muistuttaa, että yritykset haluavat pitää kiinni työvoimastaan.
Lakimuutoksella pyrittiin sujuvampaan saneerausmenettelyyn. Asiantuntijan mukaan yrityssaneeraus ei sovellu vieläkään kovin hyvin pienille yrityksille.
Taina Ahtelan tuore kirja kertoo kymmenen yrittäjän konkurssitaistelusta.
Jukkatalon konkurssi oli yllätys sopimuskumppanille. Hän pelkää, että vaikutukset näkyvät laajasti rakennusalalla.