Hangon Yrittäjät vaatii lisää paikallista joustoa koronarajoituksiin
Hangon Yrittäjät ry:n mielestä yritysten liiketoimintaa rajoitetaan kohtuuttomasti Hangon kaltaisilla alueilla, joissa koronatilanne ei mitenkään anna siihen aihetta.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Hangon Yrittäjät ry:n mielestä yritysten liiketoimintaa rajoitetaan kohtuuttomasti Hangon kaltaisilla alueilla, joissa koronatilanne ei mitenkään anna siihen aihetta.
Pääkaupunkiseudun koronaryhmä suosittelee yksityisille yrityksille, että ne edellyttävät asiakkailtaan kasvomaskin käyttämistä. Joillakin alueilla ravintoloita ohjeistettu keräämään asiakkaidensa nimilistoja tartunnanjäljitystä varten.…
Koronapandemia vaikutti merkittävästi koko maakunnan yrittäjien toimintaan ja yritysten työllisyystilanteeseen. Pandemian vaikutukset näkyivät erityisesti kaupan sekä palveluiden aloilla. Yrityksiä on…
Koronauutisoinnilla ja hallituksen koronaohjeistuksilla on suorat vaikutukset taksiyrittäjän liikevaihtoon, sillä asiakkaat ovat kadonneet. Taksiliitto varoittaa, että ilman kohdistettua tukea taksiyrittäjät…
– Katsoin kymppiuutisia, ja siellä esiteltiin, miten Bayern Amerikassa alkoi valmistaa suojavisiirejä. Mietin, että miksi niiden pitää tehdä se niin…
Pohjois-Suomen matkailutoimijat saattavat sittenkin huokaista helpotuksesta, jos kahden yhtiön ilmoitus lentää Lappiin ja Kuusamoon suoria lentoja, saa Keski-Euroopan kuluttajat varaamaan…
Keväällä monen yrityksen toiminta seisahtui tai vähintään järkkyi koronaviruksen vuoksi. Tuleeko virusaallon jälkeen konkurssiaalto? Venevalmistaja Olli Lindkvist ja ravintola-alan yrittäjä Minna Kaasalainen kertovat, kuinka heidän…
Eteläpohjalaisen Lennolin lomautukset loppuivat lyhyeen, kun se löysi uutta tuotantoa koronasuojavarusteista. Samalla kotimaisen tuotteen arvostus on kirittänyt liikevaihdon kasvua.
Hallitus kertoi illalla uusista ravintoloita koskevista rajoituksista sekä esitteli pääpiirteittäin toimialariippumattoman yleistuen, joka on jatkoa kustannustuelle. Helsinkiläisen yökerhoyrittäjän mukaan normaalista…
Koronatuesta päätettäisiin valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan syksyn viimeisessä lisätalousarviossa, kertoo Yle.