Kuluttajien luottamus polkee matalalla − Yritysten positiivinen vire ei kantanut pitkään
Joulukuussa alkanut koheneminen kohti positiivisempia talousnäkymiä näyttää katkenneen ainakin toistaiseksi, Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom sanoo.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Joulukuussa alkanut koheneminen kohti positiivisempia talousnäkymiä näyttää katkenneen ainakin toistaiseksi, Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom sanoo.
Yritysten taloudellinen tilanne on heikentynyt alkuvuoden aikana. Tilanne on heikoin muutamaan vuoteen, kertoo tuore Yrittäjägallup.
Yritysten taloudellinen tilanne on heikentynyt alkuvuoden aikana. Tilanne on heikoin muutamaan vuoteen, kertoo tuore Yrittäjägallup.
Yrittäjän podcast vierailee Perniössä sijaitsevassa Kalliolakson linnassa. Mattssonin pariskunta kertoo hurjasta urakastaan unelmansa saavuttamiseksi ja siitä, millaisia käännekohtia matkan varrelle…
Ekonomistin mukaan laman uhasta ei tällä hetkellä tarvitse olla huolissaan.
Pk-yrittäjät eivät näe Suomessa juurikaan tekijöitä, jotka lisäisivät investointihaluja. Pahin investointijarru on yrittäjien mielestä aiempaakin selkeämmin ay-liikkeen toiminta.
Toukokuussa on hyvä hetki tarkastella talousasioita useammasta näkökulmasta. Kutsumme talousalan osaajia ja asiantuntijoita kertomaan mikä on "hip-hop in ja pop"…
Espoon seudun yleiset suhdannenäkymät koetaan pk-yrittäjien keskuudessa hieman koko maata paremmiksi. Myös työllisyyden, liikevaihdon ja innovaatioiden osalta Espoon seudun näkymät…
Tammikuussa laitettiin vireille hieman vähemmän konkursseja kuin vuotta aikaisemmin.
Keski-Pohjanmaan pk-yrittäjien yleinen suhdannenäkymä on hiukan heikompi verrattuna koko maahan. Myös arviot työllisyyden kehityksestä ovat pessimistisempiä kuin koko maassa. Pk-yritysten arvio…