Hämäläiset äänestivät yrittäjiä ja linjamuutosta
Kritiikki hallituksen talouslinjaan näkyi vahvasti Hämeessä. Hallituspuolueet saivat yhteensä vain kuusi kansanedustajaa neljästätoista paikasta Päijät- ja Kanta-Hämeen alueella.
Kritiikki hallituksen talouslinjaan näkyi vahvasti Hämeessä. Hallituspuolueet saivat yhteensä vain kuusi kansanedustajaa neljästätoista paikasta Päijät- ja Kanta-Hämeen alueella.
Alueen edunvalvontaa ja elinkeinoelämän vaatimuksia viedään myös tulevaisuudessa vahvasti valtakunnan päätöksentekoon. Eduskuntavaalien tulos on erityisesti alueellemme hyvä, toteaa Keski-Pohjanmaan Yrittäjien…
Eduskuntavaaleissa tuli valituksi ainakin 45 yrittäjätaustaista edustajaa.
Eduskuntavaaleissa tuli valituksi ainakin 45 yrittäjätaustaista edustajaa. Se on 22,5 prosenttia kaikista kansanedustajista. Vuonna 2019 eduskuntaan nousi 35 yrittäjäkansanedustajaa, joka…
Jorma Piisinen (ps) keräsi Uudenmaan vaalipiirissä yli 7 000 ääntä ja singahti vauhdilla Arkadianmäelle.
Pauli Aalto-Setälä uskoo, että yrittäjien ääni kuuluu paremmin tulevalla vaalikaudella.
Uuden eduskunnan on tasapainotettava julkinen talous, mihin vaaditaan tiukkoja toimenpiteitä. Erityisen tärkeää on turvata kilpailukykyinen ja ennustettava verotus. Yritysten ja…
Äänestäjät odottavat vaalituloksen perusteella uutta talouspolitiikkaa, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Hallituksen talouslinjan kritiikki näkyy siinä, että hallituspuolueet menettivät…
Äänestäjät odottavat vaalituloksen perusteella uutta talouspolitiikkaa. ”Vaalitulos on selvä viesti siitä, että talouspolitiikan linjaan halutaan muutos. Nyt odotetaan toimia, jotka…