Konkurssiluvut edelleen korkealla – Rakennusalan vaikeudet jatkuvat
Rakennusalan ohella myös kaupan ala on vaikeuksissa.
Rakennusalan ohella myös kaupan ala on vaikeuksissa.
Emma Matilan työvälineiksi riittävät kannettava tietokone ja puhelin. Etätoimisto saattaa sijaita vaikka Portugalin surffirannoilla.
Ulkomaisten luonnonmarjanpoimijoiden pääväylä Suomeen on ensi vuodesta lähtien työsuhteinen kausityö.
Työrauhasääntelyn muutosten on tarkoitus tulla voimaan tulevana viikonloppuna, kertoo työministeri Arto Satonen Kauppalehdelle.
Yrittäjien kuntabarometrissa yrittäjät antoivat tunnustusta maakuntaan. Keski-Suomen tuloksissa on roima parannus kahden vuoden takaisesta, sijoituksessa maakuntien välillä on kiritty sijalta…
Suomen Yrittäjien kuntabarometri on kahden vuoden välein toteutettava kysely, joka arvioi kuntien ja yrittäjien välistä yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa niin…
Suomen Yrittäjien tekemässä Yrittäjien Kuntabarometrikyselyssä yrittäjät arvioivat oman kotikunnan toimintaa. Taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa annettiin liki 10 000 vastausta. Pohjoissavolainen Vieremän kunta…
Kunnat suoriutuvat parhaiten yrityspalveluiden järjestämisessä ja heikoiten hankintojen toteuttamisessa, kertoo Suomen Yrittäjien kuntabarometri.
Tilastokeskus kertoo perustettujen yritysten määrästä.
Elia Lepistön yritys Maalauspartio Oy maalasi viime kesänä kaksi 1700-luvun kirkkoa. Kesä on kiireistä aikaa, ja silloin yritys voi työllistää…