Onko kollektiivisopiminen yrittäjän etu?

Suomessa toimivista yrittäjistä yli puolet on yksinyrittäjiä ja heidän määränsä arvioidaan kasvavan tulevaisuudessa. Yksinyrittäjien kohtaamat haasteet ovat viime aikoina nousseet oikeutetusti julkiseen keskusteluun.

Yrittäjien epätasapainoinen neuvotteluasema ei ole uusi ilmiö, mutta alustatalouden myötä se on noussut laajempaan tietoisuuteen. Yhtenä ratkaisuna käytännön ongelmiin on esitetty yksinyrittäjien kollektiivista neuvotteluoikeutta. Sitä perustellaan yksinyrittäjien heikolla neuvotteluasemalla isompaa sopimuskumppania vastaan.

Mitä yrittäjien kollektiivinen sopiminen on?

Kollektiivinen sopiminen on tuttua työmarkkinoilta, jossa yksittäisen työntekijän työehdot määrittyvät liittojen sopimien työehtosopimusten mukaan. Yrittäjien kollektiivisesta sopimisesta ei ole sääntelyä. Yrittäjien kollektiivisilla sopimuksilla tarkoitettaneen sopimuksia, joissa osapuolena olisi joukko yksinyrittäjiä ja vastapuolena yksi tai useampi työpanosta ostava tilaajayritys.

Kollektiivinen sopimus voisi koskea yksinyrittäjien tuottamien palvelujen hintoja tai muita toimeksiantosopimusten ehtoja. Tällöin yksittäisen yrittäjän ei tarvitsisi sopia palvelunsa hinnasta erikseen tilaajan kanssa, vaan kollektiivisopimus määrittelisi yksittäisen sopimuksen ehdot.

Yritysten välisistä hinnoista sopimisessa on kyse kartellista. Epäselvää onkin, miten ja ketä kollektiivinen sopimus sitoisi. Epäselvää on myös, millaiset vaikutukset kollektiivisella sopimisella olisi muille yrittäjille tai yrityksille, jotka toimivat samalla toimialalla.

Selvää on kuitenkin se, että toteutuessaan kollektiivisopiminen rajoittaisi kilpailua. Tämä on myös kollektiivisopimisen perimmäinen tarkoitus.

Miten kollektiivinen sopiminen vaikuttaisi yrittäjiin?

Kollektiivisopimisen voi ajatella olevan yksinyrittäjän etu, jos hänen neuvotteluasemansa on heikko ja kollektiivisesti neuvottelemalla voitaisiin saavuttaa parempi hintataso. Kollektiivisopimuksen tilanteessa sekä ostaja että myyjä tietäisivät, mitä tietyn tehtävän tai palvelun suorittaminen maksaa. Hinnat yhdenmukaistuisivat eivätkä yritykset voisi kilpailla hinnalla.

Myös laadulla kilpaileminen kävisi mahdottomaksi. Jos hinta olisi lukittu, olisi myös parempaa laatua vaikea tarjota kannattavasti. Toisaalta ostajalla ei olisi perustetta maksaa korkeampaa hintaa, kuin mihin se on kollektiivisopimuksessa sitoutunut.

Vaikutus markkinoiden toimintaan olisi haitallinen. Yrittäjillä ei olisi kannustetta kehittyä tai tehdä asioita kilpailijoita paremmin. Kollektiivisopiminen tasapäistäisi yrittäjät yhdeksi massaksi ja häivyttäisi markkinatalouden perusperiaatteita.

Yksinyrittäjät eivät ole yhtenäinen ryhmä

Yrityksen pieni koko tai yksinyrittäjyys ei tarkoita välttämättä heikkoa neuvotteluasemaa. Tilanne voi olla myös päinvastainen, erityisesti jos on kyse asiantuntemusta tai erityisosaamista vaativista tehtävistä.

Taloudellisessa mielessä on yleistä, että yksinyrittäjä on riippuvainen yhdestä tai muutamasta toimeksiantajasta. Tämä on luonnollista, sillä pienessä liiketoiminnassa kannattaa keskittyä niihin asiakkaisiin, jotka ovat kannattavimpia. Tilanne on usein sama myös pienellä työnantajayrityksellä.

Jos yksinyrittäjä kuitenkin toimii alisteisessa asemassa yhdelle toimeksiantajalle, eikä hänellä ole todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä, kyse voi olla todellisuudessa työsuhteesta. Työlainsäädäntöä ei voi kiertää nimeämällä sopimussuhde toimeksiantosuhteeksi.

Kollektiivista neuvotteluoikeutta on esitetty nimenomaan yksinyrittäjille. Jos yrittäjä ottaisi palvelukseensa työntekijän, vaikka vain tilapäisesti, hän ei voisi olla kollektiivisopimuksen piirissä. Kollektiivisopiminen asettaisi siten samalla toimialalla toimivat yksinyrittäjät ja työllistävät yrittäjät erilaiseen asemaan sen suhteen, millaisia sopimuksia toimeksiantajien kanssa voidaan tehdä.

Yritystoiminta ei yleensä ole staattista, vaan tilanteet vaihtelevat. Yksinyrittäjän voi olla käytännössä vaikea arvioida, millaisissa sopimusjärjestelyissä hänen kannattaa tai missä hän voi olla mukana. Kollektiivinen sopiminen rajoittaisi yrittäjän vapautta myydä omaa tuotettaan tai palveluaan parhaaseen mahdolliseen hintaan. Samalla se rajoittaisi myös yritysten kasvua ja kehittymistä.

Ratkaisuja on etsittävä muualta

Yksinyrittäjien asema kaipaa petraamista. Selkeämpi tapa parantaa heikossa neuvotteluasemassa olevien yrittäjien asemaa olisi sopimusehtojen suora sääntely. Se voisi tapahtua myös toimialakohtaisesti. Tämä olisi yhdenvertaista, eikä yrittäjiä eroteltaisi harjoitetun liiketoiminnan tai sen mukaan, onko heillä työntekijöitä.

Sääntelyä on jo nyt olemassa niin sanotussa yrittäjänsuojalaissa, jossa kielletään kohtuuttomat ehdot elinkeinonharjoittajien välisissä sopimuksissa. Myös sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetulla lailla suojataan yrittäjää hyvän liiketavan vastaiselta tai muutoin sopimattomalta menettelyltä.

Sääntelyä tulisi kuitenkin kehittää. Suomen Yrittäjien hallitusohjelmatavoitteisiin kuulukin edellä mainittujen lakien päivittäminen vastaamaan pienyrittäjien tarpeita.