Ompeluyrittäjä ei ole koskaan pitänyt täyttä äitiyslomaa – “Esikoisen ensimmäinen sana oli langanpätkä”
Veera Vuorisalo on hoitanut kaksi lastaan työn ohessa, koska on halunnut valita sekä äitiyden että yrittäjyyden. Kolmannen kanssa hän aikoo…
Veera Vuorisalo on hoitanut kaksi lastaan työn ohessa, koska on halunnut valita sekä äitiyden että yrittäjyyden. Kolmannen kanssa hän aikoo…
Lahtelaisen perheyrityksen innovaatiolla voi poimia esineitä paikoista, jonne ihminen ei pääse. Kehitystyö sai alkunsa asiakkaan toiveesta.
Porin Yrittäjien keskustelupaneeli Suomi-Areenassa perjantaina 28.6. klo. 12.00- 12.45 Kaupungintalon pihalla, aiheena Nuoret rohkeasti yrittäjäksi - kokemuksia ja kasvutarinoita.
Muraalitaiteilija Salla Ikonen elättää itsensä seinämaalauksilla. Vaikka suurin muraalibuumi meni jo, taloyhtiöihin ja julkisiin rakennuksiin kaivataan edelleen väriä.
Kun Jukka Laiho ja Sami Tolvanen ostivat MP-Plast Oy:n syksyllä 2019, eivät yrittäjät voineet hurjimmissakaan kuvitelmissaan nähdä mitä maailman myllerryksiä…
Sisustussuunnittelija ja kauppias Mia Ratilainen on kulkenut omia polkujaan ja rakentanut valtavirrasta poikkeavan palvelukonseptin, jolla on yksi Suomen hienoimmista showroomeista…
Vesperi Laino tekee kaivinkoneellaan muun muassa maansiirtotöitä ja energiapuun kaatoa. Tulevaisuudessa siintää haave metsäkoneesta.
Office Showroom Joensuu Oy toteuttaa toimivia tiloja ja aikaa kestäviä kalustuskokonaisuuksia. – Olemme paikallinen, palveleva perheyritys. Olen ollut yrittäjä jo…
Yritysmyynnin syynä on usein halu siirtyä eläkepäiville pitkän, vuosia kestäneen yrittäjäurakan jälkeen. Jatkajaa yritykselle etsivät esimerkiksi Kermankeitaan omistajat Heinävedellä. Pitkään…
Mikko Varis, Enon Metsäpalvelu Oy:n yrittäjä ja Pielisjoen Yrittäjien puheenjohtaja, on ollut mukana yritystoiminnassa pienestä pitäen. – Ostin 18-vuotiaana sedän…