YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Johanna & Edith Mantila | Bloom Deco

Rohkeus sekä rakkaus kaikkea kaunista kohtaan teki Mantilan yrittäjäsiskosten kukkasomistusyrityksestä menestystarinan.

Kun Johanna Mantila ajaa maanantaiaamuisin töihin, mielen valtaa ilo ja onni. Työpaikalla Bloom Decossa odottaa oma sisko Edith Mantila sekä läheisistä ystävistä koostuva työporukka.

Mantiloiden ekologisia kukkasomistuksia suunnittelevan yrityksen tarina sai alkunsa reppureissulla. Kun Edith myi 19-vuotiaana koko omaisuutensa ja lähti kiertämään Aasiaa, oli tarkoituksena löytää ikimuistoisten seikkailuiden lisäksi myös suunta elämälle.

– Sanoin kavereille, että palaan kun tiedän mitä haluan tehdä isona. Päädyin ajamaan Vietnamin halki mopolla ja tein hanttihommia Australiassa, Edith kertoo.

Viimeinen työpaikka reissulla oli kukkasomistuksia tekevässä yrityksessä.

– Aloin miettiä, voisiko idea toimia Suomessa. Kysyin Johannalta, kiinnostaisiko häntä perustaa yhdessä firma, ja hän innostui tapansa mukaan ajatuksesta heti.

Kaikki alkoi autotallista

Edithille on yrityksen alkutaipaleesta lähtien ollut tärkeintä tuoda ihmisten arkeen lisää taidetta ja iloa.
– En aluksi ajatellut, että tästä voi tulla iso bisnes. Aloitimme hommat autotallista käsin ja Johanna alkoi ottaa yhteyttä tapahtuma-alan yrityksiin.

Sinnikkäät siskokset eivät antaneet periksi edes koronapandemian laittaessa kapuloita rattaisiin. Kun kesäksi 2020 sovitut festarikeikat peruuntuivat, syntyi idea tarjota kukkainstallaatioita kauppoihin. Materiaalien puuttuessa oli hypättävä autoon ja metsästettävä silkkikukkia ympäri Eurooppaa.
Ja kun Äkäslompolossa sijaitsevasta Jounin Kaupasta pyydettiin ideaa joulusomistuksia varten, Mantilat käyttivät viimeiset rahansa siihen, että pääsivät Lappiin palaveriin.

Supervoimana lempeys

Bloom Deco on vuosien varrella muuttanut isompiin tiloihin, ja myös asiakkaiden koko ja tarpeet ovat kasvaneet. Nyt yritys toteuttaa toiveiden mukaan jopa kymmeniä metriä pitkiä kukkainstallaatioita. Perheyrityksen peruskivi rakentuu kuitenkin yhä siskosten välisestä syvästä siteestä. Arjen haasteet jaetaan toista tukien. Kun Johanna palasi synnytyksen jälkeen töihin kaksiviikkoisen vauvan kanssa, Edith hoiti lasta myyntitapaamisten aikana.

– Toinen tukee aina ja sanoo, että nyt vaan mennään ja tehdään. Vasta jälkikäteen tulee usein mietittyä, että teimmepä taas rohkeita juttuja, Edith nauraa.

Bloom Decon tiimi on koottu ihmisistä, jotka jakavat saman sydämen palon. Intohimo työtä kohtaan välittyy myös asiakkaille. Siskokset saavat usein palautetta siitä, miten kukkataide tuo ihmisiä yhteen ja luo ihania kohtaamisia arjen keskelle.

– Kerran vanhempi rouva tuli kaupassa itkien halaamaan ja sanoi, etten voi kuvitellakaan kuinka paljon iloa kukkamme tuovat hänelle, Johanna kertoo.

Mukana elämän erityisissä hetkissä

Edithin reppureissulla saama idea on luonut siskoksille sekä uran että mahdollisuuden levittää hyvää. Kun asiakkaat alkoivat toivoa kukkataiteen tuomaa kepeyttä omiin merkkihetkiinsä, laajensi yritys toimintaansa somistevuokraukseen.

Mantilat tekevät mielellään yhteistyötä myös muiden pienyrittäjien kanssa. Esimerkiksi muotisuunnittelija Riikka Ikäheimo ja majoitusalan yrittäjä Sampo Kaulanen saavat heiltä erityismaininnan rohkeudesta, sinnikkyydestä sekä tavasta tukea yrittäjäkollegoita.

– He ymmärtävät, että kun uskaltaa kokeilla erilaisia juttuja ja mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, mikä vaan on mahdollista. Niin meillekin on käynyt, Johanna toteaa.