Tutkimus

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen

18.3.2015

TIIVISTELMÄ

Julkisuudessa väitellään siitä, ovatko Suomen työmarkkinat joustavat vai jäykät. Keskusteluissa kuulee usein väittämän, että työehtosopimukset antavat jo nykyisellään vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia yrityskohtaiselle eli paikalliselle sopimiselle; turha siis puhua, etteikö joustoja olisi käytettävissä. Jousto tarkoittaa työpaikan osapuolille annettua mahdollisuutta poiketa yrityskohtaisella sopimuksella siitä, mitä laissa tai työehtosopimuksessa on työntekijän suojaksi määrätty.

Tässä selvityksessä on käyty läpi pienten yritysten kannalta tavanomaisimmat työehtosopimukset, jotta saataisiin selville, onko työehtosopimuksissa joustoja vai ei. Sopimismahdollisuudethan määräytyvät lähinnä työehtosopimusten perusteella, koska työlaeissa itsessään on vain vähän toisin sopimisen mahdollisuuksia. Selvityksessä tarkastellaan teknologiateollisuuden, kaupan, rakentamisen, matkailu- ja ravintola-alan, elintarvikealan ja kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksia.

Suurelle osalle suomalaisia yrityksiä sopimismahdollisuuksia on työehtosopimuksissa vain niukasti. Keskimäärin yli satasivuisessa TES-kirjassa on 10–20 paikallisen sopimisen mahdollistavaa määräystä. Työehtosopimukset ovat myös sisällöltään mutkikkaita. Sen tulkitseminen, milloin työehtosopimuksen määräyksestä poikkeaminen on yrityksessä mahdollista huomioon ottaen lisäksi yrityksen järjestäytymisratkaisu, edellyttää sellaista juridista asiantuntemusta, jota ei työpaikan osapuolilta voida kohtuudella vaatia.
Yrityskohtaiset poikkeamismahdollisuudet ovat merkitykseltään vähäisiä, kun ajatellaan yrityksen kilpailuaseman parantamista. Sopimisen kohteita ovat tyypillisesti säännöllisen työajan määrittely, päivittäisen ruokatunnin kesto, palkanmaksupäivän määrittely, lomarahan muuttaminen vapaaksi tai työvuoroluettelon pitäminen. Sen sijaan vähimmäispalkoista ei saa missään tilanteessa poiketa ja myös lomaltapaluurahat ja pekkasvapaat ovat koskemattomia.

Vuoden 2013 Työllisyys- ja kasvusopimuksessa alakohtaisia liittoja suositeltiin hakemaan työehtosopimuskeinoja työpaikkojen ja yritysten toiminnan turvaamiseksi, kun yritys joutuu poikkeuksellisiin taloudellisiin vaikeuksiin. Tarkastelluissa työehtosopimuksissa ei ole toivotun kaltaisia kriisilausekkeita.

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksessa on suhteessa muihin tarkasteltuihin työehtosopimuksiin enemmän paikallisen sopimisen piirissä olevia asioita. Osassa niistä annetaan työpaikan osapuolille mahdollisuuksia joihinkin vaikuttavampiinkin poikkeamisiin. Esimerkiksi palkankorotukset voidaan teknologia-alalla toteuttaa TES:n mukaista pienempinä ja ylityökorvauksista voidaan tietyissä rajoissa sopia työehtosopimuksesta poiketen. Ylityökorvauksia ei kuitenkaan voida kokonaan poistaa yrityksen kriisitilanteissakaan. Vastaavasti, kuten muissakin työehtosopimuksissa, lomaltapaluurahat ja pekkasvapaat ovat koskemattomia.

Mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen ovat työehtosopimuksissa huomattavalta ja vaikuttavimmalta osin käytettävissä vain työnantajaliittoihin kuuluvissa yrityksissä. Tämä omituisuus seuraa työlainsäädännön yleissitovuusopeista. Niinpä esimerkiksi Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen yhteensä 48:stä paikallisen sopimisen kohdasta 21 on käytettävissä vain ko. työnantajaliiton jäseninä olevissa noin 1600 yrityksessä. Ei sen sijaan niissä tuhansissa muissa teknologia-alan yrityksissä, joissa kuitenkin joudutaan yleissitovuuden johdosta noudattamaan saman sopimuksen velvoitteita. Tilanne on vastaava myös muilla sopimusaloilla.

Suomessa on yhteensä noin 90 000 työnantajayritystä. Näistä noin 20 000 kuuluu työnantajaliittoihin. Yleissitovuuden piirissä on kaikilla toimialoilla tyypillisesti pieniä yrityksiä, joille paikallisen sopimisen tarjoamat sopeutumismahdollisuudet olisivat erityisen tarpeellisia.

Monet huomauttavat tässä kohdin, että työehtosopimusten joustot saa kätevästi käyttöönsä liittymällä työnantajajärjestöön. Suomen perustuslaki kuitenkin takaa jokaiselle yhdistymisvapauden, mikä pitää sisällään oikeuden kuulua ja myös olla kuulumatta yhdistykseen. Suomen työlainsäädäntö asettaa sopeutumiskeinojen osalta heikompaan asemaan sellaiset yritykset, jotka ovat käyttäneet vapauttaan olla kuulumatta työnantajajärjestöön. Tällaiset työnantajayritykset joutuvat kyllä täyttämään työehtosopimuksen velvoitteet, mutta eivät voi hyödyntää sen mahdollistamia joustoja.

Työehtosopimuksen määräys saattaa johtaa myös siihen, ettei sopiminen ole järjestäytymättömässä kentässä mahdollista silloinkaan, vaikka lain nimenomainen tahdonvaltainen säännös sen mahdollistaisi. Tästä esimerkkinä voidaan mainita työsopimuslain palkanmaksuaikaa ja –kautta koskeva säännös (2 luvun 13 §:n 1 momentti) sekä työaikalain ns. lounastaukoa koskeva sääntely (28 §). Näitä on käsitelty jäljempänä. Tämä seuraa yleissitovuuden vähimmäisehtoluonteesta: yleissitovan työehtosopimuksen määräykset syrjäyttävät tahdonvaltaiset lainsäännökset sekä työsopimuksen vastaavat ehdot paitsi, jos työsopimuksen ehdot ovat työntekijän kannalta edullisempia.

Järjestelmämme on siten jäykkä, epäoikeudenmukainen ja perusoikeuksien kannalta kyseenalainen. Se tekee paikalliset sopimukset useimmiten mahdottomiksi silloinkin, kun työpaikoilla olisi molemminpuolinen valmius tehdä järkeviksi koettuja ratkaisuja esimerkiksi työpaikkojen säilyttämiseksi. Tällaiset sopimukset ovat suoraan lain nojalla mitättömiä.

Suomessa kaivataan vastaavan kaltaista laajaa työmarkkinauudistusta kuin Saksassa 2000-luvun alussa. Uuden hallituksen pitäisi ottaa tehtäväkseen uudistaa työehtojen sopimusjärjestelmä sallimalla työsuhteen osapuolten poiketa nykyistä huomattavasti laajemmin työlakien ja työehtosopimusten määräyksistä. Tällä parannettaisiin suomalaisen työn kilpailukykyä ja lisättäisiin työpaikkoja Suomessa.

Selvityksen ovat laatineet Janne Makkula, Atte Rytkönen ja Rauno Vanhanen.

Päivitetty 17.3.2015

Selvistys: Työehtosopimusten paikallinen sopiminen

Kalvosarja: Työehtosopimusten paikallinen sopiminen -kalvosarja

Lue tiedote: Työehtosopimuksissa vain vähän mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen