Ei niin onnistunut kilpailutus – julkisten tarjouskilpailujen veteraani yllättyi, mutta myöntää, että asioissa on menty eteenpäin
Tamperelainen kauneusalan yrittäjä kertoo, miten hän saa eniten irti kesälomasta.
Suomen Yrittäjien asiantuntija muistuttaa muun muassa työhön perehdyttämisen tärkeydestä.
Pirkanmaan Yrittäjä -lehden pääkirjoitus 8.6.2021
Heikkilän Juustolan työpari, aviopari Annika Heikkilä ja Pekka Moisio, täydentävät toisiaan. − Jos olisi kaksi pekkaa tai kaksi annikaa tässä, niin toiset tekisivät päämäärättömästi asioita ja toiset…
Yrittäjä, kiinnostaako mistä löytyvät tarjouspyynnöt julkisissa hankinnoissa? Vinkkipalstallamme pääkaupunkiseudun hankinta-asiamies Pentti Komssi vastaa yrittäjien yleisimpiin kysymyksiin julkisista hankinnoista.
Att vara lantbrukare är inte ett jobb utan en livsstil. Anders Karell och Mia Nyberg gillar att jobba sida vid…
Olkapää oli iso syyllinen siihen, että nokialainen Jyrki Tuomela tekee tänä päivänä sitä mitä tekee. Sen verran hän oli vuonna…
Juha Tanhua–Tyrkölle olisi taloushallinnon ammattilaisena varmasti tarjolla myös oman alan töitä, mutta ei hän niihin enää haikaile. Juha otti vuonna…