Uutiskirjeemme Muurahainen ilmestyy 02.06.2018
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Lehti tälläkin kertaa täynnä mielenkiintoisia yrittäjäesittelyjä, asiaa hankinnoista ja paljon muuta!
Yrittäjät ovat tyytyväisempiä kotikuntansa toimintaan kuin aiemmin.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto vahvisti 28.5.2018 Helsingin kaupungin elinkeinopolitiikan painopisteet vuosille 2018–2021.
Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan jo kaksi viidestä uudesta yrittäjästä asettaa eläkkeensä perustana olevan YEL-vuosityötulon minimiin tai sen tuntumaan. Kaikista yrittäjistä alarajan…
Viikonlopun Maailma kylässä-festivaali Helsingissä keräsi kahden päivän aikana 80 000 kävijää. Suomen Yrittäjien osastolla riitti kävijöitä tauotta.
Yhä useamman yrittäjän työtulo ei oikeuta työttömyysturvaan. Monesti yritystoiminnan alussa määritellylle työtulotasolle ei tehdä myöhemmin mitään muutoksia, vaikka yritystoiminta kasvaa.
Tämän vuoden alussa iso joukko eteläsavolaisia yrityskehittäjiä käynnisti uuden tyyppisen yhteistyön, jossa vauhditetaan yritysten tuotekehitystä ja samalla selvitetään tuotekehityksen nykytila…
Irmeli Vinnikainen on Forssan rouva Porkkana hiuksiaan myöten. Oranssi väriläiskä kerää katseita missä ikinä liikkuukin.
Fagerströmin veljekset luotsaavat ensi vuonna 60 vuotta täyttävää Marinoa. He uskovat veneistään tunnetun yrityksen tulevaisuuteen, vaikka sille ei löydykään jatkajaa…