Näille sähköautoasiakkaille autokauppias sanoo ei – Käytettyjen sähköautojen akkutakuuta syynätään tarkasti: ”Pikalataus kuormittaa”
Akkutakuu on ratkaisevassa roolissa käytettyjen sähköautojen kaupassa.
Akkutakuu on ratkaisevassa roolissa käytettyjen sähköautojen kaupassa.
Kansainvälisen naisten päivän Afterworks pe 8.3. klo 17.30 Länsi-Kymen OP-pankin tiloissa nostamme maljan naisyrittäjille. Tarjolla kuohuvaa, pientä suolaista. Illan vieraana…
Lumi sinkoutuu metrien päähän liipaisinta painamalla.
Alkuvuoden hiljaisemman kauden jälkeen kauppa piristyy kesään mennessä, Suomen Yrittäjien pääekonomisti arvioi.
Lämpöpumppujen heikentyneen kysynnän arvellaan laskevan asennuskustannusten hintoja.
Uudistettu Hankinta-Suomi lähtee uudelle ohjelmakaudelle lisäämällä uusiksi kumppaneikseen Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjät Kuntaliiton ja Hyvil Oy:n lisäksi. Tavoitteena on…
Sanna Ketomäki hieroo eri rotuisia ja kaiken kokoisia karvaturreja pikkuisista chihuahua-koirista 70–80 kiloisiin leonberginkoiriin.
Hämeenlinnalainen perheyritys Konditoria R. Kokko valmistaa sesonkiaikana viikoittain noin tuhat runebergintorttua, kertoo toimitusjohtaja Kaarle Kokko.
Kare Asp/ Riihimäki Riihimäki on viime vuosina päässyt paistattelemaan robotiikan kehittymisen, teknisten innovaatioiden ja kulttuuritarjonnan auringonsäteissä. Mutta ihan kaikki ei…