Diilistä tuttu yrittäjä Noora Fagerström nousi eduskuntaan – “Irtisanominen pitäisi saada helpommaksi”
Pauli Aalto-Setälä uskoo, että yrittäjien ääni kuuluu paremmin tulevalla vaalikaudella.
Äänestäjät odottavat vaalituloksen perusteella uutta talouspolitiikkaa, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Hallituksen talouslinjan kritiikki näkyy siinä, että hallituspuolueet menettivät…
Yrittäjämediat selvitti kyselyllä eduskuntapuolueiden näkemyksiä yrittäjille tärkeistä vaaliteemoista.
Lakimuutos avasi bisnesmahdollisuuden, jonka Heikki Tiittanen päätti hyödyntää.
Kolme neljästä työnantajayrityksestä ei halua kokeilla nelipäiväistä työviikkoa, jos työntekijän palkka pysyisi samana. Näin kertoo tuore Yrittäjägallup.
Pk-yritysten tilanne on hieman parantunut viime syksystä. Heikoin tilanne on yksinyrittäjillä.
Helsinkiläisklinikan johtaja Jenni Björkman sanoo, että hyväntekeväisyys vaikuttaa liiketoimintaan jopa positiivisesti. – Meillä on myös maksavia asiakkaita, jotka haluavat tukea…
Lähes puolet suomalaisista on sitä mieltä, että yrittäjäriski on perusteltua jatkossakin huomioida osinkojen verotuksessa.
Näillä aamukaffeilla nähdään luonnon äärellä! Näillä kaffeilla Mika Tenetz, isokyröläinen yrittäjä, lyhytterapeutti, työnohjaaja ja pian liikuntaneuvoja, kertoo meille liikunnan hyödyistä…