Konkurssien määrässä kylmäävä ennätysviikko: ”Harvoin menty yli”
Asiakastieto kertoo synkistä konkurssiluvuista.
Asiakastieto kertoo synkistä konkurssiluvuista.
Yrityslaina- ja limiitti sopivat molemmat loistavasti pk-yrityksen rahoitusratkaisuiksi, olipa kyse sitten käyttöpääoman lisäämisestä, odottamattomien kustannusten rahoittamisesta, uusien laitteiden hankinnasta tai…
Mitä kuuluu Suomen taloudelle? Kerran kvartaalissa järjestettävässä Yrittäjien talouskatsauksessa pureudumme Suomen talouden nykytilaan ja tulevaisuuden näkymiin. Tilaisuus tarjoaa kattavan yleiskatsauksen…
Julkisuudessa viime aikoina ryvettynyt Musti ja Mirri ei näytä piittaavan sovituista maksuajoista.
Kasvuyrityksiä on Suomessa vähemmän kuin muissa pohjoismaissa. Kyselytutkimusten perusteella merkittävimpinä esteinä yrityksen kasvuun ovat työnantajana toimimisen haasteet, kasvurahoitus, isot henkilökohtaiset…
Rakentamisen ja vähittäiskaupan luottamusluvut painuivat marraskuussa syvemmälle. Synkkenevät luottamusluvut ovat merkki talouden taantumasta.
Yritysten taloustilanne on vaikeutunut ja uhkaa vaikeutua entisestään, kertoo tuore Yrittäjägallup.
Yritysten taloustilanne on vaikeutunut ja uhkaa vaikeutua entisestään, kertoo tuore Yrittäjägallup. Yritysten taloustilanteessa on tapahtunut selkeä käänne heikompaan syksyn aikana.…
Suomalaiset pääomasijoittajat ovat jatkaneet sijoittamista kotimaisiin kasvuhaluisiin pk-yrityksiin.
Viime viikolla aloitimme Lapinlahden yrittäjien ryhmämentoroinnin Helsingin Yrittäjät - Lounais-Helsingin paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja Esko Valkealan ja puheenjohtaja Kirsi Kankaanpään vetämänä.