Hoida veroasiat ajoissa: OmaVero on pois käytöstä marraskuun ensimmäisen viikon!
OmaVero-palvelussa on viikon käyttökatko, jonka aikana veroasioita ei voi hoitaa.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
OmaVero-palvelussa on viikon käyttökatko, jonka aikana veroasioita ei voi hoitaa.
Tämä oli ikävä yllätysläpsäisy dieseliä käyttävien poskelle, niin yrittäjille kuin muillekin, toteaa Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen hallituksen suunnitelmista alentaa parafiinisen…
Sivutuloverokortin ja kuukausittaisen tulorajan poistuminen aiheuttaa muutoksia verotuksen jaksotukseen. Palkkatuloa saavan yrittäjän kannattaa olla tarkkana.
Jos verotuksesi päättyy tänään 23.8. tai aiemmin elokuussa, veronpalautustasi käytetään elokuun ennakkoveron maksuksi, Verohallinto muistuttaa.
Vero.fi -verkkosivusto on ollut aamun aikana pois käytöstä.
Verohallinto myöntää tehneensä ison virheen ja vakuuttaa toimivansa asiassa EU:n tietosuoja-asetuksen pykälien mukaan.
Kotitalousvähennyksen mahdollinen leikkaaminen ei huoleta turkulaisen siivousyrityksen perustajaa.
Yrittäjän kannattaa seurata OmaVero-palvelusta oman verotuksensa tilannetta.
Moni palkkaa kesäksi alaikäisen työntekijän tai teettää remonttitöitä. Palkat tulee ilmoittaa tulorekisteriin myös lyhytaikaisista työsuhteista.
Tuoreessa Yrittäjägallupissa tulorekisteri saa kouluarvosanoilla keskiarvon 6,21. Parannuksia järjestelmään on onneksi luvassa.