Seikkailupuisto Huippu Oy ⭐ Espoon Yrittäjien Viikon vieras
Espoon Yrittäjien Viikon vieras -sarja esittelee upeita espoolaisia jäsenyrityksiä ja -yrittäjiä. Viikon vieras on Leppävaarassa sijaitsevan Seikkailupuisto Huipun toimitusjohtaja Jari…
Espoon Yrittäjien Viikon vieras -sarja esittelee upeita espoolaisia jäsenyrityksiä ja -yrittäjiä. Viikon vieras on Leppävaarassa sijaitsevan Seikkailupuisto Huipun toimitusjohtaja Jari…
Kainuussa ollaan huolissaan yrittäjien ikääntymisestä. Yksinyrittäjä Matti Auno uskoo löytävänsä uuden ostajan hotellilleen.
Yksinyrittäjä Janne Lehtimäki haluaisi työllistää itsensä täysipäiväisesti veneenveistäjänä, mutta haaveen toteutuminen ei näytä kovin todennäköiseltä.
Tulevan syksyn tuetut lomat yrittäjille ovat parhaillaan haettavissa. Perhelomien hakuaika päättyy jo heinäkuussa.
Mansikanviljelijät eivät ole pystyneet myymään kuin joitakin yksittäisiä viiden kilon laatikoita. Tilanne on kurja muuallakin eteläisessä Suomessa.
Asiakkaiden ostovoiman romahdus oli koitua kahvilan kohtaloksi. Nyt yrittäjä toivoo uutta alkua velkasaneerauksesta.
Yrittäjän on otettava vapaa-ajan tapaturmavakuutuksensa samasta vakuutusyhtiöstä kuin työajan vakuutuksen.
Hauholainen puusepänalan artesaani ja yrittäjä Juha Tuominen on järjestyksessään kahdeskymmeneskuudes Hauhon niskavuorineuvos. Valinta julkistettiin lauantaina 1.7.2023 Hauhon Niskavuoren markkinoilla. Hauhon…
Espoon Yrittäjien Viikon vieras -sarja esittelee upeita espoolaisia jäsenyrityksiä ja -yrittäjiä. Viikon vieraana on rahoituskonsultti ja ultrajuoksija Tuomas Maisala, joka…