Kunnallisjohdon seminaari lähestyy – Näin tapahtuma uudistui, mukana enemmän poliittisia vaikuttajia
Kunnallisjohdon seminaariin on kutsuttu ensimmäistä kertaa myös kansanedustajat.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Kunnallisjohdon seminaariin on kutsuttu ensimmäistä kertaa myös kansanedustajat.
Helsingin kaupunki valmistelee parhaillaan tiemaksujen käyttöönottoa maan hallituksen käynnistämän lainsäädäntötyön ohella. Helsingin Yrittäjät katsoo, että tiemaksujen sijaan tulisi toteuttaa liikenteen…
Suomen Yrittäjien toteuttaman Kuntabarometrin kysely starttaa 16. helmikuuta. Edellisessä kyselyssä pärjännyt Lieto on jatkanut samalla linjalla.
Kuntabarometrillä kartoitetaan yrittäjien näkemyksiä kuntien elinkeinopolitiikasta ja barometri mittaa kuntien ja yrittäjien välistä yhteistyötä.
Suomen Yrittäjien toteuttaman Kuntabarometrin kysely starttaa 16. helmikuuta. Mäntsälässä kunnan ja yrittäjien yhteistyö toimii hyvin.
Hansel kilpailuttaa paraikaa puhtaanapidon tarvikkeita. Hankinnan arvo on 50 miljoonaa euroa, eikä hankintaa ei ole ositettu tuoteryhmittäin eikä alueellisesti. Yrittäjät…
Sastamalan elinkeinopalveluiden uutiskirje 2/2020 lyhyesti. Lopun linkistä pääset näkemään uutiskirjeen kokonaisuudessaan.
Savon Yrittäjät ja Pohjois-Savon liitto palkitsivat nyt kuudetta kertaa vuoden yrittäjäystävällisimmän kunnan Pohjois-Savossa. Palkinto jaettiin 30.1.2020 maakuntasalissa pidetyssä Yhdessä yrittäjyyden…
Haemme Rauman kaupungin ja Rauman yrittäjien yhteiseen hankintafoorumiin eri alan yrittäjiä osallistumaan ja keskustelemaan julkisista hankinnoista. Tarvitsemme mukaan yrittäjiä eri…