Harkitsetko kiireapulaisen palkkaamista joulun alla? – Muista nämä asiat
Moni kaupan alan yritys palkkaa joulusesongin ajaksi kiireapulaisen. Siitä on hyötyä niin yritykselle kuin työkokemuksen kannalta myös nuorille ja opiskelijoille.
Moni kaupan alan yritys palkkaa joulusesongin ajaksi kiireapulaisen. Siitä on hyötyä niin yritykselle kuin työkokemuksen kannalta myös nuorille ja opiskelijoille.
Itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa nähdään ansioituneita yrittäjiä.
Autokorjaamoketjulla oli murheita. Autonasentajia ei löytynyt mistään vaikka yritys oli jo pitkään hakenut rekryilmoituksilla mekaanikkoja töihin. Ammattinsa osaavasta työvoimasta oli…
Seurana Oy ja yrittäjänä Mirka Saarinen on voittanut Suomen Yrittäjien Suomen paras myyntipuhe 2022 -kilpailun, joka julkistettiin lokakuussa yrittäjäpäivillä. Seurana…
Vuoden kääntyessä loppua kohti yritykset haluavat muistaa työntekijöitään ja yhteistyökumppaneitaan. Millaisen lahjan voi antaa verottomasti?
Kaupan liitto ja Suomen Yrittäjät esittävät, että yritysten tulisi voida hakea lähestymiskieltoa jatkuvasti häiriötä aiheuttaville ihmisille.
Jari Sarasvuon autotallissa komeilee yli 200 000 euron arvoinen sähkömersu. Omistajalleen se on paitsi palkinto tehdystä työstä, myös nautinto.
Jokainen yrittäjä haluaisi vuorokauteen lisää tunteja. Taikatemppuja ei kuitenkaan tarvita, sillä on myös vaihtoehto: käytetään vähemmän aikaa turhaan työhön. Toyotan…
Pörssisähkön hinnan tasoittuminen sai oululaisen Mammuttihirren luopumaan yövuoroista, ainakin toistaiseksi.
Kasvuyrittäjien verkosto tapaa BusinessAseman Hautomon tiloissa, joissa yrityscaseina Vaatelaastari ja Pedapuu Oy. Tilaisuudessa on myös mukana BusinessOulun Janne Kärkkäinen, joka…