Joka viides ehdokas on yrittäjä – ”Merkittävä ryhmä useassa puolueessa”
Eduskuntavaaleissa joka viides ehdokas on yrittäjä. Eniten yrittäjäehdokkaita on perussuomalaisten listoilla.
Eduskuntavaaleissa joka viides ehdokas on yrittäjä. Eniten yrittäjäehdokkaita on perussuomalaisten listoilla.
Varsin harvoin yritystä perustetaan ja vedetään siksi, että se olisi tarkoitettu myytäväksi. Omistaja tai omistajat ovat saaneet yrityksestä työpaikan, elantonsa,…
Matkailu, ravintola ja tapahtuma-alan yrittäjä Mika Walkamolle myönnettiin tänään yrittäjäristin timanttiristi. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen luovutti ristin Vanajanlinnassa järjestetyn…
Elinkeinoelämän järjestöt kannustavat seuraavaa hallitusta ja hyvinvointialueita uudistuksen ripeään jatkamiseen.
Mainostoimisto Tovarin toimitusjohtaja Jussi Pirhonen kokee saaneensa Suomen Yrittäjien mentorointiohjelmasta kokemusloikan, jossa mentori kertoi hänelle omasta kokemuksestaan kummunneita asioita, joiden…
– Ei ole itsestään selvää, että olen tässä. Vielä vuosi sitten minut oli määritelty työkyvyttömäksi loppuiäkseni, kertoo yksinyrittäjä Peppina Mäenpää.
Yrittäjä Emmi Lemmetty-Garcian aloittama kokeilu osoitti, että miehen nimen käyttäminen voi nopeuttaa asioiden etenemistä.