YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

4.9.2020 klo 15:28
Uutinen

Noustaan yhdessä -hanke: Bisnesboostia verkostoista

Noustaan yhdessä -hankkeen viimeinen tapahtuma oli samalla ensimmäinen live-tapaaminen sitten maaliskuun. Tapahtuman aluksi järjestetyillä Bisnesrehveillä oli hyvä meininki ja lopuksi kuultiin professori Arto O Salosen mielenkiintoinen luento aiheesta Työn tulevaisuus – näkymiä hyvän tulevaisuuden rakentamiseen.

Noustaan yhdessä -hankkeessa järjestettiin kevään ja syksyn aikana yhteensä kymmenen koulutustilaisuutta etänä. – Koulutuksissa oli vaihtelevasti osallistujia, mutta niistä saadut palautteet olivat hyviä, kertoo Kuopion Yrittäjien toiminnanjohtaja Kirsi SIsso-Litmanen, joka toimi myös hankkeen projektipäällikkönä.

Maximissa järjestetty Bisnesboosti oli hankkeen viimeinen tapahtuma, ja ensimmäinen livenä järjestetty. – Etäkoulutuksia järjestämällä tuli järjestönä otettua samalla digiloikka ja testattua etätapahtumien järjestämistä. Siinä onnistuttiin niin hyvin, ettei ole mitään kynnystä järjestää esimerkiksi etätietoiskuja myös tulevaisuudessa, pohtii Kirsi.

Bisnesrehvit – ihana tavata ihmisiä

Bisnesrehvien vetäjänä tällä kertaa toiminut Harri Juntunen viritti hyvän tunnelman heti tapahtuman alkuun käyntikorttikisalla. Iltapäivää jatkettiin bisnesrehveillä, joissa saatiin paitsi uusia kontakteja, myös ihan tilauksia.

Tilaisuuden parhaita anteja kuului olevan myös ihmisten tapaaminen pitkästä aikaa livenä. – Toisaalta ihmiset olivat myös hieman varovaisia, ja tapahtumaan tuli jonkin verran perumisia ehkä viime päivien Korona-uutisten säikäyttäminä, Kirsi Sisso-Litmanen kertoi. Koronaetiketti oli osallistujilla kuitenkin hyvin hallussa kyynärpäätervehdyksineen ja käsideseineen.

Salosen puheenvuoro herätti uusia ajatuksia

Professori Arto O Salosen puheenvuoro aiheesta Työn tulevaisuus – näkymiä hyvän tulevaisuuden rakentamiseen sai paljon kiitosta uusien ajatuksien herättämisestä.

– Ennen työtä tehtiin inhimillisten tarpeiden tyydyttämiseksi ja nykyään talouskasvun vuoksi. Tulevaisuudessa työtä tehdään yhteiskunnallisten ja planetaaristen ongelmien ratkaisemiseksi, sanoi Salonen. Perinteiset ongelmat ovat vaihtuneet isoiksi, voimistuviksi ongelmiksi, joita ovat ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen sekä luonnonvarojen hupeneminen. Salosen mukaan näiden väistämättömältä näyttävien kehityskulkujen muuttaminen pitäisi olla kaiken työn tekemisen perimmäisenä tarkoituksena.

Tulevaisuuden työn Salonen näki kaikkiallistuvan, sekä automaation lisääntyvän. – Koneella on kuitenkin yksi vika: se ei osaa kuvitella. Ihmistä tarvitaan käyttämään mielikuvitustaan esim. ongelmanratkaisuissa. Teknologia pitää huolta vauhdista, mutta ihminen näyttää suunnan, sanoi Arto O Salonen.

Työyhteisöissä Salonen näki siirryttävän hierarkiakulttuurista ketteryyskulttuuriin, jossa luottamus liittää ihmisiä toisiinsa ja jossa olennaista on ulospäin suuntautuneisuus, luovuus ja innovatiivisuus. – Ihmisen saa loistamaan työssään antamalla hänen tehtäväkseen ne tehtävät joista hän pitää ja joissa on hyvä. Täydellinen työpaikka on organisaation tarkoitusta päämäärätietoisesti toteuttava yhteisö. Sitä rikastuttaa sen jäsenten toisiaan täydentävä erilaisuus. Kaikki yhteisön jäsenet kokevat itsensä arvokkaiksi ihmisiksi sellaisina kuin ovat, hahmotti Salonen.

– Planeettamme rajallisuus johtaa väistämättä nykyisten materiaali- ja energiaintensiivisten elämäntapojen muuttumiseen. Tällöin immateriaaliset aineettomat palvelut korostuvat tavaratuotannon sijasta. Meillä ei ole planeetallamme muuta tuhlattavaksi kuin auringonsäteitä, kaikki muu raaka-aine on rajallista ja kiertää.