YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

15.9.2019 klo 07:04
Uutinen

Y-blogi: Vahvin ja suurin ei selviä

Tämä evoluution ikiaikainen totuus on edelleen totta ja pitää myös yritysten kohdalla paikkansa. Olosuhteiden jatkuvassa muutoksessa voittaja on itsestäänselviltä näyttävien toimijoiden sijaan se, joka kykenee sopeutumaan muutokseen parhaiten. Tänä vuonna olemme päässeet elämään jälleen historian nopeinta kehitystä ja seuraava vuosi on jälleen nopeampi.

Aalto Yliopiston työelämäprofessori Pekka Mattila totesi ihmisistä osuvasti; ”kaikki muutos alkaa valehtelemalla”. Hän tarkoitti meitä sosiaalisen paineen keskellä eläviä suomalaisia, jotka itsellemme ja ympäristöllemme kerromme sujuvasti kuinka ”ajan melkein kaikki matkani pyörällä” vaikka 400 metrin matka lähikauppaankin hurautettaisiin tihkusateessa autolla. Sama koskee suomalaisten perheenäitien kyselytutkimuksissa kertomaa lisääntynyttä luomu- ja lähiruoan ostamista vaikka kassojen läpi ne eivät tilastoissa menekään. Tällainen, kysyttäessä tapahtuva tarve livauttaa valkoinen valhe, kertoo eniten siitä miten aihe on jo päässyt ihon alle kutittamaan. Toisaalta kun muutos sitten lähtee liikkeelle se tapahtuu vääjäämättömästi ja usein ennakoitua nopeammin.

Olemme puhuneet paljon digitalisaatiosta ja yrittäjien heikoista tahtotilasta panostaa siihen. Nyt alamme nähdä maailman muutoksen jo arjessamme ja heitä jotka kokevat olevansa muutostarpeen ulkopuolella on selvä vähemmistö. Mutta uusi megatrendi painaa säälimättä jo päälle ja se on vähintään yhtä voimakas kuin juuri opittu teknologian murroskin. Nimittäin ilmastonlämpenemisen jatkuvasti esillä pitämä vastuullisen toiminnan vaatimus. Käytännössä suuret yritykset ovat tähän jo heränneet ja suomessakin isot ohjaavat kehityksen keulaa. Kesko valittiin maailman vastuullisimmaksi kaupaksi ja Global 100 listalla pääsivät lisäksi Neste, Outotec, UPM-Kymmene, Kone, Metso ja Nokia.

Tutkimukset ennustavat toimialasta riippuen 5-15 vuoden kilpailuetua sille joka muutokseen osaa lähteä ajoissa mukaan. Hetken kuluttua vastuullisuus on välttämättömyys ja ilman kykyä todistaa läpinäkyvästi omaa toimintaansa ei pääse edes asiakkaiden hankintalistalle mukaan. Suomalaiset yritykset ovat jo valmiiksi monella mittarilla erittäin hyviä toimijoita. Meidän tulee vielä oppia keskittymään vaikutukseltaan tärkeimpiin toimiin, hyväksymään jatkuvan parantamisen vaatimus ja hyödyntämään osaamisemme ylpeästi markkinoinnissamme.

Sen lisäksi, että vastuullisesta toiminnasta saa palkkioksi hyvän omantunnon ja ympärilleen onnellisia ihmisiä on se myös tutkitusti erittäin hyvää liiketoimintaa. Tossuvalmistaja Nike valitsi ristiriitaisen hahmon Colin Gabernickin mainoskasvokseen. Mies aloitti vastalauseena mustiin kohdistuvalle poliisiväkivallalle polvistumisen USA:n kansallislaulun aikana ja sai Presidentti Trumpin sekä tuhannet Amerikkalaiset raivostumaan sekä julkisesti hyökkäämään Nikeakin vastaan. Mutta kuten yritys oli laskenut, suvaitsevaisia oli reilusti enemmän ja pörssi palkitsi heidät kaikkien aikojen kurssiennätyksellä. Toinen hyvä esimerkki on Shell. Öljy-yhtiön hallitus katsoi muutostarpeen niin tärkeäksi, että sitoi yhtiön hiilijalanjäljen pienenemisen mittariksi johdon bonuksiin. Shell aikoo nyt aidosti muuttua sillä jo lähitulevaisuuden bisnes sen vaatii.Meidän pienenpienkin yrittäjien kannattaa nyt rohkeasti tarttua vastuullisen toiminnan haasteeseen sillä se on samalla meille valtava mahdollisuus.

Perttu Kouvalainen puheenjohtaja Pohjois-Karjalan Yrittäjät