Omistatko Android-puhelimen? Saatat saada siihen uuden käyttöjärjestelmäpäivityksen jo tällä viikolla
Uusi Android-käyttöjärjestelmäversio tulee saataville kaikkiin yleisimpiin puhelimiin lähikuukausien aikana.
Uusi Android-käyttöjärjestelmäversio tulee saataville kaikkiin yleisimpiin puhelimiin lähikuukausien aikana.
Pilvipalveluun tallennettu sanalista ei ole turvassa, vaikka moni saattaa niin luulla.
Googlen Suomen markkinointijohtaja kertoo ajankohtaisista digimarkkinoinnin teemoista Yrittäjät-akatemian lähipäivässä syyskuussa.
Suomi sijoittui ensimmäiseksi EU-komission digitalisaatiovertailussa. Sijoitus parani viime vuodesta.
Valokuvaaja ja yrittäjä Petri Mast on kokenut ikävällä tavalla, millaista riesaa ilkivalta Instagramissa voi aiheuttaa. Nyt hän kertoo tarinansa.
Yrittäjän podcastin syyskausi käynnistyy syyskuussa. Sitä ennen voit tutustua kevään jaksoihin, jotka tarjoavat mielenkiintoisia yrittäjätarinoita.
Nokia 8210 4G palauttaa mieleen takavuosien hittipuhelimen, nykyaikaistettuna versiona.
Samsungin älypuhelinuutuus jatkaa valmistajan perinteitä kestävämpien mobiililaitteiden markkinoilla.
Kaksivaiheinen tunnistautuminen voi aiheuttaa yllättäviä ongelmia silloin, kun älypuhelin menee vaihtoon. Petteri Järvinen huomasi, että asia voi yllättää jopa it-asiantuntijan.
Kesä on huijareiden kiireisintä aikaa. Nyt viestejä liikkuu muun muassa verottajan nimissä.